POISTOT (HO 19.11.2015)


Helkingin Sanomat -
Kuvia ja linjoja
vuosien varrelta.
Perjantai 2013-11-01
- N:o 114
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle!
Päätoimittaja Pertti Manninen.
Sanomatalo on myynnissä Lue! - Sanomaa 2005 Lue! - Touko Aalto Lue! Talvivaaran mannekiinit Kuva - Niinistö ja Lehtomäki 2012 Lue! - Nyberg Video - Herlin Lue! Partek-pilkonta Lue! Valtra Lue! - Lipponen Lue! - Ollila Lue! Kokkila Lue! Wahlroos Lue! Jungner Kuva - Syyskuun kävijät 113 836


Lasten ja nuorten palvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi. Lue!

Marraskuu 2013. Valoa tunnelin päässä - Kaksi polkua valittavissa, ainakin.

Kuvapari perjantaina 2013-11-01 klo 14:41. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. "Kirjaston tunneli".
Miten kuvat syntyivät? Päästellessäni pyörälläni mäkeä alas tunneliin, havahduin. Päivän ainoa aurinkoinen lyhyt hetki osui kohdalle. Kurvasin kirjaston pihan kautta takaisin ja ajattelin ikuistaa tunnelin ja sen seinille heijastuneen valon. Toisella kerralla muutos oli tapahtunut. Vastaan käveli mies ja kulkusuuntaani käveli nainen pyöräkasseineen. Ensimmäiseen kuvaan tuli molemmat ja horisontti vinoon. Toiseen tuli sitten tämä nainen, jonka ohi kurvasin ja kolmanteen tunnelin päässä paria sekuntia myöhemmin kirkas asfaltista heijastuva valo, joka häivytti vastaantulevat kaksi miestä. Kerron tämän siksi, että en kyllä muista nähneeni tällaista vaivaa kuvan saamisessa. Kyllä joskus olen pari askelta eteen tai taakse ottanut saadakseni jonkun esineen parempaan kulmaan. Ihmiset ja eläimet ovat kyllä olleet asettelemattomia.
Pertti Manninen perjantaina 2013-11-01 klo 18:45. Kameran kellon on ollut kesäajassa nämä viisi ja puolipäivää, tässä aika on oikea.


Lokakuu 2013. Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia?

Iltalehti.fi "Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen kertoo, että Sanoma-konsernin kiinteistöt Helsingin keskustan Sanomatalo mukaan lukien ovat myynnissä. Sanoma aikoo jäädä taloon vuokralle. Myynti liittyy konsernin rajuihin uudistustoimiin, joiden myötä käynnistettiin yt-neuvottelut. Vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 70 työsuhdetta." Torstai 31.10.2013 klo 13.00. STT/IL
Kauppalehti.fi "”Toimintamme jäisi Sanomataloon, mutta sen sijaan että omistaisimme kiinteistön, olisimme tässä pitkäaikaisena vuokralaisena. Meidän tehtävänämme on tehdä hyviä sisältöjä, eikä harjoittaa kiinteistötoimintaa", Kaukonen toteaa." Torstai 31.10.2013 13:55.

Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.
 
 


Saahan sitä tahtoa, mutta Helsingin asukkaille kertomatta jättäminen ja kulisseissa operoiminen Suomen valtion ja Helsingin kaupungin virkamiesten ja luottamusmiesten kanssa, tuleva kaupunginjohtaja mukaanlukien, jättämällä huomioonottamatta kaikki kaupunkilaisten mielipiteet on nykyaikaa: pörssiyhtiö SanomaWSOY:n omistajien voittojen maksimaalista kasvattamista kansallismaiseman slummiuttamisella. Ministeri Aatos Erkko jää historiaan mahtimiehenä. Yhtiön  kiinteistöjohtajan ammattitaito on ihailtavaa ja lehden asiasta kertominen, tai siis kertomatta jättäminen, on sekin ihailtavan ammattitaitoista, valitettavasti myös kansalaisten halveksimista.

Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä. Tähän ensimmäiseen taloonkin ilmestyi jostakin kaksi ylimääräistä kerrosta ja myöhempien tietojen mukaan taloa rakennettiin myös jalkakäytävälle. Kaavoja toki muutettiin sitten myöhemmin. Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Nettisanomat.com, Pertti Manninen sunnuntaina 13.03.2005 tämän päiväisen Helsingin Sanomien pääkirjoituksen "Keskustatunneli elää suunnitelmissa" johdosta.
PS. Tämä oli myös pääkirjoitus ja pääkuva.
Kuvan otin joskus matkustaessani pohjoiseen ja kuvittelin tänään. Sama.
Linkkejä: Outo ovela optio! Helsingin Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon edestä villin lännen malliin! ja Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. Lisää: Tulossa!

http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm


Arkisto 2005.

FINNKINO

KÄYTÄNTÖ
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."
"Finnkino myy elokuvalippujaan mielestäni aivan kohtuuttoman kalliilla. Yhdeksän euroa ja joissakin tapauksissa 11 euroa on todella suuri rahamäärä. Tiedän kyllä, ettei elokuvissa käynti ole tarkoitettukaan päivittäiseksi huviksi, mutta vaikka kävisin elokuvissa kerran kuukaudessa, neljätoistavuotiaan säästöni eivät riittäisi millään. " ANNI JÄMSEN, Palokan koulu, 8B. Keskisuomalainen.. Mielipiteet. Torstaina 10.02.2005.
Lue lisää ja linkkejä!
JOKERIT

KÄYTÄNTÖ
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"
"Tappion ansiosta Jokerit välttyy kohtaamasta HIFK:ta välierissä. Jos joskus on pakko hävitä, niin eilen oli Jokerien hetki kumartaa HPK:lle Areenassa. Kerho ei ole aikaisemmin voittanut kertaakaan Areenassa ja se alkaa olla painolasti jo isännillekin. Lisäksi HPK:n voitto takasi vieraille kolmossijan SM-liigassa. Jokerien voitto olisi antanut HIFK:lle mahdollisuudet kolmanneksi..." ILKKA ALA-KIVIMÄKI, IS-Urheilu. Keskiviikko 09.03.2005. Lue lisää ja linkkejä!
FINNKINO
 
TEORIA

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju. Yhtiö perustettiin syyskuussa 1986 kaikkiaan 34 elokuva-alan yrityksen yhteenliittymänä. Vuodesta 1994 on Finnkino kuulunut Rautakirja-konserniin.

Finnkinolla on Suomessa kaikkiaan 16 elokuvateatteria yhdeksällä paikkakunnalla. Finnkinon teatteripaikkakuntia ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Pori ja Rovaniemi. Näissä teattereissa on yhteensä 73 salia. Lisäksi Finnkinolla on tytäryhtiöt Latviassa, Liettuassa ja Virossa. Ulkomaan tytäryhtiöiden uusimmat yksiköt ovat Tallinnaan vuonna 2001 sekä Vilnaan ja Riikaan vuonna 2003 avatut monisaliteatterit.

Finnkino kehittää teatteripalvelujaan jatkuvasti sekä rakentamalla uusia että kunnostamalla vanhoja teattereita. Finnkinon tavoitteena on kehittää elokuvakäynnistä kokonaisvaltainen elämys tarjoamalla laadukkaiden elokuvien lisäksi paras mahdollinen katselumukavuus sekä monipuoliset oheispalvelut.

Finnkino Oy harjoittaa myös elokuvien levitystoimintaa. Finnkinon levitystoiminta keskittyy lähinnä kotimaisiin sekä oma maahantuonti ohjelmistoa täydentäviin art house - elokuviin.

Teatteritoiminnan lisäksi Finnkino tuo maahan elokuvia videojälleenmyyntiin ja -vuokraukseen."
...
Lähde: 
http://www.rautakirja.fi/index.cfm?pageid=23

RAUTAKIRJA
 
TEORIA
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Rautakirja on asiakaslähtöinen kauppa- ja palveluyritys, jonka keskeiset toimialat ovat lehtitukkukauppa, kioskikauppa, kirjakauppa
ja elokuvateatterit.

Näiden liiketoiminta-alueidemme tärkeimmät tavoitteet ovat kasvu, kannattavuus ja kansainvälistyminen. Viime vuosina olemme kasvaneet yleistä kaupan kehitystä nopeammin ja kannattavuutemme on hyvä. Rautakirja toimii tänään jo kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekin tasavallassa ja Romaniassa.

Tavoitteemme asettavat myös henkilöstömme osaamiselle ja kehittämiselle merkittäviä haasteita. Rautakirjan menestyminen ja tulos muodostuvat valtaosin niissä yli 200 miljoonassa vuosittaisessa asiakastilanteessa, joissa henkilökuntamme kohtaa kuluttajan. Rautakirja on osa SanomaWSOY-konsernia."
Lähde:
http://www.rautakirja.fi/index.cfm?pageid=729
SanomaWSOY
 
TEORIA

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Vahva eurooppalainen viestintäyhtiö
SanomaWSOY
on Suomen johtava viestintäkonserni ja alansa johtava yhtiö Pohjoismaissa. Konsernin viisi liiketoimintaryhmää toimivat viestinnän eri osa-alueilla yhteensä 20:ssa Euroopan maassa. SanomaWSOY on Euroopan viiden suurimman aikakauslehtikustantajan joukossa ja sillä on vahva asema Suomen lisäksi Hollannissa, Belgiassa, Bulgariassa, Tshekin tasavallassa, Unkarissa, Slovakiassa ja Venäjällä.

SanomaWSOY:n liikevaihto vuonna 2004 oli 2,5 miljardia euroa ja liikevoitto 239,5 miljoonaa euroa. Konserni työllisti keskimäärin 13 657 henkilöä.

SanomaWSOY:n yhtiöillä on pitkä historia aina 1800-luvulta asti. Tänään SanomaWSOY:n viisi liiketoimintaryhmää palvelee asiakkaitaan tarjoamalla monipuolisesti uutisia, viihdettä, kirjoja ja opetustuotteita.

Konsernin perusesittelyä pdf-muodossa päivitetään kuukausittain."
Lähde:  http://www.sanomawsoy.fi/aboutus/

AATOS ERKKO

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
Pörssitiedote. Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä [1.3.2005 11:50] Tiedote 1.3.2005 klo 11:50

Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä
SanomaWSOY:lle on ilmoitettu, että Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä (eli Robin Langenskiöld ja Rafaela Seppälä) ovat tänään myyneet yhteensä 10 milj. SanomaWSOY:n B-osaketta, joiden osuus on 6,5 % kokonaisosakemäärästä.

Myydyistä osakkeista Aatos Erkon osuus oli 6 milj. B-osaketta ja Patricia Seppälän kuolinpesän 4 milj. B-osaketta. Osakemyyntien jälkeen omistusosuudet osakkeiden kokonaismäärästä ovat: Aatos Erkko 24,1 % osakkeista ja 26,9 % äänimäärästä ja Patricia Seppälän kuolinpesä 5,7 % osakkeista ja 8,9 % äänimäärästä.

Osakemyynti toteutettiin ns. book building -menetelmää käyttäen. Goldman Sachs International toimi myynnin pääjärjestäjänä ja toisena pääjärjestäjänä oli Enskilda Securities. Osakkeet myytiin eurooppalaisille institutionaalisille sijoittajille. Myyjät ovat sitoutuneet olemaan myymättä lisää osakkeita seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana ilman Goldman Sachsin suostumusta.

- Suhtaudumme myönteisesti pääosakkaidemme osakemyyntiin, SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo kommentoi. - Myynti laajentaa yhtiön ulkomaista osakaspohjaa ja parantaa merkittävästi osakkeen likviditeettiä. Olemme panneet mielihyvin merkille osakkeidemme myyntiin kohdistuneen laajan niin ulkomaisen kuin myös kotimaisen mielenkiinnon.

- Pääosakkaiden osakemyynti on luonnollinen askel SanomaWSOY:n kasvaessa ja kansainvälistyessä. Myyjät säilyttävät edelleen merkittävän osakeomistuksen ja ovat sitoutuneita pitkäaikaisia osakkeenomistajia, mikä on yhtiön kannalta hyvin tärkeää. Myynti antaa pääosakkeenomistajille myös mahdollisuuden hajauttaa sijoituksiaan, Rauramo jatkaa.

SANOMAWSOY OYJ Matti Salmi  johtaja
talous ja hallinto

JAKELU Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lue myös! Liputusilmoitus - Aatos Erkko vähentää omistustaan SanomaWSOY:ssä. Pörssi-ilmoitus 1.3.2005 klo 11:40.

Pörssitiedotteen lähde:http://www.sanomawsoy.fi/news/stock_exchange.asp?folder_id=41&document_id=595 
Ylläoleva pörssitiedote erillisellä sivulla: Lue!


"Hetki Hämeenlinnassa."
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Häikäisevä hetki historiaan, Hämeen linna. "Junamatkan kuvia kunnes muistikortti loppuu." Kuvat: Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Missä Suomi sijaitsee? Onko sillä niin väliä? Sivistysvaltio ei pidä huolta kurjimmistaan kuitenkaan. Aika kyynistä!  Lue lisää ja linkkejä!

"Palkitsemisen hetki."
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Kuva-arvoitus. Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004 Lumilapiopalkinto-uutinen. Kuvassa Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen.
Pääkirjoitus. Se mistä ei kerrota (tai mikä piilotetaan) on valinta. Aikaisempaa mottoa mukaillen. Pertti Manninen, nettisanomat, pääkirjoitus punaisella 10.03.2005. Lue lisää ja linkkejä!
Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Sarja. Poisnukkuneitten muistolle.
Nettisanomat maaliskuussa.
2000
Ahne Ahtisaari. Muuttuuko kimallus kullaksi?
Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta!Liukas Lipponen. Perustuslaki ei ole minua varten!
Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi!
http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/etusivu.htm 

2001

Helsingin Sanomien selvitys, miksi Ahteen nimeä ei mainittu sukupuolisena häiritsijänä.
http://www.nettisanomat.com/2001/03/15/etusivu.htm 

2002

Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010. Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm 

2003

Verimyrsky. Kuolema kulkee vääjäämättömästi. Ei auta pommien tekninen tarkkuus silloin, kun tahto tappaa on tarkempi ja voimakkaampi.
http://www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm 

2004

Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat.
http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/journalistipalkinto.htm

Nettisanomat kesäkuussa 2002.
"Minne hävisivät Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista.


"Relander vaati sisäpiiriään selvittämään kaikin mahdollisin keinoin ja resurssein, ketkä olivat vuotaneet Soneran ongelmat julkisuuteen. Sisäpiirillä ei ollut hajuakaan "syyllisistä", minkä vuoksi kaikki soneralaiset olivat epäilyksenalaisia. Kaikki muu laitettiin Relanderin määräyksestä sivuun syyllisten löytämiseksi.
Sonerassa vallitsi sotatila. Bisnekset saivat odottaa.

On esitetty epäilyitä siitä, että ensimmäisenä toimenpiteenään Relander määräsi jäljitettäviksi kaikki lehtiin ja median edustajiin lähteneet tai sieltä Soneraan saapuneet puhelut. Sonerassa otettiin siis käyttöön yhtiön sisäinen puheluiden jäljittämistekniikka. Tämä ei tuottanut vaikeuksia; olihan Sonera alan asiantuntija! Tiettävästi erään merkittävän lehden toimittajat pääsivät perille tästä puheluiden jäljittämisestä. Sana Relanderin kovista konsteista levisi toimittajien eskuudessa."
Lue tämä luku kokonaan! 

Lue Kirja kokonaan!
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera%201.htm

   Lahjoita ruokaa!
"The Hunger Site"
-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
pm

http://www.nettisanomat.com/2005/03/10/etusivu.htm


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Lasten ja nuorten palvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ja Ensi- ja turvakotien liitto muistuttavat valtiovallan ja kuntien päättäjiä siitä, että leikkaukset lasten, nuorten ja perheiden palveluihin tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.

Lapsuus- ja nuoruusiän olosuhteet vaikuttavat ratkaisevalla tavalla koko myöhemmän elämän terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Perusta työ- ja toimintakyvylle muodostuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Lasten ja nuorten suotuisten kasvu- ja elinolojen turvaaminen on sekä inhimillisestä, sosiaalisesta että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna yhteiskunnan tärkein tehtävä. Lasten ja nuorten pahoinvointi ja siitä johtuva koulutuksen, työelämän ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle jääminen kasvattaa merkittävällä tavalla myös julkisen talouden kustannuksia ja kestävyysvajetta.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsuuteen investointi on julkiselle taloudelle tuottavaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi talousnobelisti James Heckman on todennut, että lasten ja perheiden peruspalveluihin käytetty raha tuo moninkertaisen tuoton.

Tällä hetkellä monissa kunnissa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan leikkauksia. Samanaikaisesti valtiovalta pienentää kuntien valtionosuuksia ja purkaa kuntapalvelujen järjestämistä koskevia normeja. Nämä toimet lisäävät entisestään palvelujen leikkauksia.

Päivähoito, esi- ja perusopetus, lukiot, ammattikoulut ja vapaa-ajan toiminnot ovat lasten ja nuorten tärkeitä kasvuympäristöjä. Hyvinvointi rakentuu arjen kasvuympäristöissä. Hyvinvointia edistävään ja ongelmia ehkäisevään työhön panostaminen on vaikuttavampaa kuin ongelmien korjaaminen kalliisti jälkeenpäin.

1990-luvun laman aikana tehtiin leikkauksia, jotka vaikuttivat kielteisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Nyt ollaan valitettavasti toistamassa samoja virheitä. Lasten ja nuorten palvelujen leikkaaminen on myös julkisen talouden näkökulmasta kestämätön ratkaisu, sillä leikkaukset lisäävät kuntien ja valtion tulevia kustannuksia. Peruspalvelujen leikkausten myötä huomattavasti kalliimmat erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun asiakkuudet ovat nousseet jyrkästi 1990-luvun alusta 2010-luvulle. Esimerkiksi psykiatrisessa laitoshoidossa olevien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus ikäluokastaan on kasvanut 150 prosenttia.


Ehkäisevän työn voimavarat ovat jo valmiiksi alimitoitetut ja työn painopiste on siirtynyt korjaavaan työhön, joten peruspalvelujen leikkausten kielteinen vaikutus korostuu tässä tilanteessa. Vuonna 2011 esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon käytettiin 66 miljoonaa euroa ja lapsiperheiden kotipalveluun 22 miljoonaa euroa. Samana vuonna lasten ja nuorten lastensuojelun laitoshuoltoon käytettiin 619 miljoonaa euroa eli yli 9-kertainen määrä kuin kouluterveydenhuoltoon ja yli 28-kertainen määrä kuin lapsiperheiden kotipalveluun.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden leikkaukset voivat tuoda lyhytaikaista säästöä, mutta lasku julkiselle taloudelle on pidemmällä aikavälillä moninkertainen. Esimerkiksi Tarja Paakkosen väitöstutkimuksessa (Itä-Suomen yliopisto 2012) todettiin lasten ja nuorten tarpeen psykiatriseen laitoshoitoon lisääntyneen 1990-luvulla, kun kouluterveydenhuollosta ja perhe- ja kasvatusneuvoloista säästettiin.

Lasten ja nuorten erityispalvelujen menot kasvoivat Imatralla viime vuosikymmenen puolivälissä noin puoli miljoonaa euroa joka vuosi. Vuonna 2009 Imatran kaupunginvaltuusto päätti investoida parisensataa tuhatta euroa perhetyöntekijöiden palkkaamiseen. Toimenpiteellä saatiin lastensuojelun tarvetta, kustannuksia ja asiakasmääriä alenemaan. Investointi on jo nyt kattanut itsensä ja tuottanut selvää rahallista säästöä. Panostus on maksanut itsensä takaisin jo viisinkertaisesti, kun lasten ja nuorten laitossijoittamiset ovat selvästi vähentyneet. Kokonaissäästöt ovat vielä tätä suuremmat.

Järjestöt muistuttavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti kaikissa lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen oikeuksien sopimus ei ole hyvän tahdon ohjelmajulistus, vaan valtion ja kuntien päättäjiä velvoittava ihmisoikeussopimus. Lapsen edun turvaaminen päätöksenteossa edellyttää lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointia.

On myös syytä huomata, että lasten, nuorten ja perheiden palvelujen leikkaukset kasvattavat eriarvoisuutta lasten ja nuorten keskuudessa. Leikkaukset lasten ja nuorten palveluihin vaikuttavat eniten heikossa asemassa olevien lasten ja nuorten tilanteeseen. Esimerkiksi ryhmäkokojen kasvattaminen päiväkodeissa ja kouluissa sekä neuvolapalveluiden, oppilashuollon, koululaisten iltapäivätoiminnan, perheyön, lastensuojelun, päihdeongelmista kärsivien vauvaperheiden kuntoutuspalvelujen tai turvakotipalvelujen leikkaaminen vaikuttaa eniten heikossa asemassa lasten ja nuorten tilanteeseen.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ja Ensi- ja turvakotien liitto.

Kannanotto. Julkaistu: 22.10.2013 klo 08:54


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Talvivaaran mannekiinit Kuva - Niinistö ja Lehtomäki (2012) Lue! - Nyberg petti lupauksen Video - Herlin-kirja Lue! Oivallus Lue! 2003: Partek-pilkonta Lue! Valtra-sekoilu Lue! - Lipponen Lue! - Vaikea valinta? Kuva - Ollila Lue! Kokkila Lue! Wahlroos Lue! Jungner Kuva


Lokakuu 2013. Touko Aalto asettuu ehdolle.



YA Yliopiston Apteekki  BAILEY'S  Kauppakatu  Väinönkatu  RAKENNUS-OTAVA  Vihreät  VÄYLIÄ 411 PYÖRILLE  TOUKO AALTO
Kuva 2008 sarjasta:
Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2008/10/28/kuvasivu1.html


Keskisuomalainen keskiviikkona 30.10.2013.
"EU-vaalit
Touko Aalto asettuu ehdolle

Vihreät on julkistanut virallisesti ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa. Parlamenttiin pyrkivä varapuheenjohtaja, jyväskyläläinen Tuoko Aalto, aiemmin kansanedustajana toiminut Jyrki Kasvi sekä vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Maria Ohisalo. Tarja Cronberg havittelee jatkokautta.

Jo aiemmin ehdokkuudestaan ovat kertoneet eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sekä kansanedustajat Anni Sinnemäki ja Satu Haapanen.

- Vaaliohjelmassani otetaan kantaa siihen, mitä asioita EU:ssa tulee seuraavan viiden vuoden aikana tehdä ja miten politiikka tulee EU:ssa tehdä. Keskiössä on
uusien työpaikkojen luominen ja vanhojen säilyttäminen, Aalto linjaa."
(Keskisuomalainen keskiviikkona 30.10.2013). (Jutussa myös naamakuva).

Presidentti Niinistö ja Suomi kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä.

http://youtu.be/yR_sHg-C8o0

"Kyllä minä kannatan Suomen linjaa jossa on johdonmukaisesti tuettu Turkin jäsenyyttä
ja siinä on taustalla paljolti tällainen turvallisuusajattelu.

Turkki on kyllä aikamoinen puskuri tuonne islamilaiseen maailmaan jonka nyt on tietysti taas kerran nähty olevan aika levotonta."

Sauli Niinistö

http://youtu.be/kcEXJEySgN0


Kommentti:* Eikö Suomi sitten olisi Natossa samanlainen puskuri Venäjää vastaan ja Suomen maaperällä taistelut sitten käytäisiin?
Pertti Manninen keskiviikkona 2013-10-30 klo 12:53.


Nyberg petti lupauksen Video - Herlin-kirja Lue! Oivallus Lue! Arkisto 2003: Partek-pilkonta Lue! Valtra-sekoilu Lue! - Lipponen, irvikuvakonsultti Lue! - Vaikea valinta? Kuva - YK:n päivä Lue! Ollilan väärä hevonen Lue! - Kokkilan kaava Lue! - Wahlroos Story Lue! Jungner sai ... Kuva


Lokakuu 2013. Talvivaaran mannekiinit.

"Outovaaran Nikkeli. - Se on afääreitten afääri, usko pois."


Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö omistaa siivun Talvivaaran kaivosyhtiöstä.
...
Presidentiksi tultuaan Niinistö on ottanut myös julkisuudessa kantaa Talvivaaran tilanteeseen.
Huhtikuussa Niinistö totesi Kalevalle, ettei pohjoisen kaivoshankkeiden valvontaa ole tarpeen lisätä, ja että alan lainsäädäntö on ajantasalla. Hän kertoi tuolloin näkevänsä kaivosteollisuuden "uutena Nokiana".
...
Näin ei voi jatkua. Toimintavarmuus täytyy nostaa aivan eri sfääreihin."
Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.


"Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu". Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

"Ex-ympäristöministeri kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) perheineen on pahasti pakkasella Talvivaara-sijoituksissaan.
..
- Minä toivon, että kaikki suomalaiset, jotka sijoittavat eri kohteisiin huomiovat myös siinä olevan riskin. On hyvä asia, että meillä on joku yhtiö kotimaisessakin omistuksessa.
- Ensisijaisen tärkeää on, että ympäristöpuoli saadaan siellä kunnolliselle tolalle. Sydämeltäni kainuulaisena toivon, että tuhatkunta kainuulaista saa leivän kestävälle tavalla jatkossakin Talvivaarasta, Lehtömäki sanoi."
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.


Arkisto 2009:



Kuva:
"Matti, Merikukka ja keskusta". Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. Vaalirahoitus. Meri-Kukka Forsius vahvistaa IS:lle: Keskustasta oli suosiiteltu minua. Kuva: Laukaa. Café Laukaa. Tiistai 2008-05-27 klo 08:59. Pertti Manninen.


Uutiset. Seuraa netissä. Tuleeko Kyösti Kakkosesta vuorineuvos?

http://www.nettisanomat.com/2009/09/20/etusivu.htm

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. (2012).
Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu. (2012).



Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.



Kommentti:
Ei tullut Kyösti Kakkosesta vuorineuvosta, vaikka arvovaltaisien ehdottajien joukossa oli mm. Sauli Niinistö.

Nyt jälleen nykyinen presidentti veikkasi väärää hevosta ja joutui peruuttamaan toimitusjohtaja Pekka Perän kutsun Linnan Itsenäisyyspäivän juhliin!

Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2012-11-29 22:54.

Outovaara-kuva elokuvasta "Jos ois valtaa" (Ohjannut Yrjö Nortia 1941. mm. Aku Korhonen)

http://www.nettisanomat.com/
2012/11/29/etusivu.htm


Taloussanomat 29.10.2013 19:56

HS: Talvivaaran velkoja saatetaan leikata jopa 70 prosenttia

Työ- ja elinkeinoministeriö hahmottelee Talvivaaralle pelastussuunnitelmaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Yksi vaihtoehto on leikata yhtiön velkoja jopa 70 prosenttia.

Helsingin Sanomien (HS) mukaan työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee kaivosyhtiö Talvivaaralle pelastuspakettia. Yhtiön kassavarannot hupenevat, velkaa on 800 miljoonaa euroa, tuotantoa ei pystytä lisäämään ja nikkelin markkinahinnan ei uskota nousevan lähiaikoina. ...

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/10/29/hs-talvivaaran-velkoja-saatetaan-leikata-jopa-70-prosenttia/201315092/170
Kommentit (70)

Anonyymi
Tarkoittako tämä sitä että minä maksan sen? No ei se tässä konkurssissa paljoa tunnu. Antaa tulla vaan!
RihkamaKuningas
29.10.2013 20:07
Anonyymi
Voi hel...i sentään.Velkojen leikkauksen jälkeen yritys on edelleen kannattamaton se on selvä.Eikö Temmi osaa laskea kannattavuutta ja todeta mistä tämä johtuu .
huntti
29.10.2013 20:09

Anonyymi
Talvivaara on niin valtion erityisessä suojelussa että Talvivaaran pitäisi olla eduskunnan alainen toimielin. Pyhän lehmän asemassa. Omalla Talvivaara verolla suojeltu kaivostoiminta ei tarvitse tukipaketteja.
mailsa
29.10.2013 20:12
Anonyymi
Siinä on varsinainen kaivos. Se nielee suunnattomasti verovaroja ja kiitokseksi päskantaa ympäristöt pilalle.
TragediaKerrassaan
29.10.2013 20:13

Anonyymi
Kuuluuko Talvivaara euroon, vai onko Kreikan maakunta?
BailOutiaPukkaa
29.10.2013 20:14

Anonyymi
Minkä ihmeen takia? Antaa mennä konkurssiin, jos ei laitos tuota mitään muuta kuin ympäristöhaittoja!
enmaksa
29.10.2013 20:15
Anonyymi
Suomen hallituksen business vainu taitaa jo olla maailmankuulua.
Mitenköhän Kreikka tuet tuottaa ?
Businessvainu
29.10.2013 20:16

Anonyymi
Veronmaksajat maksaa 100% velkataloudessa kaivostoiminnan.
todella_säälittävää
29.10.2013 20:16

Anonyymi
Ovelat kutaukot pisneksillä ja kansa maksaa.
ParhaitaPoikiamme
29.10.2013 20:17

Anonyymi
Ei muuta kuin kaivos kiinni, siivotaan saasteet ja montut maisemointiin. Jos nyt annetaan verovaroja moiseen enpäonnistuneeseen ympäristön pilaamis-hankkeeseen, niin sitä rahan lapioimista jatkuu samalla tavalla kuin Etelän velkamaille.
RahaHanaKiinni
29.10.2013 20:18

Anonyymi
Eihän perä ole joutunut vastuuseen sijoittajien kysettamisesta saatika istuuhan hän edelleen kyseisen pyramidihuijauksen johdossa?
velkaavelkaavelkaa
29.10.2013 20:18

Anonyymi
Tarkoittako tämä sitä että minä maksan sen? No ei se tässä konkurssissa paljoa tunnu. Antaa tulla vaan!

Osta Talvivaaraa, niin pääset saama puolelle.
Jesjes
29.10.2013 20:19

Anonyymi
Velkasaneeraus on aivan tavallinen toimenpide, siinä häviävät ne jotka ovat tehneet töitä laskua vastaan ja hoitaneet hommansa sekä pankit, eivät työntekijät eivätkä osakkeenomistajat.
saukki
29.10.2013 20:19

Anonyymi
Mitä olisi suomalainen yrittäjä ja työntekijä ilman sossuntukia?
mailsa
29.10.2013 20:22
Anonyymi
Kilpailun vääristäminen on kansalaisten etu.
Kansalaisten taloudellinen etu olisi myös ympäristövaatimusten nollaaminen kunnes Talvivaara saadan kuntoon.
Demokratia on enemmistövaltaa, mikä tarkoittaa, että Sotkamon kunta kannattaa saastuttaa Suomen edun ohitaessa alkuperäiskansat, aluskasvillisuuden ja peräpekan sijoitukset.
Sitäpaitsi kuka tietää, miten runsas kaivosravinne ruokkii köyhää Kainuun maaperää? Voi kasvaa vaikka turvetta ja poroa.
Puusaamelainen
29.10.2013 20:25

Anonyymi
Eli huomenna se on sitten osakekurssi jyrkkään laskemiseen.
- 70% lähtee arvosta tai käytännössä velkasaneeraus on pois pörssistä ja se on siten valtion leipää Talvivaarassa pöydäss.
Ei koske YT 5 vuotta irtisanomisaika ...
velkasaneeraus
29.10.2013 20:29

Anonyymi
Tarkoittako tämä sitä että minä maksan sen? No ei se tässä konkurssissa paljoa tunnu. Antaa tulla vaan! Osta Talvivaaraa, niin pääset saama puolelle.
alä nyt osta lähtee - 70% hinnasta osakkeesta lähiaikoina....valkasaneeraus ei ole sama kuin VOITTOA
tollo
29.10.2013 20:30

Anonyymi
Markkinoilla arvioidaan, että Talvivaaran velkoja leikattaisiin jopa 70 prosenttia.
Entisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen(Kepu) lähiomaiset kiittävät. He ostivat Talvivaaran osakkeita 300 000 eurolla Lehtomäen ollessa ympäristöministeri. Nyt osakepotin arvo on huomattavasti alhaisempi. Kun Kepu pääsee puolentoista vuoden kuluttua hallitukseen, on Paula Lehtomäellä taas mahdollisuus jatkaa kaivostoiminnan tukemista vaikkapa ympäristöministerinä. Silloin varmasti huomioidaan Talvivaaraan kaivoksen suuri kansantaloudellinen merkitys ja osakkeen arvon kohottaminen rahaa lapioimalla ko. kaivokselle on itsestään selvyys.
TunkiollaHaisee
29.10.2013 20:31

Anonyymi
Helvetti kyllä tän hyväksyn ennkuin , eteläeuroopan kusettajien rahoittamisen. Hyvä olenmukana
29.10.2013 20:34

Anonyymi
Voi hel...i sentään.Velkojen leikkauksen jälkeen yritys on edelleen kannattamaton se on selvä.Eikö Temmi osaa laskea kannattavuutta ja todeta mistä tämä johtuu .
Kannattamien yritysten toiminnan maksattaminen veronmaksajilla on rikollista toimintaa. Huomioikaa häviäjät tämä tulevissa ostoksissanne, vain ulkomaista kannattaa ostaa. uskomatonpuhallus
29.10.2013 20:34
...

(20 ensimmäistä kommenttia)

Mielenrauha

Jollet hyväksy sitä, mitä olet,
et ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä sinulla on.
Doris Mortman

Jossakin vaiheessa elämääsi lähdet matkalle.
Siitä tulee pidempi kuin yhdestäkään aikaisemmasta.
Sille matkalle sinä lähdet etsimään itseäsi.
Katherine Sharp

Kartuta tyyneyden ja tyytyväisyytesi varastoasi...
ja ammena sieltä myöhemmin, kun kumpaakaan
ei ole, mutta tarvitset niitä kipeästi.
Rupert Brooke

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä edes koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä.
Helen Keller

Todellisen mielenrauhan löytää se, joka hyväksyy
kaikkein vaikeimman.
Lin Jutang



Tyytyväisyys seuraa suurta hyväksyntää ja suurta
nöyryyttä, elämän täyteydelle antautumista, sitä että
antaa elämän virrata lävitseen.
David Grayson

Viisas elämä muodostuu mietiskelystä ja toiminnasta.
M. Scott Peck

Työ karistaa huolet paremmin kuin viski.
Thomas Edison

Ota rohkeasti vastaan elämän suuret surut ja
kärsivällisesti pienet, ja kun olet puurtanut päivän,
käy rauhallisin mielin nukkumaan.
Victor Hugo

(75) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



Nyberg petti lupauksen Video - Herlin-kirja Lue! Oivallus Lue! Arkisto 2003: Partek-pilkonta Lue! Valtra-sekoilu Lue! - Lipponen, irvikuvakonsultti Lue! - Vaikea valinta? Kuva - YK:n päivä Lue! Ollilan väärä hevonen Lue! - Kokkilan kaava Lue! - Wahlroos Story Lue! Jungner sai ... Kuva


Lokakuu 2013. Herlin-kirja kolmen lehden tarkastelussa.



Herlin-kirja kolmen lehden tarkastelussa perjantaina 2013-10-25.

Helsingin Sanomat. Jukka Perttu. Perjantaina 2013-10-25.
Uusi kirja kaataa myyttejä Kone-yhtiön vaiheista.

Kuva: "Pekka Herlin kansainvälisti Konetta rautaisella otteella 1980-luvulla".

Tässä arvioinnissa ei kerrota Partek-kaupoista ja perinnönjakoriidoista yhtään mitään. Nettisanomat. Pertti Manninen. Kuva maanantaina 2013-10-28. Isonna!


Ilta-Sanomat. Mika Koskinen. Perjantaina 2013-10-25.
Näin syttyi sukuriita.
"Pidän kirjasta"
Partek-kauppa ratkaisi riidan?

"Kone-kirja: Pekka ja Kirsti Herlinin testamentti synnytti umpisolmun ja rikkoi sisarusten välit".

"Antti Herlin halusi korjata sukupolvenvaihdoksessa syntyneen valuvian. Tähän saumaan osuu toinen Koneen lähihistorian suuri puheenaihe, Partek-kauppa. Paavo Lipposen (sd) II hallitus ilmoitti alkuvuodesta 2002 luopuvansa Sisu Auton ja Partekin fuusiossa saamistaan osakkeista, joiden osuus Partekista oli 30,2 prosenttia. Kone kiinnostui Partekista ja nappasi lopulta yhtiön itselleen Wärtsilän ja Konecranesin nenän edestä värikkäiden vaiheiden jälkeen.
...
Antti Herlin lupasi säilyttää Partekin. Toisin kuitenkin kävi. Ensiksi Partekista lähti Nordkalk ja Paroc, mutta ne olivat olleet jo Taxellin myyntilistalla.
... Pian lähtivät metsäkoneet ja Valmetin traktorit. Patekista jäi jäljelle lopulta vain Hiab ja Kalmar. Niistä muodostettiin lastinkäsittelyyn erikoistunut Cargotec. Liiketoimintojen myynnistä Kone kääri satojen miljoonien myyntivoitot.

Samalla ratkesi perintöriita. ... Jakosopimuksen mukaan Ilkka, Niklas ja Ilona saivat kukin noin viidenneksen Cargotecin äänivallasta. samalla Antti Herlin vahvisti omistuksensa ja valtansa Koneessa. Operaatio Partek oli avannut umpisolmun. Sisarusriitaa se ei kiutenkaan lopettanut."

"Kone-historian kirjoittaja Karl-Erik Michelsen kuvasi testamentin ja Partek-kaupan vaiheita "äärimmäisen mielenkiintoiseksi jaksoksi", kun IS kysyi asiasta kirjan julkistuksessa.
Oliko Partek-operaatio vain väline, jolla Herlinin sisarusten perintöriita saatiin ratkaistua?
- Ehkä kuitnkin tärkeämpää (kuin kaupan synergiaedut) oli saada se perinnönjaon sekasotku selväksi. Ja niin kuin historian rekordi näyttää, niin se myös toteutui. ..."

Kuva: "Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin (oik,) ja Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta (vas.) keskustelivat yhdessä kirjan kirjoittajan Karl-Erik Michelsenin kanssa eilen julkistustilaisuudessa."
Kuva: "Antti Herlin pitää kirjan lopputulosta onnistuneena,"
Kuva: "Riidan siemen. Vuonna 1995 tehdyllä testamentilla Pekka ja Kirsti Herlin kumosivat aiemman jälkisäädöksensä ja testamenttasivat Koneen äänivaltaiset A-osakkeet Antti Herlinille. Tämä rikkoi Herlinin sisrusten välit."
Kuva: "Kone Oyj:n hallituksen silloinen varapuheenjohtaja Antti Herlin (oik,) esitteli tiedotusvälineille Koneen Partekista tekemää ostotarjousta Espoossa toukokuussa 2002."
(Ilta-sanomat. Mika Koskinen perjantaina 2013-10-25).


Iltalehti. Pekka Tiinanen. Perjantaina 2013-10-25.
Suomen suurin perintöriita.
Uutuuskirja kertoo virallisen version Suomen rikkaimman perheen välit rikkoneesta riidasta.
Kone Oyj
Partek väline perinnönjaossa

" ... Antti Herlinin kaikki sisarukset jäivät pois perheyrityksen hallinnosta ja johtoelimistä. Välit olivat täydellisesti poikki. Kirjan kuvauksen mukaan he keskustelivat vain luotettavien henkilöiden välityksellä".
Katkeruus elää
Perintökiista ratkesi kirjan mukaan perinnönjakoon vuonna 2003. Antti Herlin sai määräysvallan Koneen A-osakkeisiin ja hän on nykyään Suomen rikkain mies. Ilkka, Niklas ja Ilona Herlin saivat oman osuutensa Koneen B-osakkeista. Jakosopimus toi kullekin noin viidenneksen Cargotecin äänivallasta. Sisaruksista viides on Hanna, joka johtaa Koneen säätiötä.
- Vaikka lopputulos ei poistanut katkeruuttaa sisarusten välillä, se kuitenkin ratkaisi rauhanomaisesti pitkäksi venyneen kiistan perinnönjaosta."

"Antti rikkoi sisarusten keskinäisen solidaarisuuslupauksen".

"Kiistelty Partek-kauppa näyttäytyy kirjassa vain osana sisarusten perinnönjakoa".

Kuvat: "Antti Herlin johtaa Koneen hallitusta Munkkiniemen kartanosta. Talouslehti Forbes arvioi keväällä hänen omaisuutensa arvoksi 2,4 miljardia euroa."
(Iltalehti. Pekka Tiinanen perjantaina 2013-10-25).

Ylen Arto Nyberg petti lupauksensa haastateltavalle sunnuntaina 2013-10-28.

Nettisanomat 20131028 Arto Nyberg - Antti Herlin. Nyberg tekee yllättävän kysymyksen vaikka lupasi olla kysymättä. Lyhennetty keskustelun purku. (4 min 11 sek)

- Tiedätkö mistä syntyi halu muuttaa testamenttia ...
- Sanoit, että kun tultiin sanoit että et aio tätä kysyä ...
- Ei vaan nyt oli kysymys siitä veljesi ...
- Älä, tämä menee nyt pilkun ...
- Tiedätkö mistä se johtui ...
- Pitää kysyä häneltä. Mene kysymään häneltä.

http://youtu.be/RGnzxZZLb8s

Osa1-Osa4
http://youtu.be/BJKv0l-39XY
http://youtu.be/sJPBQ5-K4EA
http://youtu.be/RGnzxZZLb8s
http://youtu.be/gSHWvkuGE_c


Lipponen – konsultin irvikuva. Saukkomaa nuoleskelee Ilta-Sanomissa perjantaina 25.10.2013.

lokakuu 27, 2013

Ex-päämininisteri ja ex-eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ryhtyi sitten vielä kaiken päätteeksi nyhtämään venäläistä rahaa ryhtymällä kaasuputkikonsultiksi. Eihän Lipposella tehtävään muita kykyjä ollut kuin, että hän oli ex-pääministeri ja ex-eduskunnan puhemies. Oikean, asiantuntevan konsultin irvikuva siis.

Suomen kansa antoi sitten tuomionsa presidentinvaaleissa tälle härskiydelle. Kannatus taisi jäädä sinne 8:aan prosenttiin. Härski-Lipponen oli sitten niin härski, että härskisti väitti ettei nostanut rahoja tuon muutaman kuukauden ajalta ja jatkoi sitten rahojen nostamista heti ensimmäisten vaalitulosten seljettyä.

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Suomen kansa tyrmäsi hänet. Hänhän, siis Sdp, jäi katkerasti muutaman tuhannen äänen päähän Keskustan Anneli Jäätteenmäestä sekoiltuaan Irakin sodan intoiluissa.

Tällaista kansan kahteen kertaan nujertamaa miestä sitten Ilta-Sanomien kolumnissa viestintäalan yrittäjä Harri Saukkomaa estoitta ylistää, Hänen mielestään on jotakin arvokasta kun Lipposesta on tullut konsultti. Ei yhtään poikkipuolista sanaa, onko hän konsultti vai konsultin irvikuva.

Kaikki liittyy kaikkeen ja sattumalta samalla aukeamalla kerrotaan siitä kuinka Herlinit onnistuivat järjestämään perintöriitansa Partekin ostamisella ja pilkkomisella. Se miten tämä liittyy Lipposeen ja Jäätteenmäkeen ja Herliniin, johtuu siitä, että Ilkka Herlin oli Jäättenmäen strategian luoja Lipposen nujertamisessa vuoden 2003 vaaleissa.

Lipponen oli  pääministeri ja Sinikka Mönkäre kauppa- ja teollisuusministeri silloin kun Partek myytiin Koneelle, joka, siis Antti Herlin, pilkkoi yhtiön ja sai eri osista ja traktoreista amerikkalaiselta ostajalta saman hinnan, kuin hän oli maksanut koko yhtiöstä. Näin nosturit ja lastinkäsittelyosat saatiin muille Herlineille ja omaisuus jaettiin siis valtion myötävaikutuksella niin, että Antti Herlin sai pitää yksin koko Koneen, siis hissiliiketoiminnan.

Mitään näyttöä ei tietenkään palkkioista ole, mutta tulihan Paavo Lipposelle ainakin kokemusta konsultoinnista. Siis määrätynlaisesta, ei oikeasta vaan oikean konsultoinnin irvikuvatodellisuudesta.

Liitän tähän oheen kirjoituksen, jossa kerrotaan tästä Partekin pilkkomisesta. Juttu on julkaistu Nettisanomissa syyskuussa 2003 siis melko tarkalleen 10 vuotta sitten!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Sunnuntai 2013-19-27  klo 18;33. Pertti Manninen.

http://viikkosanomat.fi/2013/10/27/lipponen-konsultin-irvikuva-saukkomaa-nuoleskelee-ilta-sanomissa-perjantaina-25-10-2013/

Lue myös: And, so what! 31.07.2003


Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



  Arkisto. Heinäkuu 2003. Torstai 31.07.2003.
           

Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Keskisuomalaisen uutinen 30.07.2003 ja peräkkäisten päivien pääkirjoitukset 26.06. ja 27.06.2003!
Extra! Koneen Antti Herlin totuusleikissä. Ilta-Sanomat 25.07.2003.

 

Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 26.06.2003.
Valtran menestys saa yhä uusia jatkoja.


"Valtra heijastuu tänään tuhansien keskisuomalaisten toimeentuloon. Sillä on Suolahdessa 700 työntekijää ja koko maassa lähes tuhat. Valtra-yhtymän palkkalistoilla on 2500 ihmistä. Yhtymän liikevaihto on melkein 800 miljoonaa euroa, siis viiden miljardin markan tuntumassa. Tällä taustalla tuntuu vavahduttavalta muistella runsaan kymmenen vuoden takaisia aikoja, jolloin traktoritehtaan lopettaminen oli valtiovallan harkinnassa."

 

 

Keskisuomalainen. Pääkirjoitus 27.06.2003.
Valtra myyntiin menestyksensä huipulla.


"Kone-yhtymä aikoo pienentää miljardin euron nettovelkaansa myymällä traktori- ja metsäkoneliiketoimintojaan.
...
Kone-yhtymän kaavailu, päätös, hämmentää ja huolettaa keskisuomalaisia, jotka ovat vuosia iloinneet Valtran yhä komeammaksi kaartuvasta menestyksestä.
...
Sen pääomistaja Antti Herlin viestitti taannoisen kaupan hetkellä arvostavansa traktoriteollisuutta ja sen voivan kuulua luontevasti uuteen kokonaisuuteen. Analyytikot arvioivat alun alkaen Koneen olevan vain väliaikainen isäntä.
...
Jokainen omistaja menettelee parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä on omistajan perustuslaillinen oikeus. Kone-yhtymän omistajat ovat päätyneet arvioon, jossa katsotaan Valtrasta nyt saatavan huippuhinta."


 
Keskisuomalaisen uutinen 30.07.2003.


Herlin sai Partekin "puoli-ilmaiseksi".
 

Keskisuomalainen. 30.07.2003.
Talous. Keijo Lehto.

Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi.

"Kun traktorikauppa toteutuu, Kone palaa vuodenvaihteessa liki velattomaksi yhtiöksi."

Kuva: Antti Herlin näyttää onnistuvan loistavasto Partekin pilkkomisessa, vaikka pilkkomisen ei alumnperin pitänyt tulla edes kyseeseen. Valtran myynnin jälkeen Kone sai loput yhtiöstä puoli-ilmaiseksi.

 

"OSTA!! LOISTOKAUPPA!!!!!"
(Tämä teksti ylläolevan laskelman seuraavalla, alimmalla rivillä.)

Antti Herlinin loistoafääri
Jos Antti Herlin olisi ennen Partek-kauppaa laskeskellut sen hintaa, olisi laskelma saattanut näyttää nykytiedon valossa tällaiselta:
Partek maksaa 1,5-1,65 miljardia euroa.
Velkaa tulee reippaasti ja omavaraisuusaste laskee, mutta eipä hätiä.
Pannaan lihoiksi:
-Nordkalk 270 Me
- Paroc 75 Me
- Traktorit 450 Me
- Metsäkoneet 150 Me
Pidetään paras bisnes eli kontin- ja kuormankäsittely. Liikevaihtoakin kertyy 1,4 mrd euroa ja liikevoittoa 5 % liikevaihdosta.
----------------------------------------------------------------------------------------
= 555 miljoonaa euroa.
OSTA!! LOISTOKAUPPA!!!!!
Keskisuomalainen. 30.07.2003.

 

Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. 25.07.2003.
Kommentti. Hannu Savola.

Koneen Antti Herlin totuus-
leikissä.


"Onko Antti Herlin valmis jäämään historiaan miehenä, joka nolasi maan teollisuusministerin ja itse asiassa koko Lipposen hallituksen?"

 

"Valtrasta uhkaa tulla Koneelle imago-ongelma.
Se voi tuoda tahran Herlinin kylkeen. Nyt mitataan sitäkin, voiko Antti Herlinin sanaan luottaa.
Valtrasta annettavia houkuttelevia dollaritarjouksia makustellessaan Koneen johto joutuu pohtimaan myös sitä, mikä mahtaisi olla Antti Herlinin menetetyn maineen hinta?"
HANNU SAVOLA.
Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. 25.07.2003.


"And, so what?" nettisanomat.com.


  Arkisto 2003. Kuvat ja teksti muuttumattomina uudelleen palstoitettu, kirjasimet ja kuvat suurennettu. Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/talouskone.htm

 

Arkisto. Syyskuu 2003. Torstai 11.09.2003.
Valtra
 

11.09.2003.
Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu.

Kauppa - ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen: "En edes tiedä ketä kaikkia oli mukana. Toisaalta en näe syytä, miksi tietoa ei voitaisi julkistaa." Helsingin Sanomien uutisissa torstaina 11.09.2003. "Tappio kävi suomalaissijoittajien luonnolle." - "Valtran omistus Yhdysvaltoihin korkeaan hintaan."


And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus.


Kansan lehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti jakelivat Koneen Antti Herlinille ohjeitaan Valtran myymisestä suomalaisille sijoittajille, Ilta-sanomat Hannu Savolan kolumnissa ja Iltalehti pääkirjoituksessaan. Lievästi sanottuna hupaisaa. Tottakai Kone teki bisnestä ja myi sille, joka maksoi eniten.

Suomalaisen kiireesti kokoonkyhätyn sijoittajaryhmän kokoonpano pitäisi kyllä julkistaa, jotta nähtäisiin minkälaisia hörhöjä mukana oli. Tottakai ryhmää koottiin vakavissaan, mutta rahkeitten riittävyys olisi pitänyt ajoissa punnita.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä.

Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan.

Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa.

Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö.

Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna.

Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet.

Tämä oli pääkirjoitus. Tyylilaji kyllä jotakin laitista.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 11.09.2003.


Lue myös: And, so what! 31.07.2003

 


Valtra

Helsingin Sanomat 11.09.2003.

 


Lue myös: And, so what! 31.07.2003
Arkisto 2003. Kirjasimet suurennettu. Kuva sumennettu 2004-07- 12 Sanoma Oy:n vaatimuksesta. Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm

YK:n päivä. Arkisto 1999 Lue! Jorma Ollila: "Veikkasin väärää hevosta" Lue! Rysshamnen mielessäin, Kokkilan huvilahaave Lue! Björn Wahlroos Story Lue! Jungner sai moitteet Heinäluomalta pelaamisesta Kuva


Lokakuu 2013. "Vaikea valinta?"



Vaikea valinta? - Sportia vai Harry´s? - Sportia, merkillisen hyvä urheiluliike - Harry's Viikon urheilutarjonta.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu - Kauppakatu. Torstaina 2013-10-24 klo 12:00. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!




Uusi Suomi torstaina 2013-10-24 klo 12:13. Huomasitko? Sana Nokia putosi pois Nokia Worldissa - Pikatuomio: Lumia 2530 = Surface 2.
Kuva puolitoista vuotta sitten hankitun kiinalaisen 8-tuumaisen Diel-puhelimen ruudulta, siis puhelimen! Pertti Manninen.

Gaudeamus - Tiedon puolella



Sakari Kirjavainen, Marja Pensala & Kati von Zansen (toim.): Konnia ja huligaaneja
http://www.gaudeamus.fi/
konniajahuligaaneja/


Jari Lyytimäki & Janne Rinne: Valon varjopuolet
http://www.gaudeamus.fi/
valonvarjopuolet/


Jorma Ollila: "Veikkasin väärää hevosta" Lue! Rysshamnen mielessäin, Kokkilan huvilahaave Lue! Björn Wahlroos Story Lue! Jungner sai moitteet Heinäluomalta pelatessaan Supercellin miljardipeliä toukokuussa Kuva

Lokakuu 2013. Ihmisiä kaupungissa.

Valkoinen koira - Pinkki tyttö - Soittotunnilta ja -tunnille - Pullan ostajat.
Jyväskylän Vapaudenkadulla ja Vaajakoskella. Tiistaina 2013-10-22 klo 13:50, 14:21, 14:29 ja 16:27. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!




Uusi Suomi tiistaina 2013-10-22 klo 18:01. Microsoft alkaa myydä Nokian uutuutta hulluna? - "Ei mitään järkeä". Kuva puolitoista vuotta sitten hankitun kiinalaisen 8-tuumaisen Diel-puhelimen ruudulta, siis puhelimen! Pertti Manninen.


Oivallus

Sanat ovat vain tienviittoja. Sitä, mihin ne osoittavat, ei löydy ajatusmaailmasta, vaan sisällä olevasta ulottuvuudesta, joka on syvempi ja rajattomasti laajempi kuin ajatus.
Eckhart Tolle

Ihminen on ajatustensa summa: hän rakentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii paha mielessään, tuskat ja vaivat ovat hänen kannoillaan niin kuin vaununpyörät ovat vaunuja vetävän härän kintereillä.

Ihminen on ajatustensa summa: hän raentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii puhtain aikein, onni seuraa häntä kuin varjo, joka ei koskaan katoa.
Dhammapada



Jokainen näkee aina sellaista,
mitä hänellä on sisimmässään.
Rumi

Etkö usko, että ihmisen sisimmässä piilee syvyyksiä,
jotka jääväät kätköön häneltä itseltäänkin?
Pyhä Augustinus

Jumaluus, jota rakastan,
On sisimmässäni!
Kabir

(73) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Toukokuu 2013

"Minusta kansanedustajan tulisi tuntea pelejä." Kansanedustaja Mikael Jungnerin selitys eduskunnan puhemies eero Heinäluomalle, joka kielsi pelaamisen salissa.
Ilta-Sanomat maanantaina 2013-05-06 14:42 terassilla. Kuva: Pertti Manninen.


Viikkosanomat-blogi lauantaina 2013-10-19.

Jorma Ollila: ”Veikkasin väärää hevosta.” Keskisuomalaisen haastattelussa perjantaina 2013-10-18. Lauseiden kiteytetty ydin.

lokakuu 19, 2013

Ollilan uutta kirjaa esitellään. Etu-uutissivulla isoin otsikoin:”Windows Phone valittiin yksimielisesti”. Ollila oli siis yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja poikkipuoliset mielipiteet hiljennettiin kokouksessa ja jo tietenkin valitsemalla hallituksen jäsenet sopivasti.

Tätä ei kirjassa kerrota, otaksun lukematta.

Itse jutussa tätä väärää päätöstä Ollila yhä edelleen puolustaa surkeasti kiemurrellen  hänessä ei ole siis miestä kertomaan sitä, että tuli veikattua väärää hevosta!  Yhtiön hallituksen puheenjohtaja pesee siis kätensä!

LAINAUS
Keskisuomalainen perjantaina 2013-10-18:

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa romahti muutamassa vuodessa, ja yhtiö joutuu nyt myymään matkapuhelimet Microsoftille. Ollila puolustaa tällä hetkellä epäonnistuneelta näyttävää päätöstä ottaa Microsoftin Windows Phone älypuhelimensa ainoaksi alustaksi. Myös Android oli harkinnassa.

Nokian edelle ajanut Samsung valmistaa sekä Android- että Windows-puhelimia. Ollilan  mukaan Nokiassa ei nähty järkeväksi jakaa resursseja kahteen.
- Täytyy muistaa, että sen jälkeen kun Nokia pani paljon paukkuja Windowsiin, Samsungiltakaan ei ole tullut merkittävää kilpailukykyistä Windows Phonea. Kyllä ne ovat tehneet saman fokuspäätöksenAndroidin suuntaan,”

Keskisuomalainen perjantaina 2013-10-18. (HELSINKI Antti Autio/STT)
LAINAUS LOPPUU

Aika ala-arvoista Ollilan löpinää. Kai se on avattava ja kommentoitava.
Klassinen harhautus: Samsung ohjasi Nokiaa valitsemaan Windows-käyttöjärjestelmän?
Kun Samsung oli saavuttanut galaxi-osuuden Android-käyttöjärjestelmällään, sen ei tarvinnut edes Windows-alustaa kehittää, Se saattoi vain katsella Nokian rämpimistä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 2013-10-19 klo 11:25 .

Tähän vielä Mahdoton menestys-kirjan arvostelleen Martti Häikiön loppulauseet (Keskisuomalainen perjantaina 2013-10-18)

LAINAUS:
”Kirjan ehkä merkittävin puute on Samsungin puuttuminen kuvasta.Ollila puhuu paljon Steve Jobsista ja Applesta ja kertoo tappamisistaan Microsoftin Bill Gatesin kanssa. Häm mainitsee myösMotorolan viimeisen hitin eli Razr-simpukkapuhelimen, joka myi huikeat 139 miljoonaa kappaletta. Syylliseksi simpukoiden väheksyntään Ollila nimeää brändin rakentamisessa onnistuneen Anssi Vanjoen.

Ollila ei analysoi sitä, miten on mahdollista, että kun Applen iPhoneteki kumouksensa 2007, Samsung nousi matkapuhlinten markkinajohtajaksi Nokian ohi, koko ajan erittäin kannattavaksi, ja saman tien maailman suurimmaksi elektroniikkayritykseksi HP:n ohi.
Todellinen kysymys Nokian alamäen osalta on, mitä Samsung on tehnyt toisin kuin Nokia.”

(MARTTI HÄIKIÖ, Keskisuomalainen perjantaina 2013-10-18)
LAINAUS LOPPUU

Linkkejä:

Kallasvuon lievä veropetos. MTV3:n jutusta pätkä.
http://viikkosanomat.fi/2010/07/20/kallasvuon-lieva-veropetos-mtv3n-jutusta-patka/

Nokia – Good Bye? Uuden Suomen kommenttipalstalta 2 viimeistä.
http://viikkosanomat.fi/2011/02/11/nokia-good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

Petteri Järvinen ja Mikael Jungner. Kaksi kirjoitusta. Kaksi firmaa ja kaksi eduskuntavaaliehdokasta. Nokia ja Microsoft.
http://viikkosanomat.fi/2011/02/12/petteri-jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

Iltalehti, Jorma Ollila: USA ajanut Euroopan ohi. Kommentti: Miksi näin kävi? Kuva: Kepeät mullat Nokialle. 2000 Äänekoski.
http://viikkosanomat.fi/2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/

nokiamullat

Iltalehti, Jorma Ollila: USA ajanut Euroopan ohi. Kommentti: Miksi näin kävi? Kuva: Kepeät mullat Nokialle. 2000 Äänekoski.
http://viikkosanomat.fi/2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/

Jorma Ollila: ”Jotain aivan erikoista ja erityistä olisi pitänyt tehdä ohjelmistoteknologiaosaamisen lisäämiseksi. Jotain, millä olisi räjäytetty se normaali turvallinen ajattelu, joka liittyi siihen jatkuvaan parantamiseen, joka on ollut tyypillistä nokialaiselle ajattelulle.” 05.05.2012
http://viikkosanomat.fi/2012/05/05/jorma-ollila-jotain-aivan-erikoista-ja-erityista-olisi-pitanyt-tehda-ohjelmistoteknologiaosaamisen-lisaamiseksi-jotain-milla-olisi-rajaytetty-se-normaali-turvallinen-ajattelu-joka-liittyi-siihen/

jorma Ollila – kriisistä kriisiin – OUTOKUMMUN HALLITUKSEN. PUHEENJOHTAJAKSI.
http://viikkosanomat.fi/2013/01/22/jorma-ollila-kriisista-kriisiin-outokummun-hallituksen-puheenjohtajaksi/

Kustantajan mukaan Mahdoton menetys – Kasvun paikkana Nokia on kertomus miehestä, josta tuli Nokian päätuhooja … Jorma Ollila
http://viikkosanomat.fi/2013/08/21/kustantajan-mukaan-mahdoton-menetys-kasvun-paikkana-nokia-on-kertomus-miehesta-josta-tuli-nokian-paatuhooja/

”Nokia, mitä minä sanoin 2011″. Viikkosanomat. Torstai 2011-02-17 klo 00:53. ”Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa.”
http://viikkosanomat.fi/2013/09/03/nokia-mita-mina-sanoin-2011-viikkosanomat-torstai-2011-02-17-klo-0053-jos-nokia-olisi-pysynyt-omassa-kayttojarjestelmassaan-se-olisi-automaattisesti-pitanyt-piuhat-suomessa-nyt-joudutaan/

Elop vs. Lilius. Bonukset. Nokia vs Fortum. Lukijan kommentti Ilta-Sanomissa 2013. Ja arkistokirjoitus 2011 helmikuussa: Nokia, Good Bye!
http://viikkosanomat.fi/2013/09/19/elop-vs-lilius-bonukset-nokia-vs-fortum-lukijan-kommentti-ilta-sanomissa/

Siilasmaa pihalla Elopin palkkiosotkussa. Nokian mainetta entisestään tuhritaan.
http://viikkosanomat.fi/2013/09/25/siilasmaa-pihalla-elopin-palkkiosotkussa-nokian-mainetta-entisestaan-tuhritaan/

Jorma Ollila: ”Veikkasin väärää hevosta.” Keskisuomalaisen haastattelussa perjantaina 2013-10-18. Lauseiden kiteytetty ydin.
http://viikkosanomat.fi/2013/10/19/jorma-ollila-veikkasin-vaaraa-hevosta-keskisuomalaisen-haastattelussa-perjantaina-2013-10-18-lauseiden-kiteytetty-ydin/


Lue myös useita kirjoituksia sivustolta, joihin yllämainitussa linkeissä on paljon linkkejä:
http://www.nettisanomat,com


LIITE:

Android

Android 2.1 emulaattorilla

Android on Googlen julkaisema käyttöjärjestelmä moderneille älypuhelimille ja mobiililaitteille. Android on avoimen lähdekoodin alusta ja sille kehittäminen ja käyttäminen on ilmaista. Android-puhelimia kehittävät useimmat suuret valmistajat, kuten HTC, LG, Samsung ja Sony-Ericsson, sekä joukko pienempiäkin. Myös monet perinteisemmät valmistajat, kuten Asus, on alkanut kehittää Android-tabletteja. Kaikki Android-puhelimet ovat pohjimmiltaan älypuhelimia ja niitä voidaan käyttää netin selaamiseen, sosiaaliseen mediaan, kuvien ja videoiden katseluun sekä musiikin soittamiseen.

Androidia alunperin kehitti Android Inc., jonka Google myöhemmin osti. Nykyisin sen kehittämisestä vastaa Open Handset Alliance. Androidiin tarkoitettua koodia kirjoitetaan Java-kielellä ja se käyttää Googlen kehittämiä Java-kirjastoja.

Android-käyttöjärjestelmä koostuu karkeasti kahdesta osasta.Käyttöjärjestelmän pohjana on Googlen mobiilikäyttöön muokkaama Linux ja Android-sovellukset toimivat Javaan perustuvan Dalvik-virtuaalikoneen päällä. Android-sovelluskehitys tehdään Java-kielellä ja Google tarjoaa SDK:n ilmaiseksi. Google tarjoaa myös Eclipse-pluginin, joka tarjoaa automaattisen sovelluksen paketoinnin apk-tiedostoksi ja sovelluksen ajamisen ja debuggaamisen Android-emulaattorissa.

Tarkalleen ottaen kehitystä ei tehdä virallisella Java-kielellä, sillä Google käyttää Apache Harmony -luokkakirjastoja ja niistä luotu Java-tavukoodi käännetään vielä erikseen Dalvikin käyttämään muotoon. Harmony tarjoaa lähestulkoon samat luokkakirjastot kuin standardi-java.

Android-sovellukset voivat myös käyttää mm. C- tai C++-kielellä kehitettyjä kirjastoja hyväkseen NDK:n tarjoamien rajapintojen kautta, kunhan ne vain ovat saatavilla puhelinten käyttämille prosessoreille. Tulevat Android-versiot tarjoavat myös entistä paremmat rajapinnat Android-järjestelmän kutsumiseen natiivikoodista.

Android ei tue J2ME-sovelluksia. Kehitteillä on kuitenkin projekteja, kuten J2ME Android Bridge, jotka mahdollistavat J2ME-sovellusten kääntämisen Android-puhelimille.
(Teksti lauantaina 2013-10-19).

http://linux.fi/wiki/Android


http://viikkosanomat.fi/2013/10/19/jorma-ollila-veikkasin-vaaraa-hevosta-keskisuomalaisen-haastattelussa-perjantaina-2013-10-18-lauseiden-kiteytetty-ydin/

Tags: ,,

Lehdet perjantaina 2013-10-18.

Lehdet: Keskisuomalainen, Suomenmaa ja Iltalehti, Mahdollisesti myös Ilta-Sanomat) perjantaina 2013-10-18. Kuvat ja rajaukset Pertti Manninen.


Uusi Suomi tiistaina 2013-10-22 klo 18:01. Microsoft alkaa myydä Nokian uutuutta hulluna? - "Ei mitään järkeä".

Kuva puolitoista vuotta sitten hankitun kiinalaisen 8-tuumaisen Diel-puhelimen ruudulta, siis puhelimen! Pertti Manninen.

Uusi Suomi tiistaina 2013-10-22 klo 18:01. Microsoft alkaa myydä Nokian uutuutta hulluna? - "Ei mitään järkeä".


 



Wahlroos I Lue! - Wahlroos II Lue! - Wahlroos III Lue! - Wahlroos IV Lue! Rysshamnen mielessäin Lue! - Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala Pääkirjoitus - Jyväskylä RCL Suomen mestari Kesän kuva


Lokakuu 2013. "Kruunupäinen kuljetus".



"Kruunupäinen kuljetus". Liikenne Tukiainen Oy Maaninka. Torstaina 2013-10-03 klo 13:18 Lempäälässä moottoritiellä. Kuva: Pertti Manninen.


Iltalehti ja Ilta-Sanomat perjantaina 2013-10-11.



Viestit, jotka pakottivat ministeri Heidi Hautalan eroamaan. 
Henkilöt: Ministeri, erityisavustaja Korkeaoja, virkamiessihteeri Muhonen, toimitusjohtaja Vauraste, Timonen, Sallamaari, Pekka, Tero, Lauri, hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala. Lähde: Ilta-Sanomat perjantaina 2013-10-11.


Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sunnuntaina 2013-10-13 klo 12:08.

Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala

Valtion yhtiöiden omistusohjauksesta, kehitysyhteistyön ohella, vastaava ministeri Heidi Hautala erosi omasta pyynnöstään. Näinhän asia aina ilmaistaan hienommin.

Pari päivää eroilmoituksesta on kulunut ja nyt salaliittoteoriat nousevat pintaan. Hautalan Arktisten alueiden ympäristönsuojelua korostava näkökanta jäi tappiolle. Hän ei olisi halunnut vuokrata Suomen valtionyhtiön kautta omistamia jäänsärkijöitä, monitoimialuksia, öljy-yhtiöiden käyttöön kesäajaksi. Taitavat ne siellä osin talvellakin olla.

On tietenkin naivia kuvitella, että vuokraamatta jättäminen jotenkin olennaisesti auttaisi itse asiassa. Kun se öljy kuitenkin hyödynnetään ja vahinkojakin sattuu. Tässä mielessä olisi kyllä Suomen turvallisempaa olla poissa niiltä vesiltä. Korvaussummat voisivat varmaankin pahimmassa tapauksessa nousta älyttömän suuriksi.

Kymmenen vuotta on kulunut siitä kun pääministeri Anneli Jäätteenmäki pakotettiin eroamaaan. Silloin vaalit hävinnyt SDP:n Paavo Lipponen luhistui niin täydellisesti, että sille akalle oli kostettava. Masinointi onnistui ja Jäätteenmäki jätti paikkansa. Sitä ei ole selvitetty millainen salaliitto silloin oli erottamisen takana. Arveluja on esitetty, että Nato-intoilijoita kismitti vaalin tulos. Jäätteenmäki ei olisi vienyt Suomea tähän liittoon, mutta ei sinne muutkaan ole vielä kyenneet viemään, ainakaan vielä. Toivossa on hyvä elää ...

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sunnuntaina 2013-10-13 klo 12:08.

"Selvittämättä on edelleen se, miten Paavo Lipponen sekaantui SDP:n ex-puoluejohtajan Ulf Sundqvistin velkasopimukseen ja miten hän uhrasi ministeri Arja Alhon selvitäkseen sotkusta, joka näyttää nyt suunnitellulta, kun hän valitsi Arja Alhon ministeriksi, jonka vastuulla sopimuksen tekeminen oli ja joka joutui siitä sitten kantamaan äärimmäisen poliittisen vastuun pääministerin sijasta."

Paavo Lipponen erotti 2 ministeriä!

Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen.

Arkisto 2007: Lipposen mustelmat. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 2007-02-16.

Aikoinaan hyvinkin vaikutusvaltainen poliitikko ja melkein valtiomies Paavo Lipponen joutuu (ilmeisesti) tästä lähtien vain muistelemaan mennyttä suurta aikaa.

Mitä tulikaan tehdyksi?

Muisteluolosuhteet ovat hienot: avustajia, arkistonhoitajia, työhuone kodin vierestä eduskuntatalosta ja ikuinen käyttöoikeus uimahalliin. Voisiko sitä enempää toivoa. Puhemiehen ökymuhkea eläkekin tuli itse järjestettyä: Ensin Riitta Uosukaiselle ja sitten itselle. Kirjoittamisesta saa rahaa ja ehkä kaikenlaisia kuluja voi maksaa ilman tilintekovelvollisuutta vuosittain (?) myönnettävästä lisäavustuksesta.

Ainoa ongelma näyttääkin olevan muisti ja sen tarkoituksenmukaisuus ja unohduksen hyväksikäyttäminen. Voisi sanoa, että valtion satsaus menee hukkaan: Paavo Lipponen on jäävi kirjoittamaan Paavo Lipposesta yhteiskunnan varoilla ja rahoituksella. Ehkä päättäjät hyväksyivät tämän, jotta pääsisivät eroon ex-puhemiehestä. En tätä kyllä usko. Siis eroon pääsemistä.

Kaikenlaiset raatelijat tulevat esiin paljastamaan ne mustelmat, joista puhemies ei itse halua kertoa.

Selvittämättä on edelleen se, mitä pääministeri Paavo Lipponen lupasi USA:ssa presidentti George W. Bushille ja millä valtuuksilla.

Selvittämättä on edelleen se, sekaantuiko hänen johtamansa hallitus Irakin sotaan jo ennen varsinaisten taistelutoimien alkamista päättäessään karkottaa irakilaisdiplomaatteja Suomesta USA:n vaatimuksesta. Oikeuskansleri Paavo Nikula joutuu tutkimaan asian ja antamaan vapauttavan päätöksen sanakiemuroin.

Selvittämättä on edelleen se, miten Paavo Lipponen sekaantui SDP:n ex-puoluejohtajan Ulf Sundqvistin velkasopimukseen ja miten hän uhrasi ministeri Arja Alhon selvitäkseen sotkusta, joka näyttää nyt suunnitellulta, kun hän valitsi Arja Alhon ministeriksi, jonka vastuulla sopimuksen tekeminen oli ja joka joutui siitä sitten kantamaan äärimmäisen poliittisen vastuun pääministerin sijasta. Tämänkin asian oikeuskansleri Paavo Nikula tutki ja antoi vapauttavan päätöksen sanakiemuroin, että ”pääministeri Paavo Lipponen ei ole antanut markkamääräisiä ohjeita asiassa”! Avustajakin jotain todisti Paavo Lipposen puolesta, ei kuitenkaan valan velvoittamana oikeudessa. Paavo pääsi pälkähästä. Tällöinkö ne kuuluisat ”Nahkurin orsi”- sanat lausuttiin?

Selvittämättä edelleen on se kuinka hallitus yhteneväisesti todisti oikeuskansleri Paavo Nikulalle, että valtion omaisuuden hävittämisestä, Soneran UMTS-kaupoista ei ole sitten yhtään mitään puhuttu missään hallituksessa eikä asiasta oikein mitään tiedettykään, Se tuli oikeastaan pyytämättä ja yllätyksenä, nimittäin se parinkymmenen miljardin markan tappio, kun Saksasta ostettiin ilmaa. Sinänsä Paavo Lipponen on joutunut vastuuseen asiasta. SDP hävisi vuoden 2003 vaalit keskustalle 6000 tai 8000 äänellä. Kyllä kai Suomessa sen verran täysijärkisiä oli, että äänestivät tavoistaan poiketen keskustapuoluetta päästäkseen eroon tästä valtion omaisuuden kaikenpuolisesta hävittäjästä.

Kaiken tämän muutaman esimerkin kaltaisen röyhkeyden jälkeen, Paavo Lipposella oli otsaa olla loukkaantunut hävitessään ”täydelliselle amatöörille” Anneli Jäätteenmäelle vuoden 2003 vaalit, ja tulla itkemään kameroiden eteen kuinka väärin häntä on kohdeltu. Suomi olisi kaatunut jo ajat sitten, jollei monet tavalliset ihmiset olisi pystyneet selviytymään vaikeuksistaan ja jatkaneet elämäänsä muuttuneissa olosuhteissa.

Selvittämättä on edelleen se, oliko Paavo Lipposella, niin paljon alamaisia ja nuoleskelijoita, että viitsivät masinoida vaaleilla valitun pääministerin kaatamisen ja vaatia keskustaa hyväksymään tämän menettelyn. Sivumennen sanottuna keskustan Ylen hallintoneuvoston naiset torppasivat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin kuningastien Ylen pääjohtajaksi.

Lipposen mustelmat tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa, varsinkin ne osuudet, joissa hän suunnitelmallisesti muistaa väärin kaikki urallaan sattuneet skandaalit ja niistä selviytymisen Valtamedian suosiollisella avustuksella.

Nettisanomien vakooja aikoo olla kärpäsenä katossa ja saada hiukan etukäteistietoja tulevista aiheista ja julkaista niitä ikään kuin ne olisivat tosia!

Perjantaina 2007-02-16. Lipposen mustelmat. Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2007/02/16/paakirjoitus.html

Liite.

Toimittajan lauseet eduskunnan puhemies Paavo Lipposen viimeisestä työpäivästä puhemiehenä ja muutama kuva haastattelun kuvituksen kohokohdista: Tapaaminen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kanssa (saapuminen pitkällä limousinella) sekä istuminen oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen vieressä kertomassa, että seuraavan hallituksen pääministerin nimi on Anneli Jäätteenmäki (harvemmin nähty itkukuva).

PICT4618d20070216lipponenjaatteenmakiosa880vaal1200shsh

————————————————————
http://viikkosanomat.fi/2011/02/07/
mita-kevaalla-2003-oikein-tapahtui-
kirjoitus-muutamaa-vuotta-myohemmin-
lipposen-kootut-munaukset-ilkeydet-ja
-naisen-arja-alhon-uhraaminen-ja-
miehen-ulf-sundqvist-pelastaminen/


Lokakuu 2013. Isäntä ja varjo.



Torstaina 2013-10-03 klo 12:54 Tampereen Hervannassa. Kuva: Pertti Manninen.


Viestit, jotka pakottivat ministeri Heidi Hautalan eroamaan.
Henkilöt: Ministeri, erityisavustaja Korkeaoja, virkamiessihteeri Muhonen, toimitusjohtaja Vauraste, Timonen, Sallamaari, Pekka, Tero, Lauri, hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala. Lähde: Ilta-Sanomat perjantaina 2013-10-11.

Valikoima Heidi Hautalasta Nettisanomissa:

1999 Lokakuu. "Hurjimman riskin naisten taistelussa aikovat ottaa vihreät. He lanseeraavat Heidi Hautalasta uudenaikaista valtionpäämiestä uudenlaiseen, globaaliin maailmaan"
http://www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912prespeli.htm#heidih


1999 Lokakuu. Presidenttiehdokas Hautala tiukkana:"Kosovo ei tee tyhjäksi presidentti Ahtisaaren aikaisempia virheitä"
http://www.nettisanomat.com/
1999/10/28/n9913prespeli2.htm

2000 Tammikuu. Pudottiko Hautala Uosukaisen ja Rehnin?
http://www.nettisanomat.com/
2000/01/20/n0025presidentit.htm

2007 helmikuu. "Vihreiden eduskuntaryhmä seisoo puheenjohtajansa Heidi Hautalan tukena väitteissä, että puhemies Paavo Lipponen (sd) on käyttänyt asemaansa väärin ydinvoimateollisuuden edistämiseen." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Perjantai 2007-02-09.
http://www.nettisanomat.com/
2007/02/11/lipponen.html


2007 Maaliskuu. ANNA POLITKOVSKAJAN MUISTOKSI:  Saatana saapuu Helsinkiin – Anna Politkovskajan murha ja Suomi.

"... kansanedustaja Heidi Hautala valjasti murhan oman vaalikampanjansa veturiksi."



http://www.nettisanomat.com/
2007/03/07/etusivu.html


2007 maaliskuu. Vihreät seksillä hallitukseen? "Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Heidi Hautalan mukaan Tarja Cronberg johtaa hallitusneuvotteluja.
http://www.nettisanomat.fi/
2007/03/26/etusivu.html#vihreat

2009 huhtikuu. TV-dokumentti: Jouni Backman ja Tuija Brax suunnittelevat sähköistä äänestystä.
"Vaisu harmaa pääministeri onnistui olemaan vastaamatta edustaja Heidi Hautalan (vihr) Kiinan ihmisoikeuksia koskevaan kysymykseen. Hautala tivasi Vanhaselta, mitä mieltä tämä itse on asiasta, kun aina piiloutuu nykyisin järjestöjen kantoihin."
http://www.nettisanomat.com/
2009/04/23/etusivu.html#torstai20090423

2013 Maaliskuu. Heidi Hautala ei täytä enää lain vaatimuksia ministerille. (Valtioneuvosto 60 §).
http://www.nettisanomat.com/
2013/03/14/etusivu.html


Arkistokuva. 2013 maaliskuu. "Huuli pyöreänä"

"Kansalainen huuli pyöreänä luettuaan Iltalehden lööpistä: Remontti kotona. Ministeri maksoi pimeästi. Heidi Hautala kiistää."
Jyväskylä. Vapaudenkatu. Torstai 2013-03-14 11:59. Kuva: Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2013/03/14/etusivu.html


Wahlroos I Lue! - Wahlroos II Lue!
Wahlroos III Lue!
- Ahde Lue!

Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Kesän kuva

Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story. Jatkuu! Nettisanomat Torstai 2008-05-08:


"Lokki" 2008.


"Sirkka Hämäläinen". 1992.


"Pupu". 2008.


"Nalle Björn Wahlroos". 1992
Mistä ahneus alkoi?

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitettiin aikoinaan Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi, peräti varajohtajaksi (?). Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, eikö ole väärin, että hän nauttii yhtäaikaa huippueläkettä Suomen pankista, joka on tavallaan Euroopan keskuspankin filiaali, ja huippupalkkaa Euroopan keskuspankista. TV-kuva tästä on olemassa: Sirkka Hämäläinen jo poistuu tilaisuudesta ja kävellessään ilmoittaa: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". Lainaus muistin varainen. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-05-08.

Pankkikuvat Timo Erkki-Heinon ohjelmasta "Pankkiryöstö" vuodelta 1992, joka aloitti Ylen viiden ohjelman pankkien pelastamisoperaatiosarjan. Luontokuvat "Lokki" tänään torstaina 2008-05-08 klo 14.35 ja "Pupu" eilen keskiviikkona 2008-05-07 klo 13:02. Keski-Suomi. Laukaa. Vuojärvi. Pertti Manninen.

Sirkka Hämäläinen ollessaan vielä Suomen pankin pääjohtaja: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". - "Koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona". (Ylen lähetyksiissä 1992).

Veronmaksajien pelastaman pankin johtaja Björn Wahlroos: "Tähdet olivat suotuisat".
(Käännös. Ylen ruotsinkielisessä lähetyksessä 1992).

Lue myös mm!

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 2004-04-01.

Lue myös mm!



Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien!
Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen.
2006-11-11.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. 2004-05-20


Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." 1999-08-12

Laman uhrit ja tekijät - Suomalainen polttouhri - Liite: Kymmeniä pankkien pelastamis- ja asiakkaiden hukuttamiskirjoituksia (ainakin linkit!)
2008-02-19

Aho - anteeksiantamaton amatööri?
"Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Pääministeri oli silloin sellaisessa virkamiesten ja liikemiesten pyörityksessä, että hän amatööriydessään hyväksyi pankkien osakkeenomistajien pelastamisen ja kansalaisten hukuttamisen. Jos hänessä silloin olisi ollut todellista valtiomiesmäisyyttä hän olisi tullut heikompien puolelle, viimeisellä hetkellä kun se Suomessa olisi ylipäätään ollut enää mahdollista. Presidenttiehdokas Ahon menestyminen riippuu täysin siitä kuinka moni antaa hänelle anteeksi. Ahon pelastukseksi voivat tulla muut ehdokkaat!" 1999-10-14

Jukka Kilpi. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. 2005-04-16 mm!

Tämä oli sirpaleinen pääkirjoitus tänään torstaina 2008-05-08. Nettisanomat- Pertti Manninen.

Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story.
Nettisanomat Torstai 2008-05-08:
Arkisto 2008: http://www.nettisanomat.com/2008/05/08/etusivu.htm
Arkisto 2009: http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 

Syksyllä 2013 ruskan jo saavuttua Keski-Suomeen löysin varastosta, johon oli saanut säilöä vanhoja tavaroita: kirjoja, lehtiä ym. esineistöä, pahvilaatikon, hajoamaisillaan olevan, jonka sisältö heti paljastui 80-luvulla Kirkkonummella pyörineen elokuvakerho kirkuvan aineistoksi.

Kerhoa pyörittivät aikoinaan minä, Pertti Manninen, ja Markku Paavilainen urheiluseura  Kirkkonummen Urheilijat hoivissa, itse asiassa sen nuorisojaostona. Seura oli TUL:n seura, siis silloin ”työläisurheilijoiden” seura.

Päätin tutkia laatikon sisällön saman tien ja muutamaa päivää myöhemmin, perjantaina
2013-09-20 aloitin työn. Sain käyttööni varaston vieressä olevan pienen kesähuvilan, josta kiitokset, ja klo 8.30 – 16.30 välisen ajan purin laatikkoa koko ajan tunnin mittaista ruokataukoa ja muutamia kahvihetkiä lukuun ottamatta.

Aluksi järjestin laatikon sisällön muutamaan kymmeneen kasaan eri aihein ja valmiiksi sain ohjelmistoluettelot niin monisteista kuin myös laatikoissa olleista lehdistä. Muutama vuosi puuttuu kokonaan siitä noin 10 vuodesta, jonka kerho pyöri Kirkkonummella.

Lisäksi löysin lehdistä hiukan sitä kaarta, jonka lastenelokuvakerhon pyörittäjä koki joutuessaan lasten vanhempien valitsemana kunnanvaltuustoon, jossa yhden jakson, neljä vuotta,  sekoitin parhaani mukaan kunnallisen päätöksenteon tunkkaisuutta!

Puran ensimmäiseksi ohjelmisto-osan. Muita osia tulevat olemaan lehtikirjoitusten lisäksi eri vuokraajien luettelot, osallistuminen joihinkin tapahtumiin, elokuvien hankkimiskuvioista hiukan ja muutakin elokuvatoimintaani liittyvään ja lopuksi kaikenlaisen sälän selittämistä, jos muistan, mitä niissä sitten on ollut.

Tämä oli jonkunlainen esipuhe ja päiväys tähän loppuun perjantai 2013-09-20 16:44 Pertti Manninen. 

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva

 
 
2013-09-20 

Laatikon tyhjennys youtubessa:
- http://youtu.be/nukIVozBfvI
http://youtu.be/vs4dOSP072M
http://youtu.be/cjlrCV5KePY
- http://youtu.be/Fo5QcmVA5AM
http://youtu.be/HgScTUXfxVQ 

Kuvat: Pertti Manninen.

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva


Tekstiversio 222 sivua


Loppukirjoitus keskiviikkona 2013-10-02

Nyt on sopiva hetki lopettaa. Täytyy lähteä kauppaan hakemaan evästä itselle ja Rasmuksellekin, Huomenna lähden parin päivän reissulle, yövyn 100-vuotiassa mökissä ja Rasmuksen hoitaja käy riittävästi katsomassa ja ruokkimassa. Kissa nukkuu, kun väki on poissa?

Tämä Kirkuvan puoli historia sai alkunsa siitä löytämästäni, käsiini puolitarkoituksella tupsahtaneesta laatikosta, josta videot on aikanaan nähtävissä. Niin kuin alussa kerroin kuvasin kaiken materiaalin ja yritin sillä tavalla kertoa tätä historiaa. Se tapa osoittautui mahdottomaksi toteuttaa ja nyt tämä on yhtenäisenä tekstinä, jonka jotenkin jäsentelen ja johon lisään niitä kuvia ja lisäksi joskus linkitän materiaalin itseensäkin ja ulkopuolelle, suunnitelmat ovat ainakin olemassa.

Tämä elokuvakerhon historia laajeni sitten omiin touhuihini kunnallispolitiikassa, samoihin aikoihin ja myös muihin elokuviin liittyviin toimiini Kirkkonummella, kansalaisopiston tuntiopettajana ja Gesterbyn ala-asteen kerhonvetäjänä.
Kaikki liittyvät kaikkeen ja tämä laatikko rajasi mistä kerroin.
Ehkä otsikoksi sopisikin paremmin ”Erään laatikon tarina” tai ”Papereita eräästä laatikosta”.
...
Harmaata on Keski-Suomessa, tintitkin ovat hiukan menneet huilaamaan, katson vielä lämpötilan: ulkona on viisi astetta.

Keskiviikko 2013-10-02 klo 12:20. Pertti Manninen.

Tällainenkin asia tuli mieleeni: Kun sitä ”Meidän koulua” emme kuvanneet joka luokassa, niin keksimme, että kuvaamme vilinää käytävässä. Rehtori Raimo Arposelle tuli kerran sitten pikkutyttö, tyttö muistaakseni, kertomaan että häntä ei filmissä näkynyt. Rehtori kertoi minulle sitten myöhemmin, että hän oli vastannut: ”Kyllä minä sinut mielestäni näin siinä rappuja alastullessa”. Näin. Ja Näin klo 12:34 PM.

Lue koko historia! - www.elama.fi/kirkuva


Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Helsingissä tänään lauantaina 05.10.2013. Kesän kuva
(Korjaus 2013-10-08: Peli pelattiin Töölön pallokentällä, ei Kallion niinkuin aluksi luki).


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä". Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Lähennä!


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Heinäkuu 2013. Ilta-Sanomat panimoteollisuuden agentti?



Ilta-Sanomat valitsi Harkimon haastattelusta tämän oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ylä-Ruth. Keskiviikkona 2013-07-31 12:05 ja 12:10. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Matti Ahde 2001 ja 2013

Nokia 2000 ja 2011 Lue!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


Ohituksia Kuvasarja Olympiakomitean puheenjohtaja Nieminen sekoilee Lue! Tiedote sateenkaarikynsistä Lue! Syrian eyewitness accounts Guardian Urheilutunti Panoraamakuva Avioliitto kokoelmasta Rakasta Lue! Riskiheitto olisi kirkastanut Lue! Halvalla meni sarjapaikka Lue! Lipun merkitys Lue!


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä".
Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Laajenna!


Puun kaato rajalla. Kielenkäyttö Videot Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Lue! Harkimo höynäytti faneja Lue!


Vapaudenkatu Kuvat Elämän alku Lue! 2003. Irak-Gate 10 vuotta. HS-Gallup. Galtung Lue! Pysäkille ja pysäkillä Kuvat Harkimo höynäytti faneja Lue!


Arkisto:


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Kuva: Pertti Manninen.




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/2012/01/16/etusivu.htm
Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html









Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


 


Helkingin Sanomat 2013/11/01 - Kuvapari. Valoa tunnelin päässä - Kaksi polkua valittavissa, ainakin.- Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia? - Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen. FINNKINO, JOKERIT, RAUTAKIRJA, SanomaWSOY, AATOS ERKKO. Kuva-arvoitus - Kuva, Touko Aalto asettuu ehdolle - Video. Presidentti Niinistö ja Suomi kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä. - HS: Talvivaaran velkoja saatetaan leikata jopa 70 prosenttia. Taloussanomat - Kuva. Talvivaaran mannekiinit. Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. (2012). Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu. (2012). Ilta-Sanomat - Tuleeko Kyösti Kakkosesta vuorineuvos? - Outovaara-kuva elokuvasta "Jos ois valtaa"- Mielenrauha. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen. - Nyberg petti lupauksen Video - Herlin-kirja kolmen lehden tarkastelussa - Arkisto 2003: Partek-pilkonta & Valtra-sekoilu- Lipponen, irvikuvakonsultti - Kuva: Vaikea valinta? - Kuvat - Valkoinen koira - Pinkki tyttö - Soittotunnilta ja -tunnille - Pullan ostajat. Ihmisiä kaupungissa. - Microsoft alkaa myydä Nokian uutuutta hulluna? "Minusta kansanedustajan tulisi tuntea pelejä." Mikael Jungner. Clash of Clans, Supercell. - Jorma Ollila: ”Veikkasin väärää hevosta.” Elämäkerta. arvioita, kritiikkiä, lehtien otsikoita - Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala Pääkirjoitus - Kuva Kruunupäinen kuljetus - Paavo Lipponen erotti 2 ministeriä! Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen. - Kuva. Isäntä ja varjo - Viestit, jotka pakottivat ministeri Heidi Hautalan eroamaan. - Valikoima Heidi Hautalasta Nettisanomissa, - JRCL Suomen mestari! - Arkisto 2008. Björn Wahlroos-story. - Iltasanomat panimoteollisuuden agentti - Rugby JRCL - Warriors Kuvat - Kuva. Kovaa vääntöä. Ladies's Rugby. - Violetti taitaja Kuva - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 01.11.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi Sanomatao. Sanoma, Kaukonen

N:o 1680 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-11-01, nettiin 2013-11-01 19:01, linkkejä 2013-11-01.


Sivun alkuun!

Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!

 


Helkingin Sanomat-sivustoon poimittu valikoima otsikot säilyttäen maanantaina 2013-11-18 hesansanomat.fi-sivuston kopiona.
Linkit korjattu 2014-02-09.