POISTOT (HO 19.11.2015)Nettisanomat-sivustosta 2014-02-12.


Mobi tästä!


Edellinen - Seuraava - Keskiviikko 2014-01-01 - N:o 1703 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys
PUSI Kuva - Veikkaus kertoo voittajat Lue! - Vuosikatsaus 2013 Tammihelmi - Rakasta Lue! - Uuden vuoden alkaessa Kuva - Valoja Kuvat - Unelma Kuva - Hyvä ja paha Lue!



Tammikuu 2014.

UUDEN VUODEN TERVEHDYS 2014!

"PUSI" lumisohjoon piirrettynä uudenvuoden aattona 2014.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskustie. Tiistai 2013-12-31 klo 16:49 Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella.

Pidämme tätä nykyistä kolmen tuhannen asukkaan rajaa aivan liian suurena. Kyllä voittto on niin iloinen asia, että yhä useampi voi iloita voitosta, vaikkei se itselle olisi tullutkaan. Koordinaattipaikannus on siitä hyvä, että samannimiset paikkakunnat ovat usein sekoittuneet keskenään ja aiheuttaneet turhaa harmia asukkaille. Koordinaatit ovat yksikäsitteisiä ja tarpeeksi tarkasti ilmoitettuna sekaannukset vähenevät.

Nyt aluksi mielestämme yhden kilometrin raja on sopiva, mutta tarkastelemme tilannetta, josko sitä pitäisi vielä pienentää, Tämä kilometrin raja on voimassa alustavasti tämän vuoden, mutta juhannuksen tienoilla voi tulla yllätys  jos rajaa lasketaan jo silloin.

Ensimmäisenä voittojen julkaisemisen tarkentamisesta kertoi Turun Sanomat: Veikkaus kertoo voittajan paikkakunnan entistä tarkemmin
http://ts.fi/uutiset/kotimaa/578537/
Veikkaus+kertoo+voittajan+paikkakunnan+entista+tarkemmin

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-12-30 21:41

Tags: 
,

http://viikkosanomat.fi/2013/12/30/veikkaus-voittohan-on-...



Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. 
3 Moos 19:18

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Matt 7:12

Tse Kung kysyi: "Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?" Kungfutse vastasi: "Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi".
Keskustelut 15:23 

Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 
Tammikuu. Rakasta itseäsi!





phuket.fi
patong.fi

thailand.fi
flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Vuosien vaihtuessa 2000-2014: 1999/12/30 - 2000/12/28 - 2001/12/20 - 2002/12/26 - 2004/01/01 - 2004/12/31 - 2006/01/01 - 2007/01/01 - 2008/01/01 - 2008/12/31 -2009/12/31 - 2011/01/04 - 2012/01/01 - 2012/12/31 - 2013/12/30

Tammikuu 2014.

UUDEN VUODEN TERVEHDYS 2014!

"PUSI" lumisohjoon piirrettynä uudenvuoden aattona 2014.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskustie. Tiistai 2013-12-31 klo 16:49 Kuva: Pertti Manninen. "Pusi"


Vuosikatsaus 2013. Tammikuussa, mm.
Keskiviikko 2013-01-02

"Lumivaara."

Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Keskiviikko 2013-01-02 14:02 plussan puolella. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
Torstai 2013-01-03
"Julkinen halu"

Jyväskylä. Torstai 2013-01-03 17:30 bussissa Metsän tarinan jälkeen. Kuva: Pertti Manninen.
Lue!
Maanantai 2013-01-07
Kysely. Euroopan kriisi - Yle TV1. Sunnuntaina 2012-01-06 20:34. Kuvat: Pertti Manninen.

Kommentti: Mitään virhemarginaalia ei kerrottu. Lue!
Tiistai 2013-01-08
"Sisältö ratkaisee  tabloidissakin". Lue!
Rasmus tutkailee ensimmäistä Helsingin Sanomien tabloid-lehteä aamutuimaan maanantaina 08.01.2013. Kuvat: Pertti Manninen.
Torstai 2013-01-10
Helsingin Sanomat
Peltomäki-tutkinnassa useita epäiltyjä.
"KRP on saamassa Vantaan ex-johtajan tutkinnan valmiiksi keväällä. Juttu haarautuu kahtia.
"Jukka Peltomäkeätutkitaan epäiltynä törkeästä ... Lue!

Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-10.
Lauantai 2013-01-12
Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista. Wärtsilä Meriteollisuus, Wahlroos, Saarikangas, Suominen petti alihankkijat ... Lue!

Kyyhkyset telakoituvat langalle välttääkseen turhan enegiankulutuksen pakkasessa. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
Keskiviikko 2013-01-16
Firmamessut 2013 - Löydä tiesi työelämään. Keskiviikko 2013-01-16. Jyväskylän Yliopisto. Mattilanniemi. Agora. Kuvan lähetti Erika Manninen 10:36. Isonna!
"Sihti - Rekrytointipalvelu Sihti Oy.
Perjantai 2013-01-18
Houkuttelua häämessuille. Torstai 2013-01-18 15:55. Keski-Suomi. Jyväskylä. Forum. Kuva: Pertti Manninen. - Askartelupuoti Pia.  Laajenna! Lauantai 2013-01-19
Urheilu. Bandy. Kuvat. Pertti Manninen lauantaina 2013-01-19 14:58 - 16:13. Jyväskylä. Viitaniemi. Kuvat. Pari minuuttia jääpallo-ottelusta JPS - Akilles. Video.
Sunnuntai 2013-01-20
Taidetta. Jyväskylä. Ammattikorkeakoulun pääcampus. Luminen karhupatsas. Karhu (Oskari Raja-aho 1930), graniitti. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna
Maanantai 2013-01-21
Talous. Golla ja Jolla tavaramerkkiriidassa. Seuraavana Julli?
tammikuu 16, 2013 Lue!
Kuva. Pertti Manninen heinäkuussa 2006. Pasila. Kiinniotto. Isonna!
Torstai 2013-01-24
Britannia vaatii uutta EU:ta. Helsingin Sanomat torstaina 2013-01-24. Lue!
"Kissan häntä kainalossa". Kuva: Pertti Manninen torstaina 2012-01-24 08:54. Isonna!
Torstai 2013-01-24
"Sen verran mäkin tiedän" & Hämmentävä kannabismyrsky. Keskisuomalainen. Lue! Kuva: Pertti Manninen. Isonna! Kalervo Kummola: En ole käyttänyt kannabista ennen, enkä jälkeen kisoja. Lue!

Lauantai 2013-01-26

Liikuntatunti eli luistelemaan oppiminen. Jyväskylän Halssila. Kuvat
Case Nettisanomat
Korkein oikeus (KO) on ottanut käsiteltäväkseen kunnianloukkausasian, vastaajana Pertti Manninen, asianomistajina AA Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki. Lue!

Torstai 2013-01-31

Jarno Liski
Kuva: Pertti Manninen. Torstai 2013-01-31 15:52. Lue! - Youtube!  

"Jarno Liskin lyhyt haastattelu". Jyväskylän ylioppilaslehteä 2 vuotta päätoimittanut Jarno Liski antaa haastattelun kaudestaan. Sai juuri sanotuksi, että HUOMENNA ... Tässä vaiheessa tekniikka petti ja niinpä syntyi" Liskin lyhyin haastattelu". Lue!

Vuosikatsaus 2013. Helmikuussa, mm.
Perjantai 2013-02-01
Sallitun raja on nyt vähemmän hämärä Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. 31.01.2013. "Maassa, jossa poliitikot voivat saada oikeudessa tuomion lahjusrikoksista, tilanne yleensä on maissa, jossa ... Lue! Perjantai 2013-02-01
Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 2013-02-01 16:09. Maan tapa eli ylimielisyys laista ja asetuksista ja median leväperäisyys asioiden selvittämisessä. Eilen lehdet julkaisivat ... Lue! Lauantai 2013-02-02
BISQUIT Himphamppua: "Kummola ei käyttänyt kannabista! Selvyyden vuoksi, mitään edes likimainkaan tuon suuntaista ei tiettävästi kukaan ole julkisuudessa väittänyt. Paha kyllä, mediapuolella ... Lue!
Maanantai 2013-02-04 Toiset kahdeksan kulkijan kuvaa illan hämärtyessä lauantaina 2013-02-02 Jyväskylän Viitaniemen kentällä ja Rajakadulla. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna! Tiistai 2013-02-05. LYSEO LIHOIKSI! Jyväskylän kaupunginhallitus päätti eilen maanantaina 2013-02-04 äänestyksen jälkeen, 7-6, lopettaa Suomen vanhimman suomenkielisen ... Lue! Tiistai 2013-02-05.
Jyväskylän lyseo tulee säilyttää VETOOMUS JYVÄSKYLÄN PÄÄTTÄJILLE JYVÄSKYLÄN LYSEON LUKION SÄILYTTÄMISEKSI ... Lue!

Sateen jälkeen.  Laajenna!
Keskiviikko 2013-02-06
Vapaudenkadulla, kahdessa kulmassa. Jyväskylä. Kalevankatu SRV:n toimiston kulmalla. Henkilöt ovat sattumalta kuvissa mukana. Keskiviikkona 2013-02-06 09:24 Kuvat: Pertti Manninen. Isonna! Keskiviikko 2013-02-06
Helmikuun 6. Saamelaisten kansallispäivä.
"Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä." 2012 Ylen saamenkielisistä uutisista Kuvasarja
Keskiviikko 2013-02-06
Keskisuomalainen keskiviikkona 2012-02-06: Lukioverkkoratkaisu: Jyväskylä aikoo myydä Lyseon. Kaupunkiin muodostuu nyt kaksi jättilukiota. - Miksi meitä ei kuultu? Kuva: Pertti Manninen.
Torstai 2013-02-07
Muut lehdet. YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun 1. helmikuuta 2013. Kun Vainion liikenteen valkoinen Volvo kaartaa ulos Kampin kauppakeskuksen kellarista, valo humahtaa ikkunoista läpi. Tammikuun keskipäivä näyttää keväältä. Bussissa se tuntuu erityisen kirkkaalta, .... Lue!


Perjantai 2013-02-08
WINCAPITA. Kailajärvelle 5 vuotta hovissa, heti vankilaan! Iltasanomat torstaina 2013-02-07 16:30. Poliisilla on keinonsa - Kailajärvi löytyi - heti vankilaan - 16:00 Poliisi löysi Kailajärven - AL: Äiti häkeltyi poliisille - miksi Kailajärveä ei haeta "kotoa"? - Asianajaja: Kailajärvi ilmoittautuu poliisille huomenna - Wincapitan ... Lue!
Maanantai 2013-02-11
Rasmus ihmettelee ministerien laskelmia, kun nämä puolustavat väitteitään sellaisilla luvuilla, joita ei olemassa!
Helsingin Sanomat 10.02.2013 ja 11.02.2013. Suomen EU-laskuun tulee miljoonakorotus & EU-johtajat puhuvat taas mustaa valkoiseksi & EU-lisämaksusta syntyi ilmiriita & Stubb puolustaa EU-maksusopua. Lue!

Sunnuntai 2013-02-17
Ambulanssi kiitää Laukaan maneesin sortumapaikalle (22 sek) ja palaa takaisin kohti Keski-Suomen keskussairaalaa (23 sek). Tiistai 12.02.2013. Lue!
Youtube! - Youtube!

Sunnuntai 2013-02-17
Penkkariajelut Jyväskylän Vapaudenkadulla (1 min 33 sek ja 44 sek). Torstai 14.02.2013 12:12 ja 12:14.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Lue!
Youtube! - Youtube!

Sunnuntai 2013-02-17
Arktisen upeeta- elokuvafestivaali Jyväskylässä. PV Lehtinen 2013-02-14, Paul-Andres Simma haastattelijanaan Petteri Kalliomäki 2013-02-17 . Lue! - Youtube! - Youtube!
Sunnuntai 2013-02-17
Sanomalehtimies Erkki Laatikainen 6.8.1946-15.2.2013. Keskisuomalaisen päätoimittaja 1975-2008, ... Lue!
Maanantai 2013-02-18
Vanhojen tanssit Juvan lukiossa perjantaina 15.02.2013 klo 12. Kuva ja väritys Pertti Manninen. Kuvat
Tiistai 2013-02-19 "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Sunnuntaina 2013-02-17. KeskiSuomi. Laukaa. Leppävesi. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna
Keskiviikko 2013-02-20

Harry Harkimon Jokerit.
Savon Sanomat: Sunnuntaina 17.02.2013: Jokerien Jarkko Ruutu teloi tylysti KalPan Artturi Lehkosen. Tiistaina 19.02.2013: Jääkiekon SM-liiga. "Valot sammuvat tänään". Jarkko Ruutu uhkaili ja jahtasi ... Lue!

Perjantai 2013-02-22
"Välitunti". Keski-Suomessa koululaiset nauttivat tällä viikolla talvipäivistään vielä koulua käyden. Jyväskylä. Vaajakoskentie. Jyskän koulu. Torstai 2013-02-21 12:12. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!
Lauantai 2013-02-23
"Talvilomalle". Bussit tuovat pienet ja isommatkin jatkamaan matkojaan junalla. Jyväskylä. Matkakeskus. Lauantai 2013-02-23 13:47. Kuva Pertti Manninen. Laajenna! - KOIVURANTA SUOMI FINLAND
Lauantai 2013-02-23
Filosofi Pekka Himanen tulevaisuusselontekonsa tutkimusaineiston keruumatkalla. Pekka Himanen Jyväskylässä kesällä. Kuvasarja
Filosofi kiekuu alastomana eduskuntatalon katolla Kuva
Lauantai 2013-02-23. Muut lehdet: Filosofi kohun keskellä. Pekka Himanen: Tutkimustilauksen laillisuus selvitetään. Myös pääministerin toimista on kanneltu. Saarinen puolustaa oppipoikaansa. Helsingin Sanomat lauantaina 23.02.2013. Lue! Sunnuntai 2013-02-24
"Avauslyönti". JPS:n kauden viimeinen peli lauantaina 2013-02-23. Peli päättyi Kampparien voittoon 2-7. Kamppari-konkarit jatkavat välieriin. JPS:n nuoret miehet ovat edistyneet hyvin ja ensi kaudella ... Lue!
Sunnuntai 2013-02-24
HS sunnuntaina 2013-02-24. Kotimaa. Näkökulma. Jarmo Aaltonen, HS:n taloustoimittaja. Keskusta silottelee vanhoja mokia "Oppositiopuolue keskusta esitteli torstaina oman alkoholipoliittisen ohjelmansa ... Lue! Sunnuntai 2013-02-24
Arkisto 2004. Lotraus. Tutkija vaatii viinaveron nostoa heti. Peruspalveluministeri Hyssälä seuraisi tilannetta ... Kotihälytykset lisääntyneet ... Lue!
Matti Vanhanen alkoholikuolemien isä Lue
Maanantai 2013-02-25
"Universumin loppu häämöttää. Helsingin Sanomat lauantaina 2013-02-23. Lue!
"Rasmus haukottelee aamutuimaan". Kuva Pertti Manninen Isonna!
Tiistai 2013-02-26
Kuvia: Kahvilassa ja kirjaston ovella. Café Laukaan Esko katselee Norjan Therese Johaugin riemua tämän päihittäessä Marit Björgenin 10 sekunnilla 10 km:n kilpailussa MM-kisoissa 2013. (14:48). Kuvasarja

Keskiviikko 2013-02-27 Sydämelleni. Isa Asp (1853-1872). Jyväskylän yliopiston kirjastossa törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Lue! Torstai 2013-02-28
Runeberg-palkittu runoilija Olli-Pekka Tennilä: "Kirjoittaminen tarvitsisi oman korkeakoulunsa". Suur-Jyväskylä lehti keskiviikkona 27-02-2013. Kuva: Pertti Manninen. Lue!



Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 


Nettisanomat-perhe. Top 20. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Lokakuu 2013.
nettisanomat.com
49 655
viikkosanomat.fi
17 366
12.fi
11 131
sanomanetti.fi
10 776
sanomatori.fi
6 249
sanomapark.fi
6 069
viikko.fi
4 114
hs2.fi
3 815
hs27.com
2 849
helkinginsanomat.com
2 259
wincapita.fi
1 008
fy.fi
954
nettilehti.com
870
nettimobi.com
862
hs24.mobi
851
sanomaa.com
421
vuosisanomat.fi
293
venus.fi
286
kuvaviikko.fi
267
shit.fi
245
Lokakuun kävijät 122 784




Tiistai 2013-12-31 - N:o 1702 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys
Vuosikatsaus 2013 Tammihelmi - Elämänilo Lue! - Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla Kuva - Valoja pimeydessä Kuvat - Unelma valkeasta joulusta Kuva - Onnellisuus Lue! - Hyvä ja paha Lue!



Joulukuu 2013. Vuoden viimeinen päivä, aatto.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln


Kerran vuodessa sietää hullutella.
Kirkkoisä Augustinus

Samppanjaa, musiikkia ja naapurin vaimo.
Lordi Byron

Toinen puoli maalimaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.
Jane Austen


Ihmisen edessä on kaksi poikua. Niitä punnittuaan viisas valitsee ilon polun, mutta tyhmä astuu nautinnon polulle.
Katha-upanishad 2

Kuinka iloton on hän, joka ei voi antaa itsellensä anteeksi.
Pubiilius Syrus

Se on kasvun päivä, jona ensimmäisen kerran naurat - itsellesi.
Ethel Barrymore

Herra, tee minusta rauhasi kanava voidakseni viedä iloa sinne, missä on surua.
Franciscus Assisilainen

(86) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

Joulukuu 2013.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln

Alakuloisuus ei ole uskontoa, olkoon se sitten mitä muuta tahansa. Miellyttävä käytös ja hymy vievät Sinut lähemmäksi Jumalaa, lähemmäksi kuin mikään rukous.
Swami Vikekananda

Voittaa ilo taistelun kautta on parempi kuin alistua alakuloon.
André Gide

Varo raskasmielisyyttä. Se on kuin ylösalaisin käännetty ruukku, jolla ilon loisto on tukahdutettu. Jos synkkämielisyys kolkuttelee ovellesi, niin laita yksi salpa lisää. Synkkämielisyys naamioituu mielellään jumalanpelkoon. Mutta se on viisauden vihollinen ja saa oljenkorren tuntumaan kattohirren painoiselta. Ei kukaan voi saavuttaa tyyneyttä itkemällä.
Axel Fredenholm

Hupaisa mielenlaatu edellyttää älyä.
Miguel de Cervantes

(85) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

"Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla."

"Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla."
Lumeton ilta Keski-Suomessa sunnuntaina 2013-12-29 klo 15:57. Laukaa. Keskusta. Pururata. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!


Joulukuu 2013. Bandyliiga. JPS - HIFK 4-3. Lauantaina 2013-12-21 klo 16:20.

Jyväskylän Palloseuran pelaaja yrittää riistäytyä irti kahden HIFK.n pelaajan puristuksesta. JPS voitti jännitttävän ottelun oltuaan ensimmäisellä jaksolla jo hetken 0-2 tappiolla. Puoliajalle mentiin tilanteessa 1-2 ja kotijoukkue tasoittikin ensin pelin ja siirtyi 4-2 johtoonkin, mutta vierasjoukkueen takaa-ajo riitti vielä yhteen maaliin lopputulokseksi 4-3. Viitaniemen kenttä Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen.


Joulukuu 2013. Jääpallokuva 1950-luvun lopulta.

"Arkistot avautuvat"

Tänään törmäsin lopulta laatikkoon, jonka olemassaolon muistin ja löysin sieltä aikoinani kuvaamiani 50-luvun tapahtumia.

Aivan pintapuolisesti selailin kuvia ja kuinka ollakaan niiden joukosta löytyi myös muutama urheilukuva. Ajoittaisin tämän kuvan vuoteen 1958, koska joukossa oli paljon myös koulukuvia.

Tämä jääpallo-ottelu käytiin Helsingissä Velodromilla, jonka kaarteet olivat täynnä yleisöä koko kentän ympäri. Muistan hyvin kuinka hiukan myöhästyin ja ilmalentoa ei tullut kuvaan.

Pelaajan päällä oleva kuvaaja on Suomen Sosialidemokraatin Kalevi Keski-Korhonen.

Viikkosanomat julkaisi kuvan pienikokoisena ja päätoimittaja lähetti kirjeen ja kai siitä jonkunlainen pieni palkkiokin irtosi.

Lauantaina 2013-12-21 Pertti Manninen.


Joulukuu 2013. Harrastakaa!

"Harrastakaa!". Rengasvoimistelija matkalla treeneihin Vaajakosken urheilutalolle nuorempien koulutyttöjen palatessa koteihinsa joulukuun lumien jo hiukan valaistessa hämärtyvää iltapäivää. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2013-12-12 klo 14:52.


Onnellisuus

Onnellinen on hän, joka elää päivän
kerrallaan pyytämättä enempää,
vaalien elämän yksinkertaisia perusarvoja.
Euripides

Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia,
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys.
Ivan Turgenev

Miksei nauttisi elämästä heti? Miten usein onnen tuhoaakaan tyhjänpäiväinen valmistautuminen.
Jane Austen

Onnellinen se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan riemuitsee siitä, mitä hänellä on.
Demokritos



Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen:
Kätensä työllä.
Sydämensä rakkaudella.
Mielensä hyödyllisellä tiedolla.
Tulevaisuutensa toivolla.
Vatsansa ruoalla.
Frederick E. Crane

Hitaasti lisääntyvällä onnella on tapana viipyä kauemmin.
Saadi

Tyytyväisyys on korkein tavoite, jonka voimme tässä maailmassa saavuttaa. Jos kurotamme korkeammalle, kohtaamme vain murhetta ja pettymyksiä.
Joseph Addison

(82) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Joulukuu 2013. Fortum: Verkon myynti kaukomaille. Ilta-Sanomien lukijoiden kolme kommenttia.

Fortum: Verkon myynti kaukomaille. Ilta-Sanomien lukijoiden kolme kommenttia.

Moraali: "Mutta suurin juhla ja rahanjako tulee Fortumin johtajille. Satojen miljoonien bonukset ja huppueläkkeet ..."
Antsa: "Ei hyvältä näytä jos Fortumikin siirretään ulkomaiseen omistukseen ..."
amurintiikeri: "Kun otetaan huomioon Ruotsin ja Norjan verkot, jotka myös myydään, kyseessä on iso kasa rahaa n. 9 mrd ..."

Kuvat: Pertti Manninen. Torstai 2013-12-12 klo 13:15 kahvilassa.


Lue myös!

Pääkirjoitus keskiviikkona 28. syyskuuta 2005. Pertti Manninen.Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. 

Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa.

Psykopaatit:

Aftonbladetissa ruotsalainen kirjailija ja lehden kolumnisti Jan Guilloukäytti ökyoptioiden saajista psykopaatit- nimitystä jossain lehtijutussaan jo kuukausia sitten. Kolumnissaan helmikuun sunnuntaina 06.02.2005 
“Den växande direktörsklassen blir vår nya adel” 
hän kertoo Fortumista, toimitusjohtaja Mikael Liliuksesta ja sähkönhinnasta mm. näin:

"Den växande direktörsklassen blir vår nya adel. 
Elpriserna har ökat med 64 procent sedan 2000 och är högre än någonsin. Under samma period steg vinsten för de tre bolagen Fortum, Sydkraft och Vattenfall från 8 till 19 miljarder. Det finns ett samband.

Samtidigt saknar tusentals människor el en månad efter stormen som avslöjade stora brister i elbolagens underhåll. Och enbart på Fortum ska nu direktörerna dela på en extrabelöning på tre miljarder. Det finns ett samband där också.

Fortums högste direktörshöns Mikael Lilius skall få 85 miljoner i extrabelöning, men han har för närvarande gjort sig oanträffbar för journalister.

Ordet pedagogisk kommer från grekiskans paidagogos, som betyder barnledare. Pedagogik blir därmed i överförd bemärkelse läran om uppfostran och undervisning. Vad direktör Lundberg således ville lära barnen var:

1 Genom att höja elpriset med 64 procent på fyra år har vi visserligen drabbat många människor hårt.
2 Genom att inte investera de stora vinsterna i underhåll av dåliga ledningar har vi ökat vinsten från 8 till 19 miljarder. Och drabbat kunderna ännu hårdare.
3 Alltså kan enbart vi direktörer på Fortum dela på 3 miljarder,
4 Det är nämligen mycket viktigare att ösa miljarder över direktörer än att säkra elleveranser till våra kunder.

Som synes är det här inte en särskilt bra pedagogik. Det beror på att det alls inte rör sig om uppfostran av barnen utan om ideologi.
Att ta pengar från många människor och ge till direktörerna som belöning för skickligt roffande bygger på ideologi och ingenting annat.

Eftersom vi har Europas högsta skatter skulle man kunna tänka sig att vi för den insatsen skulle få behålla en fungerande infrastruktur som vi själva byggt upp med just våra skatter. Fördelen med att bolagisera infrastrukturen och skaffa horder av direktörer att försörja är inte uppenbar för skattebetalarna.

Emellertid är det där ånyo ideologi. Liksom "avreglering" är ideologi men tvärtom.
Men vad är det för ideologi som säger att det vore bra om skattebetalarna fick behålla sin egendom och sina fungerande kommunikationer till lägre pris?

Det är socialdemokrati. Inte direkt socialism eller något ännu rödare utan bara vanlig socialdemokrati. Det vill säga så som socialdemokratin såg ut förr i världen. Väljarnas problem är möjligen att det inte längre finns något sådant parti, varför det är svårt att komma åt roffandet med hjälp av rösträtten. 
Aftonbadet söndag 06.02.2005.

http://www.nettisanomat.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa:
Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi. 
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu...

Lisäys illalla: 
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni 
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa XXXXXX XXXXXX hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten (5poistettu 09.12.2015) todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja XXXXX XXXXXXX, XXXXXXXXXXXXXXXX XXXXX XXXXXXXX XX, XXXXXX, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin XXXXXXX haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, joista käytin ilmaisua ”tekaistut”, joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja XXXXX XXXX antoi mielestäni oikeudessa asianajajan kysymyksen XXXXXXXXXXXXX perättämän lausuman. Oikeus totesi, että XXXX ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja XXXXX XXXXXXX kahta voittoa ja XXXXXX Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.) Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat tiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja. 
http://www.nettisanomat.com/2009/12/21/etusivu.htm

Selitys: Myös kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä vaati aluksi vankeusrangaistusta, mutta luopui vaatimuksestaan oikeudenkäynnin aikana. Käräjäoikeussa tuomion ratkaisi käräjätuomari Raili Sahi. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäsivät hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström yksimelisesti. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

Selitys: A vaati siis suoraan vankeusrangaistusta, eikä pyytänyt kunniaansa loukkaavaksi kokemansa tekstin poistamista muulla tavalla. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.


Marraskuu 2013. "VAIN TAPAHTUMAILMOITUKSIA".



JEESUS TULEE. Tiistaina 2013-11-12 klo 12:11. Keski-Suomi. Jyväskylä. Asemakatu.
Kuva: Pertti Manninen. Isonna!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

    

2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa. (2013-10-06)

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!



Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 

 


Helkingin Sanomat 2014/01/01 - "PUSI" - Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella. - Rakasta itseäsi! - Vuosikatsaus 2013 Tammihelmi - Elämänilo - Kuva. Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla. - Valoja pimeydessä. Koulu - Parkkitalo - Liikkeitä - Kuuset. Kuvat - Kuvat - "Bandy JPS-HIFK Kuva - Jääpalloa 50-luvun lopulta Kuva - Harrastakaa! Kuva - Onnellisuus - Fortum: Verkon myynti kaukomaille. Ilta-Sanomien lukijoiden kolme kommenttia. - Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa: Hyvän ja pahan kosketus. - ulosottoapulainen Raino Rinne, kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö - kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä, käräjätuomari Raili Sahi, hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Keskiviikko 01.01.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Helsinki, Velodrom, jääpallo-ottelu, 1950-luku, Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen.

N:o 1703 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2014-01-01 ja 2014-01-03, nettiin 2014-01-03 12:46, linkkejä 2014-01-03.


Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivustosta 2014-02-12.