Helkingin Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.

Lauantai 2013-01-12
2013 N:o 6

Edellinen
- Seuraava

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999
Jokaiselle
etusivulle!

Anteeksianto


Peltomäki-tutkinnassa useita epäiltyjä Lue!

2013 Tammikuu. Kyyhkyset telakoituvat langalle välttääkseen turhan energiankulutuksen pakkasessa.



Kyyhkyset telakoituvat langalle välttääkseen turhan enegiankulutuksen pakkasessa. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Ketomaantie. Lauantaina 2012-01-12 12:51. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open





Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle
etusivulle!

Joulukuun kävijät
85069

2013 Tammikuu. Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista.

Tiistai 18.12.2012
Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP:n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettä. STX pelaa kovaa peliä. Lue!

Lauantai 29.12.2012
Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan? Lue!

Perjantai 11.01.2012
Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa. Lue!

Lauantai 12.02.2012
STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset. Lue!


Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP:n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettä. STX pelaa kovaa peliä

Martin Saarikangas ja Taloussanomat kertovat historiasta näin:

LAINAUS TALOUSSANOMISTA

”Julkisuudessa on pohdittu, että Suomen hallitus ei halua antaa telakalle pääomalainaa, koska pelkää joutuvansa omistajaksi, jos telakka kaatuu. Juuri näin kävi vuonna 1989, kun Wärtsilä Meriteollisuus kaatui valtion syliin.
Voisiko valtio yhtä hyvin ryhtyäkin telakkaomistajaksi, kuten kilpailijamaiden valtiot?
– Siitä konkurssista ei valtiolla voi ainakaan olla traumaa, koska minä pelastin valtion, eivätkä ne hävinneet penniäkään. Me pantiin hommat pyörimään ja saatiin laivat valmiiksi, Saarikangas muistuttaa.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/12/17/iso-masa-stxn-ahdingosta-harskia-pelia-korealaisilta/201243920/12

LAINAUS LOPPUU

On hyvä muistaa, että juuri Martin Saarikangas petti alihankkijat, joista suuri osa ajautui konkurssiin, Hän lupasi, että laskut maksetaan. Laiva saatiin valmiiksi ja laskut jäivätkin maksamatta. Tällainen mies nyt sitten rehvastelee neuvoillaan. Nettisanomilla oli aineistoa, mutta alihankkijat eivät antaneet sitä julkaista. He kärsivät nahoissaan, elämä jatkui vahvemmilla, heikot sortuivat.

Tähän lopuksi Nettisanomissa julkaistu artikkeli, jossa kerrotaan Wahlroosien toiminnasta siihen aikoihin siinä asiassa ja Ministeri Suomisen osuutta, jonka valtion maksamat lakimiehet pelastivat ja tietenkin ne kaverit, jotka armahtivat Suomisen.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Tiistai 2012-12-18 00:20

1999
Nettisanomat
http://www.sanomanetti.fi/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan. Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui. Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä. Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen jaSauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta. Voi aikoja, voi tapoja!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)
Nettisanomat
http://www.sanomanetti.fi/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Tags: 

,

http://viikkosanomat.fi/2012/12/18/wartsila-meriteollisuus-saarikangas-pelasti-valtion-wahlroos-sypn-nykyisin-nordea-suominen-petti-alihankkijat-ei-saanut-syytetta-stx-pelaa-kovaa-pelia/


Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan?

Oliko lähtö ministerin postilta vain jonkunlainen häivytysoperaatio?

Nämä olivat kysymyksiä.

Seuraavassa sitten faktaa: Jyri Häkämies on saanut vaaliavustusta, jonka maksajana on ollut ns. veroparatiisiyhtiö. Tämän tiedon hän paljasti vasta sitten kun oikeuskansleri oli määrännyt kansanedustajien vaalirahailmoituksia täydennettäviksi.

Jyri Häkämies oli se ministeri joka viime kädessä vastasi Kemira GrowHow:n myynnistä norjalaisille ilmeisesti järjettömään alihintaan.

Uusi ministeri Jan Vapaavuori on tietenkin ollut sivussa ja astui nyt sopivasti puhtaana pulmusena päätöstä tekemään.

Lopuksi:
Laivakaupasta sen verran, että päätöshän on tehty yksimielisesti, joten ei Häkämieheen tai Vapaavuoreen tietenkään käsiksi pääse. Kukaan ei myönnä tehdyn virhettä.

Jos kauppa oli kiinni 50 miljoonasta, niin olisihan se pitänyt pystyä järjestämään, tavalla tai toisella, vaikka huomautuksella EU-kilpailusäännösten rikkomisesta ja mahdollisilla seuraamuksilla. Tuntuu siltä, että Häkämiehen jengi on onnistunut huijaamaan koko muuta hallitusta tai ainakin niitä, jotka eivät ole olleet tietoisia taustakuvioista. Ministeri Paavo Arhinmäkikin sopersi tv.ssä aika avuttoman näköisenä jotakin siitä, että Ranskan valtio omistaa osan STX-telakasta siellä ja pystyy näin ollen paremmin rahoittamaan tilausta.

Voihan sekin olla mahdollista, että mahdollisen konkurssin sattuessa Suomen valtiosta olisi tullut loistoristeilijän omistaja. Olisihan se kuitenkin ollut jotain muuta kuin Lipposen-Niinistön-Heinosen ostama saksalainen UMTS-ilmatila, joka taitaa vieläkin olla Suomen taloushistorian suurin tuhlailu. Yksi on eläkkeellä kaasuputkikonsulttina, yksi virassa nuoren vaimonsa kanssa ja yksi on päässyt tämän nykyisen pääministeri Jyrki Kataisen avustajaksi ja hyvää palkkaa nauttivaksi neuvonantajaksi.

Ja laivatilauksen pääkonna on lähtenyt omille teilleen pois eduskunnasta ja valtioneuvostosta!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2012-12-29 18:32.

Tags: ,
,

http://viikkosanomat.fi/2012/12/29/junailiko-ex-ministeri-jyri-hakamies-laivatilauksen-ranskaan/


Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa.

SDP ja sen puheenjohtaja Jutta Urpilainen joutuivat kokoomuksen taitavan ja taitavasti näytellyn STX-telakan tukipäätöksen jyräämäksi. Laiva olisi voitu rakentaa Suomessa, jos olisi vain tahdottu.

Kun ajattelee sitä kuinka ovelia ja mutkikkaita päätöksiä on tehty esim. Kreikan miljarditolkkuisessa tukemisessa tai vaikkapa valtionyhtiöiden johtajien välillä tolkuttomissa optiovirityksissä (esim Fortum), on valtiovarainiministeri Urpilaiosen sopertelu surullista katseltavaa, ”Päätös olisi ollut lainvastainen”. Tv-uutisessa sentään kerrottiin tai arveltiin minkä lain: EU:n kilpailulain. Kovin hyvin suomalaiset tätä lakia TAHTOIVAT noudattaa ja näin siis sitten tuhota 20 000 (!) työvuotta suomalaisilta telakkatyöläisiltä. Nyt sitten kokoomusministeri Jan Vapaavuori ja SDP-ministeriLauri Ihalainen ovat lähettäneet selvityspyynnön EU:n kilpailukomissaarille, onko Ranska noudattanut tätä lakia. Tutkiminen kestää arviolta 1.5 vuotta. Laiva rakennetaan Ranskassa, ranskalaiset ovat saaneet työtä. Ja suomalaiset ei.

Nyt tuntuu siltä, että SDP ei haluakaan suurimmaksi puolueeksi ja sen puheenjohtaja pääministeriksi. Sama näytelmä käytiin vuonna 2007, kun Ministeri Eero Heinäluoma narutettiin hyväksymään varallisuusveron poisto. Teko oli todelliselta (?) työväenpuolueelta ennenkokematon ja tällä kertaa naruttajana oli Keskusta ja sen puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Voi tietenkin olla, että silloinen takuumies SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen hyväksyi tämän varallisuusveron poiston odottaen sitten myöhempää palkintoa: Onhan hän nyt ministeri.

Tässä ohessa kirjoitus, joka on otsikoitu ”SDP putosi Keskustan ansaan!”

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2012-01-11 12:49


http://www.sanomanetti.fi/2007/03/19/etusivu.html

SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 
Maanantai 2007-03-19. 

SDP putosi Keskustan ansaan!

Vaaleissa punnitaan harjoitettu politiikka. Keskusta ja SDP tekivät hallituskautenaan hirvittävän oikeistolaista politiikkaa. Aluksi alennettiin kertarysäyksellä tuloveroja mahtavasti ja kaikki yhteiskunnan heikompiosaisten tarpeet jätettiin huomiotta. Ei muistettu lapsiperheitä, opiskelijoita,eläkeläisiä, vanhuksia ja heidän hoitajiaan jne. Murusia jaettiin, jos niitäkään. Ökyrikkaiden, 40 000 henkilön, varallisuusvero poistettiin kokonaan, siis  lahjoitettiin 120 miljoonaa euroa 40 000:lle henkilölle  ja sen jälkeen SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma soperteli jotakin, että tämä lahjoitus liittyi tupoon! Eläkeläisille taidettiin antaa viime vuoden loppupuolella 7 euron kuukausikorotus eläkkeisiin. Opintorahaaa ei ole nostettu noin 13 vuoteen jne. Joku pakinoitsijahan kirjoitti tästä Heinäluoman kylmäkiskoisuudesta opiskelijoita kohtaan: ”pari piirua jäärän suuntaan” ja vaaleissa muistetaan.

Paavo Lipponen on syypää tähänkin SDP:n vaalitappioon. Tämän hän varmaankin itsekin tiesi, kun ei kehdannut mennä SDP:n vaalivalvojaisten hautajaistunnelmaan. Ex-pääministerihän intoili edellisissä vaaleissa 2003 pääministerivaaleja ja hävisi. Nyt tästä pääministerivaaliajatuksesta ei päästykään eroon ja Matti Vanhanen käytti hyväkseen näkyvyytensä ja asemansa. Eero Heinäluoma haukkoi henkeään, kun Vanhanen ja Erkki Tuomioja olivat parrasvaloissa ja itse vain silloin tällöin sopertamassa jotain sekavaa; esim alkoholiveron eurooppalaista alentamista, jolla toteutuessaankaan ei olisi ollut mitään todellista merkitystä. Heinäluoma ja Vanhanen olivat yhdessä kovaa vauhtia säädättämässä rajavartiolaitoksen rajamiesten rikkurilakia. Siinäkin häpeä todellisuudessa lankesi tietenkin molemmille, mutta Heinäluomalle enemmän, entiselle SAK:n virkailijalle!

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei missään vaiheessa tullut uskottavaksi, vaan hapuili tietämättömyydessään. Kun tähän yhdistyi vielä oikeusministeri Leena Luhtasen vaalirahasotkut, niin kaikki SDP:n vaalitoiminta oli jonkunlaista puolustustaistelua ja viimehetken joukkojen onttoa vaaliuurnille patistamista. Kannattajat kuitenkin ajattelivat, että mitä sitä äänestämään, kun ”työväen” puolueellakin on tarjottavanaan sitä samaa paskaa ja sanahelinää!

Vaalien todellinen voittaja oli oikeasti Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen Kokooomuksen Jyrki Kataisen ja Sauli Niinistön hurjasta äänimäärästä huolimatta. Keskusta pystyi pitämään suurimman puolueen asemansa, tosin äärimmäisen niukasti. Vaaliyön laskujen mukaan Keski-Suomessa Kokoomuksen lisäpaikka oli 60 äänen päässä! Vaalit voittaa vain se, joka pääsee hallitukseen. Voi olla, että Kokoomuksen kannalta tämä tulos oli paras mahdollinen. Ei suurin puolue, mutta kuitenkin selvästi suurempi kuin maanrakoon poljettu SDP. Näin ollen hallitukseen pääsy on helpompaa, kun ei tarvitse joutua tilanteeseen, jossa molemmat muut suuret Keskusta ja SDP sanoisivatkin ei!

Toisaalta ei tämmöistä pelkoa todellisuudessa ole. Kyllähän Keskusta pystyy kostamaan Anneli Jäätteenmäen hallituksen kaatamisen vähäeleisesti Kokoomukseen tarttuen kansan määräämänä tahtona, vaikka suomalaisessa parlamentarismissa minkätahansalainen koaliitio, jolla  vain on 101 paikkaa pystyy hallitsemaan ja muodostamaan hallituksen!

SDP voi ruveta miettimään politiikkansa muuttamista. Mutta tämä voi olla jo liian myöhäistä. Oikeistopuhuri on voinut puhaltaa liian voimakkaasti ja jos maan taloudella menee hyvin niin Keskusta muistaakin seuraavalla nelivuotiskaudella heikoimpienkin asemaa ja säilyttää näin valtansa vasemmiston pyristelyistä huolimatta. Millään ei jaksa uskoa, että Keskusta olisi niin häpeällinen, että sen politiikka säilyisi ennallaan tai jopa oikeistolaistuisi.

Maanantai 2007-03-19.
SDP putosi Keskustan ansaan! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Arkistokirjoitus
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/19/etusivu.html

Tags: ,,
,

http://viikkosanomat.fi/2013/01/11/telakkapaatos-sdp-meni-taas-ansaan-nyt-puheenjohtaja-urpilainen-viimeksi-heinaluoma-varallisuusverossa/


STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset.

Tänään (12.01.2013) Uusi Suomi kirjoittaa ex-ministeri Jyri Häkämiehen Ylessä antamasta lausunnosta  näin:

LAINAUS

”Häkämies huomauttaa, että hallitus on linjannut, ettei se harkitse osallistumista STX Finlandiin samalla tavalla kuin Ranskan valtio omistaa osan ranskalaisesta STX-telakasta. Sen sijaan EK:n toimitusjohtaja katsoo, ettei hallituksen pidä poissulkea mahdollisuutta olla mukana muissa hankkeissa telakkaosaamisen turvaamiseksi Suomessa.”

Uusi Suomi lauantaina 2012-01-12-
http://www.uusisuomi.fi/raha/56342-yle-hakamies-haluaa-pitaa-telakkaosaamisen-kasvun-mahdollisuuksia 

LAINAUS LOPPUU

Ministerinä Jyri Häkämies onnistui yksityistämään Suomen valtion omaisuutta hyvin edullisesti, ostajien näkäkulmasta katsoen.

Ollessaan vielä ministeri Jyri Häkämies vastuullisena ministerinä linjasi sen, että STX-telakalle ei anneta sen pyytämää 50 miljoonan lainaa. Nykyinen ministeri, jonka esityksestä kieltäytyminen muodollisesti tehtiin, Jan Vapaavuori, toteutti vain Jyri Häkämiehen päätöstä. Häkämies onnistui välttämään päätöksenteon kun hänelle sopivasti avautui paikka, jolloin hän saattoi luopua niin ministerin virasta kuin kansanedustajan tehtävästäkin,

Aluksi näytti siltä, että Häkämies toimi suoraan ranskalaisten laskuun,

Hänen taustansa tuntien olisi pitänyt tajuta, että hän ja maan hallitus ovatkin suomalaisen pääoman, yksityisen, asialla.

Tavoitteena on saada STX Finland nurin ja ryhtyä sitten avustamaan suomalaista yksityistä pääomaa ja takaamaan mahdollisia voittoja ja myös tappioitakin.

Hankkeessa voivat häviäjinä olla vain suomalaiset telakkatyöläiset. Eihän missään ole kirkossa kuulutettu, että tilauksia tulisi. Nyt niitä on kaksi TUI-risteilijää, melkein.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on mukana samassa juonessa. Hän ilmoitti Viking- aluksen vesillelaskussa, että STX:ää ei tueta. Heinäluoman tietämys telakka-asioissa on uskon varassa, eihän hän päivääkään ole ollut liike-elämän palveluksessa ja tietäisi jotakin oikeasti sen lainalaisuuksista.

Sen sijaan Häkämiehen esimies EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkilatietää kyllä miten toimitaan. Kun Eestissä, Virossa rakennettiin valtava Rakveren lihanjalostuskombinaatti, niin SRV veti välistä ja alkuperäisen urakan saanut jäi nuolemaan näppejään, Jos silloin 90-luvun alussa olisi tutkittu ”lahjuksia” yhtä tarkasti kuin nykyisin niin Suomessa kuin Virossakin, olisi paskakasa räjähtänyt silmille. Kokkila  kunnostautui sitten myöhemminkin kaapatessaan SRV:n erinäisiä temppuja käyttäen itselleen muilta osakkailta.

Mielenkiintoinen ajanjakso on edessä ja lopputulos ratkaisee, Onnistutaanko Turun STX-telakka kaappaamaan korealaisilta  vai jääkö luu suomalaiseen käteen: pääomalla ei ole mitään menetettävää, mutta työntekijöillä ja alihankkijoilla on, suomalaisillakin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2012-01-12 22:33

Tags: 
,,,

http://viikkosanomat.fi/2013/01/12/stx-kaappaus-hakamies-ja-hallitus-asialla-pelinappuloina-telakkatyolaiset/

Kyyhkyset telakoituvat langalle välttääkseen turhan enegiankulutuksen pakkasessa. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Ketomaantie. Lauantaina 2012-01-12 12:51. Kuva: Pertti Manninen.

2013 Tammikuu. Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista.

1922

"As twilight
came on,
the empty castle became alive
with
menacing shadows."


New Plague Baffles Science

A mysterious epidemic of the plague has broken out in eastern Europe and in the port cities of the Black Sea, attacking principally the young and vigorous.

Nosferatu
F.W. Murnau 1922



(10) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
Tammikuu. Anteeksianto
Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Luuk. 6:37

Ihmisellä ei voi olla mukava olo ilman omaa hyväksyntää.
Mark Twain

Se, mitä ajattelet itsestäsi, on paljon tärkeämpää kuin se, mitä toiset sinusta ajattelevat.
Seneca

Se, mitä ihminen ajattelee itsestään, ratkaisee tai oikeammin viitoittaa hänen kohtalonsa.
Henry David Thoreau

Useimpia meistä opetetaan lapsesta asti kiinnittämään enemmän huomiota toisten ihmisten viesteihin kuin oman sisimpämme ääniin. Meitä rohkaistaan unohtamaan omat tarpeemme ja halumme ja keskittymään elämiseen toisten odotusten mukaisesti.
Nathaniel Brandon





Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-10.

2013 Tammikuu. Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-10.
Peltomäki-tutkinnassa useita epäiltyjä.
"KRP on saamassa Vantaan ex-johtajan tutkinnan valmiiksi keväällä. Juttu haarautuu kahtia.

"Jukka Peltomäkeä tutkitaan epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta. Tässä tutkintahaarassa on Peltomäen ja Rakennusarkkiteti Leila Tuomisen lisäksi muitakin epäiltyjä, tukinnanjohtaja Veli-Matti Räsänen vahvistaa."
"Tutkinta alkoi kesällä 2011, kun HS kertoi Peltomäen asuneen vuodesta 1994 edullisesti vuokralla vantaalaisen arkkitehtitoimisto Forma Futuran omistavan Tuomisen asunnossa. Toimisto on saanut useita töitä Vantaalta."
"Peltomäkeen liittyvässä tutkinnassa Tuomista epäillään törkeäsrä lahjuksen antamisesta. Peltomäki ja Tuominen ovat kiistäneet rikosepäilyt."

Lue myös!
Helsingin Sanomat lauantaina 2011-07-22.

"”Yksi Peltomäen, Tuomisen ja Pekka Terävän yhteinen tuttu on asianajaja Pekka Mononen. Hänellä on asianajotoimisto samassa osoitteessa kuin Forma Futuran ja Terävän asunnon, jossa asuu nyt Tuominen.”

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon. http://www.sanomanetti.fi/2012/10/07/etusivu.htm



Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan maanantaina 08.01.2013. Kuvat: Pertti Manninen.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle etusivulle!

Anteeksianto

Arkistokirjoitus
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Julkinen halu - Presidentin kirje Lue!

Rasmus ja asiakirjat Kuva


Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”. Lue!

2013 Tammikuu. "Sisältö ratkaisee tabloidissakin".

Helsingin Sanomat on antanut tilaa näin otsikoidulle lukijan mielipidekirjoitukselle, kirjoittanut Pekka Mensonen Helsinki/Kittilä. Kirjoitusta en tässä sen enempää kommentoi, mutta hyvän otsikon innoittamana kirjoitan:

Jo jonkin aikaa näin on tapahtunutkin. HS on julkaissut paljon monipuolisia kirjoituksia, joissa asioita on tarkasteltu useista näkökulmista. Kun kirjoitukset ovat asiantuntevien toimittajien kirjoittamia, niin lehden lukija ei tunne aina itseään tyrmätyksi, vaikk' ei samaa mieltä kirjoittajan kanssa olisikaan.

Kun uutisetkin voidaan kirjoittaa monista eri näkökulmista, tuo sekin omaa raikkauttaan sisältöön.

Tämä on tietenkin havaittu ainoaksi tavaksi pysyä hengissä, näin uskoisin.

Ei siitä niin kovin montaa vuotta ole kun esim. työttömiä syyllistettiin ja opiskelijoita mollattiin.
Tässä ensimmäisessä tabloidissa on toinenkin näkökulma. Elina Grundstöm päättää kolumninsa "Ensin Talvivaara, seuraavaksi Taksikuski" näin:

"Keskustelu kertoo ehkä lopulta ihmiskäsityksen muutoksesta: Eliitti ei enää usko kansalaisten työmoraaliin." JA

"Työttömien joukossa on varmasti sellaisiakin, joille aktivoitamisesta olisi hyötyä. Nyt ei kuitenkaan ole yleisen kurituksen ja syyllistämisen aika.

Nykyään työttömiksi joutuu parhaansa yrittäneitä, kuten korkeakoulutettuja ja vastavalmistuneita.

Jos kaivosten valvontaa tai työllisyyspalveluja heikennetään juuri silloin, kun niitä kipeimmin tarvitaan, se on vain huonoa hallintoa. Mutta jos Suomi muuttuu maaksi, jossa vaikeina aikoina aletaan syyllistää työttömiksi joutuvia ihmisiä, se on tragedia."
(Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Kolumni. Elina Grundström. Tiistaina 8. tammikuuta 2013)

Liitän liitteeksi malliksi Nettisamien kirjoituksen siltä ajalta, kun Helsingin Sanomilla oli vain yksi, jos sitäkään, näkökulma näihin asioihin.

Nettisanomat. Pääkirjoituskolumni. Pertti Manninen. Tiistai 2013-01-08 18:11.


Pääkirjoitus
Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta
2005.  Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan.

"Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein" oli sentään Iltalehden pääkirjoituksen nimenä. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä vappuapatiasta itse yhtään mitään. Lainasi sentään vapun jälkeen ilmestyneessä lehdessään tätä Iltalehden pääkirjoitusta!

Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: "Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria".

Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista. En myöskään tiedä olivatko työttömien ja opiskelijoiden viralliset virkamieskurittajat: Raimo Sailas, Anne Brunila tai Jaakko Pehkonen kuuntelemassa tai luennoimassa.

Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.

http://www.sanomanetti.fi/2005/05/04/vappu.html




Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open



Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila
phuket.fi - patong.fi




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!

SMILE


Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan.



Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan maanantaina 08.01.2013 08:53. Kuva: Pertti Manninen.




Arkisto:
Nettisanomat  04.05.2005

Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.  Numero 354. 








Pääkirjoitus

Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.
Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

"Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein" oli sentään Iltalehden pääkirjoituksen nimenä. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä vappuapatiasta itse yhtään mitään. Lainasi sentään vapun jälkeen ilmestyneessä lehdessään tätä Iltalehden pääkirjoitusta!

Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: "Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria".

Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista. En myöskään tiedä olivatko työttömien ja opiskelijoiden viralliset virkamieskurittajat: Raimo Sailas, Anne Brunila tai Jaakko Pehkonen kuuntelemassa tai luennoimassa.

Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.







Pääkirjoitus

Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.
Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

"Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein" oli sentään Iltalehden pääkirjoituksen nimenä. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä vappuapatiasta itse yhtään mitään. Lainasi sentään vapun jälkeen ilmestyneessä lehdessään tätä Iltalehden pääkirjoitusta!

Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: "Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria".

Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista. En myöskään tiedä olivatko työttömien ja opiskelijoiden viralliset virkamieskurittajat: Raimo Sailas, Anne Brunila tai Jaakko Pehkonen kuuntelemassa tai luennoimassa.

Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.














Vappukirjoituksia. & Köyhyyskirjoituksia.  Muut lehdet.

Keskisuomalainen. Uutiset maanantaina 02.05.2005.
"Vappu: Heinäluoma vaati työnantajamaksuihin alennusta. Paperiliiton lakko puhutti poliitikkoja. Vasemmiston jalka nousi ja torvet soivat räntäsateesta huolimatta.

Jyväskylä. Tero Karjalainen.

SDP:n puoluesihteeri, puolueen puheenohtajaehdokas Eero Heinäluoma vaatii hallitukselta pikaisia toimia yli 55-vuotiaiden työllistämiseksi.
- Vielä tämän kevään aikana on sovittava työnantajan sotumaksun poistamisesta tai huomattavasta keventämisestä yli 55-vuotiaiden työntekijöiden osalta, Lounaispuistossa Jyväskylässä vapunpäivänä puhunut Heinäluoma sanoi.
- Nyt tarvitaan toimia, joilla palkitaan niitä työnantajia, jotka pitävät huolta työntekijöistään eivätkä saneeraa jokaista 50 vuotta täyttänyttä kilometritehtaalle ja sitä kautta pitkäaikaistyöttömyyteen, itsekin kaupungin halki sunnuntaina marssinut Heinäluoma saatteli ehdotustaan. ...

Heinäluoman mukaan hallituksen työpanosta jatkossa vaativat työllisyysasiat sekä kuntien palveluiden turvaaminen ja sen edellyttämä kuntauudistus.
Lounaispuiston vappujuhlan avannut kaupunginvaltuutettu Kari Yksjärvi ...
- Toivon, että päätöksissä otettaisiin huomioon erityisesti pienituloiset kuntalaiset, heidän tarpeensa ja peruspalveluidensa jatkuvuus, hän sanoi.
Lipponen tulilinjalla. ...

Marssirivistöstä kuului huomattavasti äkkijyrkempää julistusta kuin puhujapöntöstä. Heikki Multanen, 23, sijouttuu sunnuntaisista puheistaan päätellen sosiaalidemokraateista vähintään kaksi tuumaa vasemmalle.
- (Paavo) Lipposen Mersussa virtaa työläisen veri, Multanen leukaili vanhaa herjaa mukaillen.

Myös Henna Puhakka, 25, ja Eeva Lehtonen, 27, kohdistivat vapunpäivän poliittisen viestinsä eduskunnan puhemieheen. Naiset vaativat banderollissaan, että 'Lipponen on haudattava naisten palkkakuoppaan.'
Haluamme herättää naisaloilla työskenteleviä ihmisiä puolustamaan oikeuksiaan, akateemisiksi pätkätyöläisiksi itseään tituleeranneet naiset kertoivat."

Kuvatekstit: "Arviolta 350 henkilöä marssi vapunpäivänä Jyväskylässä Ilmarisenkadulta kaupungin halki Lounaispuistoon. Kuva: Maarit Lindström. - Eero Heinäluoma vaati valtiovallalta toimia yli 55-vuotiaiden työllistämiseksi."
Keskisuomalainen. Uutiset. Tero Karjalainen maanantaina 02.05.2005.

"Ihalainen vaati tukea Saloniuksen sovittelutyölle.
STT
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) kehottaa metsäteollisuuden työmarkkinaosapuolia luomaan parhaat mahdolliset edellytykset maanantaina alkaville sovitteluneuvotteluille.  ...

STTK:laisen Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Ilkka Joenpalo (sd.) varoitti, että jos Metsäteollisuus saaa vaatimuksensa läpi, tullaan muillakin aloilla ajamaan samankaltaisia huononnuksias työntekijöiden ehtoihin. Tästä vaarasta varoitteli myös vasemmistoliiton kansanedustaja Outi Ojala ...

Ahonen epäilee sovintohalukkuutta. Paperiteollisuuden työrauhan paluu riippu nyt työnantajien asenteesta, sanoi SAK:laisen Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) vappupuheessaan Kuusankoskella. ...

Kokoomus tahtoo estää laittomat lakot. Koomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jyri Häkämies paheksui vuorostaan Kotkassa sitä, että hallitus omalla toimimattomuudellaan hyväksyy laittomat lakot. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén (ko.) vaati lainsäädäntöä laittomien lakkojen estämiseksi.

Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula taas vaati ay-eliittiä kuriin ja paheksui Paperiliiton lakkoa. ...
Keskisuomalainen. Uutiset maanantaina 02.05.2005.

"Kuntauudistus esillä vappupuheissa.
Helsinki, STT
... Räväkimmän puheenvuoron käytti SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen, joka ampui täyslaidallisen hallitusta päin. Lipposen mukaan valmistelussa hukataan aikaa turhaan pikkupolitikointiin valtiosihteeritasolla, kun on aivan selvää, että nyt tarvitaan poliittisia päätöksiä sekä kuntien radikaalia vähentämistä.

Myös valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) piti selvänä, että nyt tarvitaan kuntien yhdistymisiä enemmän kuin historiassa on koskaan nähty tai koettu.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) puolusti kuntapalvelu-uudistustaan ja vakuutti, ettei tekeillä ole leikkauksia kuntien palveluihin. ....

Muun muassa vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila kehotti [Tarja] Halosta asettumaan pian ehdolle...
Keskisuomalainen. Uutiset maanantaina 02.05.2005.

"Huovinen torjui yksityistämispuheet.

Jyväskylä. Keskisuomalainen
Kansanedustaja, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd.) arvosteli vappupuheessaan keskustaoikeiston yksityistämisoppeja. ...

Kansanedustaja Kalevi Olin (sd.) vaati Jyväskylässä ja Joutsassa kuntia hakeutumaan tiiviimpään seutuyhteistyöhön terveyspalveluiden järjestämiseksi. ... Hallitukselta odotetaan jämäkämpiä esityksiä kuntien yhteistyön edistämiseksi, hän totesi.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestö antoi vappujuhlassaan kyytiä kaupngin taloustoimikunnan säästöohjelmalle. Kaupunginvaltuutettu Petri Toikkasen mukaan säästöt ovat tietoista julkisen talouden alasajoa. ...
Keskisuomalainen. Uutiset maanantaina 02.05.2005.

Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 02.05.2005.
"Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein.
Kiistely kuntauudistuksesta tuskin lämmitti kuulijoita koleassa vappusäässä.
Suomalaisen työn päivänä sivuttiin sentään joukkotyöttömyyttä, mutta selkeitä, saati innostavia reseptejä esittämättä. Eero Heinäluoman vaatima yli 55-vuotiaiden sotu-maksun alentaminen olisi oikeansuuntainen, mutta kovin pieni rakenteellinen uudistus. Kuvaavasti Perloksen kuudesta sadasta irtisanomisuhan alaisesta vain muutama kymmen saapui vappumielenosoitukseen. Kun työttömyydestä ei saada otetta, se sivuutetaan muutamin fraasein.

Paperiliittolaisille lähetettiin tulisia taisteluterveisiä. SAK:n Lauri Ihalainen muistuttu kuitenkin kiitettävästi myös pelisääntöjen noudattamisesta. Hänen mukaansa paperiväen 'kannattaisi nyt antaa täysi tuki liiton neuvottelijoille olemassa töissä'. Maltti toisi duunariaatelille myös myötätuntoa, jota kaikissa työtaisteluissa tarvitaan.

Päällimmäiseksi teemaksi vappupuheissa nousi kuitenkin kuntauudistus. Aihe ei välttämättä lämmittänyt viileässä säässä toreilla värjötelleitä. Terveyskeskusten jonot tai koulujen lakkautusuhat ovat kansalaisille läheisiä pulmia, mutta niiden yhteyttä kuntareakenteseen ei aina nähdä.
Paavo Lipponen röykytti hallitusta kuntuudistusten vitkastelusta.
...
Kuvateksti: "Puhemies-puheenkjohtaja Paavo Lipponen röykytti hallitusta kuntauudistuksesta."
"IL sanoo. Ihalainen muistutti kiitettävästi pelisäännöistä."
Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 02.05.2005.

Helsingin Sanomat. Muut lehdet tiistaina 03.05.2005.
"Muut lehdet. Työttömyys ohitettiin fraasein.
Lehdissä arvioidaan vapun poliittisia puheita.
Iltalehti kirjoittaa, että suomalaisen työn päivänä puheissa sivuttiin sentään joukkotyöttömyyttä, mutta selkeitä, saati innostavia reseptejä esittämättä.
"Kuvaavasti Perloksen kuudesta sadasta irtisanomisuhan alaisesta vain muutama kymmen saapui vappumielenosoitukseen. Kun työttömyydestä ei saada otetta, se sivuutetaan muutamin fraasein.
Paperiliittolaisille lähetettiin tulisia taisteluterveisiä. SAK:n Lauri Ihalainen muistuttu kuitenkin kiitettävästi myös pelisääntöjen noudattamisesta. Hänen mukaansa paperiväen 'kannattaisi nyt antaa täysi tuki liiton neuvottelijoille olemassa töissä'. Maltti toisi duunariaatelille myös myötätuntoa, jota kaikissa työtaisteluissa tarvitaan.
Päällimmäiseksi teemaksi vappupuheissa nousi kuitenkin kuntauudistus. Aihe ei välttämättä lämmittänyt viileässä säässä toreilla värjötelleitä. Terveyskeskusten jonot tai koulujen lakkautusuhat ovat kansalaisille läheisiä pulmia, mutta niiden yhteyttä kuntareakenteseen ei aina nähdä."
Helsingin Sanomat. Muut lehdet tiistaina 03.05.2005.


Lue myös!
Pääkirjoitus
Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.  Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan.
"Työttömyys ohitettiin työn päivänä fraasein" oli sentään Iltalehden pääkirjoituksen nimenä. Helsingin Sanomat ei kirjoittanut tästä vappuapatiasta itse yhtään mitään. Lainasi sentään vapun jälkeen ilmestyneessä lehdessään tätä Iltalehden pääkirjoitusta!

Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: "Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria".

Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista. En myöskään tiedä olivatko työttömien ja opiskelijoiden viralliset virkamieskurittajat: Raimo Sailas, Anne Brunila tai Jaakko Pehkonen kuuntelemassa tai luennoimassa.
Työttömyys ja köyhyys, molemmista vaietaan. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.  Nettisanomat keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.

Lue myös!
Keskisuomalainen. Uutiset keskiviikkona 04.05.2005.
"Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä.
Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria.
Helsinki Päivi Seppälä / STT
Suomessa on 340 000 köyhää ihmistä, sanoo Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston (EAPN-Fin) puheenjohtaja Kaarina Laine-Häikiö. Hän kutsuu köyhyyttä kokonaisvaltaiseksi kiputilaksi. Laine-Häikiö puhui eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa tiistaina.

Suomalainen köyhyys on saanut uudet kasvot. Joukossa on myös akateemisia pätkätyöläisiä ja liiallisen velkataakan nujertamia nuoreja pareja. Osalla köyhyys on pahentunut ja muuttunut pysyväksi.
- Aiemmin hyvä koulutus takasi opintojen jälkeen paremmat olot, mutta enää ei välttämättä niin käy. Hyvillä papereilla maisteriksi valmistuneelle naiselle voi olla tarjolla vain pätkätöitä.
...
Köyhyyteen voi juuttua.
Laine-Häikiön mielestä suomalainen köyhyys on muuttunut. 1990-luvun alussa mietittiin, voiko köyhistä edes puhua vai ovatko he pienituloisia. Nykyisin maahan on syntymässä pysyvä syrjäytyneiden luokka. Usein köyhäksi lasketaan ihminen, jonka nettotulot ovat alle 600 euroa kuukaudessa.

- Suomalaista köyhyyttä ei ole helppo havaita, sillä se ei näy katukuvassa. Köyhä voi hävetä köyhyyttään ja piiloutua, Laine-Häikiö sanoo.
Hänen mielestään asenteet köyhiä kohtaan ovat moralisoivia ja tuomitsevia. Ne estävät avun pyytämisen, antamisen ja jakamisen.

Köyhyydestä voi olla vaikea päästä pois. Usein näin on erityisesti pitkäaikaistyöttömien kohdalla. Köyhyys voi vaurioittaa ihmistä esimerkiksi avioerossa. Nuoret ihmiset joutuvat köyhyyskierteeseen ilman koulutusta ja työtä ja tottuvat elämään toimeentulotuella. Osalla köyhistä on monia ongelmia kuten sairauksia ja riippuvuuksia.

Voiko töitä tehdä osittain?
Köyhyyden nujertamiseksi ei ole helppoja ratkaisuja, mutta seminaarissa tuli esille, että ennalta ehkäisy on tehokasta. Erityisesti työelämässä haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset tavitsevat tukitoimia, jotta he pysyvät työelämässä, vaikka katkoksia välillä tulisikin.

Näitä haavoittuvia ovat Kelan johtavan tutkijan Helka Hytin mielestä ikääntyneet, vajaakuntoiset, synnytysikäiset naiset ja pienten lasten vanhemmat.
Suomessa työllisyysaste on viisi prosenttiyksikköä matalampi kuin muissa pohjoismaissa ja työura 4-5 vuotta lyhyempi. Ruotsissa esimerkiksi vajaakuntoiset voivat olla osittain töissä ja nauttia osittaisesta sosiaaliturvasta. Suomalainen järjestelmä on vieläkin melko joustamaton, joko ihminen on töissä tai sitten ei.

Pohjoismaissa on käytössä esimerkiksi 'korkean riskin suoja' eli tukea työnantajalle, joka palkkaa kroonisesti sairaan, jonka tiedetään välillä sairastelevan. Työnantajan kustannuksia vähennetään myös, kun se palkkaa syynnytysikäisen naisen."
Keskisuomalainen. Uutiset keskiviikkona 04.05.2005.


Helsingin Sanomat keskiviikkona 04.05.2005.
" - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -"

Helsingin Sanomat keskiviikkona 04.05.2005.

"Keskisuomalaisessa oli samana päivänä selostusta Helsingissä Eduskuntatalossa, siis Helsingin Sanomien toimituksen naapurissa, pidetystä seminaarista otsikolla: "Maisterin paperitkaan eivät välttämättä pelasta köyhyydeltä. Köyhyys: Vähävaraisimpien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä ja nuoria".  Helsingin Sanomat ei kertonut halaistua sanaa tästä seminaarista.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle etusivulle!

Tunne itsesi!

Arkistokirjoitus
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Pysäkki 3 Kuva

Julkinen halu - Presidentin kirje Lue!

Rasmus ja asiakirjat Kuva

Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! Kuvat

Hockey. Summasen suunvuoro Lue!

"URA" Kuva


Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”. Lue!

2013 Tammikuu. Kysely. Euroopan kriisi. Yle Tv1. Uutiset.


Kysely. Euroopan kriisi - SALE SALE. Yle TV1. Sunnuntaina 2012-01-06 20:34. Kuvat: Pertti Manninen.


Markku Vierula Helsinki - Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi ohi.? KYLLÄ 18 % EI 67 % EOS 15 % Lähde: Taloustutkimus


Helmi Korpinen Espoo - Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi ohi.? SDP 21 % KESK 16 % KOK 25 % PS 8% Lähde Taloustutkimus


Pitäisikö kriisimaille olla antamatta tukea sillä uhallakin, että euroalue hajoaa? KYLLÄ 50 % EI 33% EOS 16% Lähde: Taloustutkimus - 30% Päivi Sipilä Espoo


"Asuisin nyt mieluummin Suomessa kuin Englannissa". (Nimi ei tallentunut mobiin). Sunnuntai 2013-01-06. Yle Tv1. Uutiset. Taloustutkimus. Kysely. Euroopan kriisi.

Kommentti: Mitään virhemarginaalia ei kerrottu. EOS = Ei osaa sanoa. Tästä ei pysty sanomaan kuitenkaan mitään kyselyn vastausprosentista. Pienempien puolueiden kannattajien olemassaoloa ei noteerattu erillisinä. Kyselyn tekijä on yksityinen osakeyhtiö: Taloustutkimus Oy.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-01-07.



Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open



Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila
phuket.fi - patong.fi




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!

HYMY
elokuvasta NYKYAIKA
1936

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

Suomennos 2001
Pertti Manninen

SMILE


"As twilight
came on,
the empty castle became alive
with
menacing shadows."

Nosferatu
F.W. Murnau 1922


Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan? Viikkosanomat


"URA"



"Ura". Kansikuvassa Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö ja jutussa dosentti Johan Backman, jota Ari Korvola haastattelee "Pahassa paikassa" kysyen onko kysymyksessä jopa suomalainen kansanmurha. Seura 18.10.2012.

Torstaina 2012-12-27 13:58 Lounasravintola - Kahvila Rosannessa Laukaassa. Kuva: Pertti Manninen.


Arkistokirjoitus 3 vuoden takaa:
Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi.
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu...

Lisäys illalla:
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa XXXXXX XXXXXX hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten (5poistettu 09.12.2015) todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja XXXXX XXXXXXX, XXXXXXXXXXXXXXXX XXXXX XXXXXXXX XX, XXXXXX, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin XXXXXXX haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, joista käytin ilmaisua ”tekaistut”, joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja XXXXX XXXX antoi mielestäni oikeudessa asianajajan kysymyksen XXXXXXXXXXXXX perättämän lausuman. Oikeus totesi, että XXXX ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja XXXXX XXXXXXX kahta voittoa ja XXXXXX Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.) Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat ttiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja.
http://www.sanomanetti.fi/2009/12/21/etusivu.htm



Lumetta lumessa.

Tiistai 2012-12-11 18:43. Jyväskylä. Voionmaankadulta Ilokiveen oikaistessa uutta polkua pitkin. Kuva: Pertti Manninen.


Suomi ja YK. Into Natoon ja EU:n rauhanturvajoukkoihin kostautui. Lue!
Matti Vanhanen alkoholikuolemien isä. Hallituksen vastuuton alkoholipolitiikka. Lue!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm

 





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm

 

 


Helkingin Sanomat - 2013/01/12 - Kuva. Kyyhkyset telakoituvat langalle - Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. - Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP:n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettä. STX pelaa kovaa peliä - Junailiko ex- ministeri Jyri Häkämies laivatilauksen Ranskaan? - Telakkapäätös. SDP meni taas ansaan, nyt puheenjohtaja Urpilainen, viimeksi Heinäluoma varallisuusverossa. STX-kaappaus. Häkämies ja hallitus asialla. Pelinappuloina telakkatyöläiset. - HS: Peltomäki-tutkinnassa useita epäiltyjä. - Jukka Peltomäki - Leila Tuominen - Pekka Terävä - Pekka Mononen - Veli-Matti Räsänen - HS, Katja Kuokkanen - Pääkirjoitus. Sisältö ratkaisee tabloidissakin. Helsingin Sanomat HS - Ensimmäinen tabloidi. - Kuvat. Rasmus tutkailee - Kuvat: Kysely. Euroopan kriisi. Yle Tv1. Uutiset. Kommentti - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. Tammikuu. Anteeksianto - URA - Kansikuvassa Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö ja jutussa dosentti Johan Backman. Seura 18.10.2012. - Arkistokirjoitus 3 vuoden takaa: Hyvän ja pahan kosketus - Kuva. Lumetta lumessa. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Lauantai 12.01.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - sanomanetti.fi

N:o 1521. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-01-12 ja 2013-01-13, nettiin 2013-01-13 18:48, linkkejä 2013-01-13.


Sivun alkuun!

Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.sanomanetti.fi/2007/09/11/etusivu.htm


Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Sananvapauden loukkaus Lue!




Sivun alkuun!

 

Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2013-01-30.
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona logot ja osoitteet muuttaen nettiin tiistaina 2013-10-29.
Helkingin Sanomat-sivustoon poimittu valikoima otsikot säilyttäen maanantaina 2013-11-18 hesansanomat.fi-sivustonkopiona.