POISTOT (HO 19.11.2015)Nettisanomat-sivustosta 2014-02-12.




"Uusi Suomi. Nokian puhelimet myyty Microsoftille". Katso!.


Edellinen - Seuraava
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Päätoimittaja Pertti Manninen.
Keskiviikko 2013-11-20, Lapsen oikeuksien päivä - N:o 1684 - Joka etusivulle!
Kuolema Lue! Uusi Suomi: Nokian puhelimet myyty Microsoftille Lue! - Marraskuu 2006. Bill Gates: Microsoft ei osta Nokiaa Kuva - Kesäkuu 2000. "Kepeät mullat Nokialle". Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Lapsen oikeuksien julistus

Johdanto

Kun Yhdistyneiden kansakuntien kansat ovat YK:n peruskirjassa vakuuttaneet uskovansa ihmisen perusoikeuksiin ja ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä vakaasti päättäneet edistää sosiaalista kehitystä ja parempia elinehtoja aikaansaamista vapaammissa oloissa,

kun Yhdistyneet kansakunnat on Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa tuonut julki että siinä mainitut oikeudet ja vapaudet kuuluvat erottamatta jokaiselle katsomatta rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä tai muusta johtuvaan asemaan,

kun lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden tarvitsee sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna,
kun erityisen suojelun tarve on todettu lapsen oikeuksia koskevassa Geneven julistuksessa vuonna 1924 ja tunnustettu Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sekä YK:n erityisjärjestöjen perussäännöissä ja lasten hyvinvointia edistävien kansainvälisten järjestöjen säännöissä, ja

kun ihmiskunnan velvollisuutena on antaa lapselle paras mitä se pystyy sille tarjoamaan

niin yleiskokous antaa sen vuoksi tämän lapsen oikeuksien julistuksen siinä tarkoituksessa, että hänellä olisi onnellinen lapsuus ja että hän voisi omaksi ja yhteiskunnan parhaaksi nauttia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia ja vetoaa lasten vanhempiin, miehiin ja naisiin yksilöinä, vapaaehtoisiin järjestöihin, paikallisiin viranomaisiin ja maiden hallituksiin, jotta ne tunnustaisivat nämä oikeudet ja pyrkisivät turvaamaan niiden kunnioittamisen lainsäädännöllisten ja muiden toimenpiteiden kautta seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Periaate 2

Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

Periaate 3

Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

Periaate 4

Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

Periaate 5

Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

Periaate 6

Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

Periaate 7

Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen

Periaate 8

Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

Periaate 9

Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

Periaate 10

Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

hyväksytty Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 20. marraskuuta 1959

Sari Katajala-Peltomaa & Ville Vuolanto: Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla

http://www.gaudeamus.fi/
katajala-lapsuusjaarkiantiikissajakeskiajalla/

Minna Ruckenstein: Lapsuus ja talous

http://www.gaudeamus.fi/
ruckenstein-lapsuusjatalous/

Tommi Hoikkala & Petri Paju: Apina pulpetissa

http://www.gaudeamus.fi/
apinapulpetissa/

Kristiina Brunila, Katariina Hakala, Elina Lahelma & Antti Teittinen (toim.): Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot

http://www.gaudeamus.fi
/brunila-ammatillinen/


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Kuolema

Niin kauan kuin minä olen, minun kuolemaani ei ole.
Kun minun kuolemani on, minua ei enää ole.
siis minä ja kuolema emme koskaan kohtaa.
Epikuros, 341 eaa.-270 eaa.

Kuolema ei minua kosketa, paitsi kerran.
Erno Paasilinna


Elämä ja kuolema ovat yhtä, niin kuin joki ja meri ovat yhtä.
Kahlil Gibran

Kuolema on elämän aallonharja niin kuin syntymäkin. Kuolema ja syntymä ovat yhtä.
Abba Hillel Silver

Voi sinua kuolema parka, elävänä et minua koskaan saa.
Mirkka Rekola

Elämä on suurenmoinen yllätys. En ymmärrä, miksi kuolema ei voisi olla sitäkin suurenmoisempi.
Vladimir Nabokov

Elämän voi nähdä unena ja kuoleman heräämisenä.
Arthur Schopenhauer

Hyvin kulutettu päivä tuo hyvän unen ja hyvin käytetty elämä tuo tuo hyvän kuoleman.
Leonardo da Vinci

Kuolema ottaa kaiken. Se on laki, ei rangaistus.
Seneca

Jos ihmisistä vain jotkut kuolisivat ja toiset eivät, olisi katkeraa kuolla.
Jean de Bruyére

Hän liittyi enemmistöön.
Petronius

Tuhka tekee kaikista samanlaisia.
Seneca

Kuolemattomia ovat vain kuolleet.
Torsti Lehtinen

Elämän tarkoitus on, että se loppuu.
Franz Kafka

(78) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 



Uusi Suomi: Nokian puhelimet myyty Microsoftille Lue! - Marraskuu 2006. Bill Gates: Microsoft ei osta Nokiaa Kuva - Kesäkuu 2000. "Kepeät mullat Nokialle". Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski. Lue! - Syyskuussa 113 836


Marraskuu 2013.


"Uusi Suomi. Nokian puhelimet myyty Microsoftille". http://www.uusisuomi.fi/ tiistaina 2013-11-19 klo 18:57.

Marraskuu 2013.


"Uusi Suomi. Nokian puhelimet myyty Microsoftille". http://www.uusisuomi.fi/ tiistaina 2013-11-19 klo 18:57.



Marraskuu 2006.


 
"Bill Gates: Microsoft ei osta Nokiaa." Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10. http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html

Marraskuu 2006.

Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo.

Kuvateksti:
Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. 
Kuva:
Juhani Niiranen.  Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html



2013 Syyskuu N:o 1661
Tiistai 2013-09-03

Joka etusivulle!

Nokia

Helmikuussa 2011: "Jorma Ollila tulee kaikesta sulavasta selostuksesta huolimatta jäämään Suomen historiaan miehenä, joka teki Nokian ihmeen, mutta joka sen myös hävitti vielä ollesssan yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Surullista. Mutta sellaista elämä on" Lue!

2000 Äänekoskella. "Kepeät mullat Nokialle".

nokiamullat

Heinäkuu 2000.
Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.
nokiahauta700http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/etusivu.htm

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.

torstaina 10. elokuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

Harjun huminaa tulossa: Ralliko pelastaa konkurssikypsän Paviljongin? Rahat sekaisin? Rikosilmoitus Jyväskylässä.
Onko Nokia vain bulvaani persläven täyttämisessä?
Tulossa: Niinistö- Pehkosen esitys perseestä.
Sonera lopettaa verkon noin vain!
Valehteliko Åkerholm?

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

"Nokia vie yli 20 miljoonaa"

"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia otti
ja lähti"


Kepeät mullat Nokialle

Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.
Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia.

Kepeät mullat Nokialle

etusivu

"Nokia tuotti pettymyksen."

lue lisää!

"Nokia vie yli 20 miljoonaa" 
"Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille."

lue lisää!

"Nokia haudattiin pahoilla mielin" 
"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

lue lisää!

"Nokia otti ja lähti" 
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

lue lisää!


"Nokia tuotti pettymyksen."



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

"Äänekoskella 15.6.2000. 

Nokia tuotti pettymyksen

"Muutama vuosi takaperin Nokian korkeimman johdon edustajat väittivät, että Äänekosken tuotantolaitos on pysyvä osa yhtiön tulevaisuutta.

Yhtiön tutkimusyksikön keskittäminen Jyväskylään oli ensimmäinen pettymys ääneseutulaisille.

Toinen isku tälle takavuosien lupaukselle tuli tiistaina, kun yritys ilmoitti myyvänsä Äänekosken tuotantolaitokset. 

Yrityksen muuton myötä kaupunki menettää huomattavan tukun yhteisöveroja.

Uuden isännän kotipaikka on nimittäin Sievi, mihin yhteisöverojenkin tuotto ohjautuu.


Kylmä suihku äänekoskelaisille elektroniikka-alaan uskoville.
.
Kansainvälinen yritys lentää sinne, missä maito on halvinta.

Yritys-suunnitteluun ei kuulu seutukunnallinen tulevaisuus-ajattelu.

Henkisesti Nokian poismuutto jättää Äänekoskelle imagoaukon. Miten uusi isäntä Scanfil Oy sen täyttää, on ajan kysymys."

Katkelma Sisä-Suomen lehden pääkirjoituksesta torstaina 15 kesäkuuta 2000.


"Nokia vie yli 20 miljoonaa"



Sisä-Suomen lehti torstaina 15 kesäkuuta 2000



 

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000:

Nokia vie yli 20 miljoonaa

Yhteisöveron vuosittainen leikkaus ajaa Äänekosken matokuurille.

"Nokian Äänekosken yksiköiden myyntiuutiset laittavat kaupungin päättäjät merkittävän pulman eteen. Nokian siirtyminen pohjanmaalaisen Scanfil Oy:n omistukseen leikkaa kaupungin vuosittaisista yhteisöveroista enemmän kuin puolet.

.
Uusi isäntä Scanfil Oy, on ilmoittanut, että tehtaan 140 työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Vakavaraisen elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy työllistää tuhat työntekijää kotipaikassaan Sievissä sekä Oulussa. Paimiossa, Hollolassa ja Vantaalla.

.
Vuodesta 1981 Äänekoskella toimineen Nokian lopullinen poislähtö paikkakunnalta sekä yrityskauppa tuli yllätyksenä Äänekosken kaupungin johdolle. Kaupunginjohtaja Arto Lepistö sai tiedon kaupasta puoli tuntia ennen julkistamista tiistaina.

.
Lepistön mielestä Nokian tyylistä "kultamunaa" ei muusta yrityspohjasta saada.
- 20-20 henkeä työllistäviä yrityksiä voidaan Äänekoskelle saada, Nokian tyylistä suurtyöllistäjää ei ole näköpiirissä, Arto Lepistö toteaa.

Kaupunginjohtaja on kuitenkin tyytyväinen siihen, että 140 työpaikkaa säilyvät kaupungissa. Scanfil Oy:stä ollaan oltu jo yhteydessä kaupungin johtoon.

.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaSimo Salmelin taas vastaanottaa uutisen Nokian lähdöstä tyynemmin.
- Itseasiassa se on ollut odotettavissa. Uutinen on enemmänkin se, että tilalle tulee vakavarainen yrittäjä ja työpaikat säilyvät, Salmelin sanoo.

.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajaRisto Kummun mukaan Nokian poislähtö on hyvin vakava asia. Nyt katsotaan myös luottamushenkilöiden todellista kykyä ratkaista isoja asioita."

Issu Huovinen Sisä-Suomen lehti 15.6.2000.


"Nokia haudattiin pahoilla mielin"

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Nokia haudattiin pahoilla mielin

"Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista"

"13. kesäkuuta kello 8.30 Nokian Äänekosken yksiköiden luottamushenkilöille kerrottiin, että koko tuotanto ja kaikki 140 työntekijää siirtyvät elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil Oy:lle heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Kello 10 muu väki sai saman tiedon. Hetki oli tyrmäävä reilut parikymmentä vuotta Nokialle töitä tehneille ihmisille.


- Se oli kuin isku päin naamaa. Päällimmäisenä on pettymys, paha mieli Nokiaa kohtaan, ja pelko tulevaisuudesta.

Nokia myi meidät varmaan sen takia, ettei sen tarvitse irtisanoa, vaan sen tekee joku muu.

Nokia pesee kätensä, koska se ei halua kielteistä julkisuutta, kasettitehtaalla työskentelevä Sirkka ja kaapelitehtaan Mirja arvostelevat.

Viimeinen nokialainen työpäivä päätettiin perjantaina noin 40 työntekijän voimin Nokian hautajaisiin.

Pitkäaikaista työnantajaa muistettiin ristillä ja risuseppeleellä.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000

Missä olit, kun sinut myytiin?

- Ennen kysyttiin, että missä olit kunKennedy tapettiin. Nyt kysytään, missä olit kun sinut myytiin.

Kun heräsin tänä aamuna, ajattelin hetken, että se olikin vain pahaa unta, huoltomiesMartti kuvaa tunnelmia.

Joku epäuskoinen lomalainen lähetti nokialaisellaan viestin "keksi parempi vitsi", kun työkaveri ilmoitti tekstiviestillä työnantajavaihdoksesta.

- Kyllä se ärsyttää, kun puhutaan yhtä ja tehdään toista.



Kauniin pinnan alla on sontaa.

Vain voitto merkitsee, ihmiset eivät mitään.

Eikä edes sama voitto riitä, vaan sen on kasvettava koko ajan, Ritva kasettitehtaalta puuskahtaa.

Mikään ei valmistanut työntekijöitä kauppaan.




Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Pääyksikkö kasettitehtaalla oli Nokian oma, ja kaapelitehtaalle vuokrattu entinen painotalokin sai vasta viime talvena nyt poistetut Nokia-kyltit katolleen.

Huhtikuussa kerrottiin, että työntekijöiden määrä pysyy samana.

- Ihan loppuun asti suunniteltiin, miten omaa työpaikkaa voi kehittää. Kaipa sitä sitten saneerattiin myyntikuntoon, kaapelitehtaan Mirja ja Sinikka toteavat.

Työntekijät pelkäävät irtisanomisia

Scanfil Oy keskittää syksyn aikana kaupungissa kaiken toimintansa Äänekoskentiellä sijaitsevalle kasettitehtaalle. Työntekijät ihmettelevät, miten kaapelitehtaalla työskentelevät 60 ihmistä mahdutetaan nykyisten 80 lisäksi kasettitehtaan kiinteistöön.

- Väkisin tulee mieleen, että irtisanotaanko ihmisiä. Monelta loppui nyt työsopimus, mutta neljä ihmistä viidestä vakinaistettiin. Se antaa toivoa, Sinikka ajattelee.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000

- Minulla on sellainen tunne, että en jää eläkkeelle työelämästä.

Uusi bisnes on varmaan tyhjien kaljapullojen kerääminen. Meillä on paljon 40-50 -vuotiaita ihmisiä ilman kummempaa koulutusta.

Jos niillä eväillä jää työttömäksi, ei uudesta työpaikasta ole toivoa, Mirja huolehtii.

Nokia karsii pikkuhiljaa ydinosaamiseksi määritellyn ulkopuolelle jäävät osa-alueet. Esimerkiksi terveydenhuolto ulkoistetaan ostopalveluiksi.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


- Ulkoistamiseen liittyy ihmiskohtaloita, jotka yleensä menevät aina huonompaan suuntaan.

Halasimme ja hyvästelimme juuri terveydenhoitajamme, joka myytiin yksityiselle Jyväskylään, Martti kertoo.

Kaikki aika tuottavaan työhön

- Uusi omistaja sanoi suoraan, että tehokkuus on tulevaisuuden sana. Kaikki aika pitää käyttää tuottavaan työhön. Se kuulostaa aika tiukalta, Ritva sanoo.

- Olen aiemmin ollut elektroniikka-alan sopimusvalmistajalla töissä. Siellä vahdittiin toisia ja ilmapiiri oli paljon Nokiaa kireämpi.

Työt on sopimusvalmistajalla tehtävä nopeasti, ja työajoissa on joustettava.



Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000
 

lue muistokirjoitus!


Minä suunnittelisin elämän mieluummin perheen kuin työn mukaan, vasta pari vuotta kasettitehtaalla työskennellyt Saritoteaa.

Nokian palveluksessa ei Ritvan mukaan ole tarvinnut riidellä työsuojelusta ja muista perusasioista. 

Myös terveyttä ja työkykyä ylläpitävään toimintaan sekä virkistystoimintaan panostettiin.


Saavutetuista eduista luopuminen tuntuu karvalta. Kun Nokia pesi työvaatteet ja toimitti ne viikattuina palkollisilleen, Scanfil Oy antaa pesupulveria ja huuhteluainetta. Entiset kaksi talon tarjoamaa kahvitaukoa päivässä vaihtuvat automaatista ostettavaan sumppiin.

- Vielä muutama vuosi sitten Scanfil oli yksi Suomen pahimmista työnantajista, nyt se on vähän parantunut.

Kotipaikastaan Sievistä yhtiö ei kuulema saa enää uusia työntekijöitä, Ritva ja Mirja kertovat.

Haastateltujen nimet muutettu."


Nokia haudattiin pahoilla mielin "Nokia myi meidät varmaan pestäkseen kätensä irtisanomisista" Pihla Tiihonen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

"Nokia otti ja lähti"
"Talousmahti tallaa omaa tahtia"

Lasse Hämäläinen Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.

Nokia otti ja lähti

Talousmahti tallaa omaa tahtia

Terve vaan ja hyvästi!

Nokian aikakausi päättyi kesän alussa Äänekoskella. 

Taikavoimaiset ja menestystä uhkuvat kyltit poistuvat katukuvasta ja kaupunki palaa samaan ruotuun muiden tehdaskauppaloiden kanssa.

Valtion televarikon perintönä jää sentään muutakin kuin suuret odotukset, toiveet ja pyörretyt lupaukset.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Lähes 800 ihmistä ottaa ainakin toistaiseksi leipänsä norsutautisesti turvonneilta, mutta vereslihalle kilpailutetuilta elektroniikka-alan alihankintamarkkinoilta.

Halpatyövoiman maat kummittelevat kulisseissa, kun suurin ja kaunein keskittyy Suomessa luovaan hulluuteen, eli Nokia painottaa tuotekehitykseen.

Jatkossa raaka työ suhdanteineen, lakkouhkineen ja lomautuspaineineen ei rassaa eikä tahraa mainetta.

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Vielä nelisen vuotta sitten yhtiön johdon taholta vakuutettiin, että Äänekoski on, pysyy ja kehittyy Nokian paikkakuntana.

Pettymys totta tosiaan

Äänekosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kumpu myöntää, että Äänekoskella ollaan syvästi pettyneitä. 
.
- Nokian laajentumista ja sijoittumista pidettiin viimevuosikymmenen loppupuoliskolla melkein kuin lottovoittona Äänekoskelle.

Viitisen vuotta oli vain nousua ja syntyi sellainen kuva, että kuulumme niiden viiden paikkakunnan joukkoon, joilla yhtiö pysyy Suomessa.

Jyväskylä yliopistoineen nappasi kuitenkin koko potin. Alku oli kankeaa, mutta tuotekehittäjien ja suunnittelijoiden loppumuutto kävikin sitten yhdessä hujauksessa.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000
 


Shokkihoitoa ennenkin


Shokkihoitoa ja ennakkoa kovista otteista saatiin jo kymmenisen vuotta sitten, kun yhtiö lakkautti matkapuhelintehtaansa Äänekoskella ja yli 200 työntekijää sai valita Saloon muuton tai lopputilin välillä.

Lamakauden jo muutenkin synkistämälle Äänekoskelle julistettiin hätätila ja ryhdyttiin etsimään alan jos toisenkin yrittäjiä.

Nokia sentään maksoi tyhjästä hallista vuokraa kaupungille, kunnes Enviset Oyaloitti tiloissa alihankintatoiminnan.

Nyt teollisuuskadun varressa on tuohon aikaan verrattuna kolminkertainen määrä hallineliöitä ja työssä puurtaa useita satoja työntekijöitä.




Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Kaupungin maineen kannalta Nokian lähtö on Kummun mielestä korjaamaton paikka.
.

Lobbaamalla yhtiö myös lähti.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui. Nokian johtaja Jorma Ollila on sattumalta luokka- ja saunakaveri. 
.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Runsaimmillaan on työntekijöitä ollut yli 500 henkeä.

Välillä koko yhtiö notkahti ja pörssiarvot kuihtuivat.

Kännykkäbuumi nosti Nokian hurjaan nousuun 1990-luvun alkuvuosien jälkeen.

Äänekoskellekin sijoitettiin koulutettua kehityshenkilöstöä useisiin toimipisteisiin.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Tuotantohenkilöstöä ei sen sijaan lisätty vaan päinvastoin työt pyrittiin ulkoistamaan.

Osa tehtaan väestä siirrettiin alihankkijan palvelukseen jo muutama vuosi sitten.

Viimeinen veto oli, kun talot, tavarat ja jäljellä ollut tuotantohenkilöstö myytiin sieviläiselle elektroniikkayritykselle."


Nokia otti ja lähti 
Talousmahti tallaa omaa tahtia

Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.



Lasse Hämäläinen
Sisä-Suomen lehti
lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Katkelmat valinnut ja ilmeen antanut Pertti Manninen, nettisanomat.com 10.08.200 


http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/nokia%20tuotti%20pettymyksen.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/nokia%20vei.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/nokia%20haudattiin.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/nokia%20otti.htm

Nokia Elokuu 2000.

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

Helmikuu 2011:
Omasta käyttöjärjestelmästä luopuminen

Syyskuu 2013:
Matkapuhelimien myynti Microsoftille.

Nokia-farssi-tiedotustilaisuus: Potkut saanut pääjohtaja pääosassa. Elop esiintyi ostajan sankarina!

syyskuu 3, 2013

Aika outo tilanne. Milloin potkut saanut pääjohtaja on saanut esiintyä yhtiön järjestämässä tiedotustilaisuudessa?
Joku roti pitäisi olla ja Siilasvuon olisi tullut ottaa ohjat käsiinsä ja kieltää Elopia osallistumasta tiedotustilaisuuteen.
Olisi pitänyt kertoa, että näin tulevaisuus tuli turvattua. Lammasmainen esiintyminen ei kyllä kovin hyvää lupaa.
Nokialle on saatava jämäkkä toimitusjohtaja ja pääjohtaja mieluimmin siis sama ihminen, jolla olisi särmää pitää yhtiö pystyssä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
tiistai 2013-09-03 18:49

Tags: 

,

http://viikkosanomat.fi/2013/09/03/
nokia-farssi-tiedotustilaisuus-potkut-saanut-paajohtaja-paaosassa-elop-esiintyi-ostajan-sankarina/

(Nimen pitää tietenkin olla Siilasmaa!)


Helmikuu 2011 & Syyskuu 2013.

”Nokia, mitä minä sanoin 2011". Viikkosanomat. Torstai 2011-02-17 klo 00:53:

”Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa.”

syyskuu 3, 2013

”On turha enää haikailla innovaatioista, jos on menettänyt etulyöntiaseman, Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa. Vaikka osaaminen Suomessa on korkeatasoista, niin kilpailu on kovaa.’

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 2013-09-03 23:58.

Linkkejä tässä artikkelissa:

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/15/lainattu
-yka-lepola-stephen-elop-nokian-viimeinen-toimitusjohtaja/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/14/nokia-
microsoft-omistajien-edut-turvattiin-niin-hyvin-kuin-se-oli-mahdollista-tyontekijat-menettivat-niinkuin-aina/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/12/petteri-
jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-
scanfil-aanekoski-2000-juttu-enaa-valimuistissa/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/arkisto-
2000-esimakua-tulevasta-jaahyvaiset-nokialle-vai-nokian-jaahyvaiset/

Nettisanomissa 2000 julkaistu kuva Äänekosken tehtaan myymisestä Scanfil-yhtiölle.

2000: Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?

Linkki kuvassa!

nokiahauta700

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/lainaus-kauppalehti-osakesaastajien-salo-microsoft-ostaa-viela-nokian/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-
good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

http://www.nettisanomat.com/
2011/02/16/
etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/
2000/08/10/
etusivu.htm

Tags: ,
 

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/03/nokia-
mita-mina-sanoin-2011-viikkosanomat-
torstai-2011-02-17-klo-0053-jos-nokia-
olisi-pysynyt-omassa-kayttojarjestelmassaan-
se-olisi-automaattisesti-pitanyt-piuhat-
suomessa-nyt-joudutaan/


Syyskuu 2013.

”This is the place the Finns learn what an American manager means …”
Nokia, Guardian, Ballmer, Microsoft

syyskuu 4, 2013

124C41Seer

03 September 2013 4:28pm
Recommend
11

This is the place the Finns learn what an American manager means when he make this stock, scripted statement.

Ballmer said: ”We have no significant plans to shift around the world where work is done. We are deeply committed to Finland.”

to wit: clean out your desk. An Indian or a Bangladeshi will be sitting there tomorrow, for one quarter of your wage and none of your healthcare.

Soon the Finns will enjoy the benefits of the philosophy of American capitalism. After all, the bosses as well as the drones have the right to sleep under their desks.

LAINAUS Guardianin kommentista kirjoituksesta Microsoft ostaa Nokian matkapuhelinbisneksen

http://www.theguardian.com/
technology/
2013/sep/03/
microsoft-buys-nokia-handset-business

Microsoft chief executive officer, Steve Ballmer, (left) shakes hands with Nokia chairman and interim chief executive, Risto Siilasmaa, to seal their acquisition of Nokia’s mobile phone business. Photograph: Markku Ojala/EPA

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Keskiviikko 2013-08-04 02:09.

http://viikkosanomat.fi/
2013/09/04/this-
is-the-place-the-finns-learn-what-
an-american-manager-means-nokia-guardian/


Helmikuu 2011:

Iltalehti, Jorma Ollila: USA ajanut Euroopan ohi. Kommentti: Miksi näin kävi? Kuva: Kepeät mullat Nokialle. 2000 Äänekoski.

”Kepeät mullat Nokialle”. Äänekoski 2000.

nokiamullat

Äänekoski 2000.
http://www.nettisanomat.com
/2000/08/10/etusivu.htm

2011
Iltalehti.fi julkaisi Ollilan selityksen Microsoft ”yhteistyölle”.

LAINAUS

Jorma Ollila:
USA ajanut Euroopan ohi
Keskiviikko 16.2.2011 klo 18.23

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila puolustaa yhtiön tekemää sopimusta Microsoftin kanssa.

Ollilan mukaan muutospaineet ovat suuria. Tarvitaan uusia eväitä, sillä Eurooppa ja Suomi eivät ole enää kehityksen kärjessä viestintäteknologia-alalla.

Ollila arvioi, että Yhdysvallat on ajanut Euroopan ja Suomen edelle. Nokialla ei hänen mukaansa ollut enää edellytyksiä tarjota kuluttajille kokonaiselämyksiä, minkä vuoksi Microsoftin Windows Phonen ottamista käyttöön yhtiön älypuhelinten käyttöjärjestelmänä tarvitaan.

Nokian Symbian-käyttöjärjestelmä on jäänyt alakynteen Googlen Androidiin ja Appleen verrattuna. Windows haastaa kaksi muuta amerikkalaista teknologiaa älypuhelimissa. Tekniikka & Talous -lehden 50-vuotisjuhlassa puhunut Ollila muistuttaa, että monilta on jäänyt huomaamatta kaksi muuta peruspilaria Nokian uudessa strategiassa.

Internetin tuominen miljardin uuden ihmisen ulottuville on toinen pilari älypuhelinstrategian jälkeen. Se vaatii Ollilan mukaan runsaasti uusia innovaatioita.

Kolmas pilari ovat tulevaisuuden mobiiliteknologiat. Ollila kertoo, että niiden luomisessa katsotaan todella pitkälle, eikä rajoituta vain lähivuosiin.
STT

LUE MYÖS
Ollila ja Alahuhta äänestettiin teknologiavaikuttajiksi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/
2011021613201679_uu.shtml

LAINAUS LOPPUU

KOMMENTTI:
Siitähän tässä on kysymys, miksi näin pääsi käymään. Tästä hallituksen puheenjohtaja ei halua puhua eikä ottaa vastuuta.

Jostain luin että Nokiassa jopa 90 prosenttia jonkun linjan kehittäjistä on pelkkää hallintoa. Tehottomuus se firman tuhoon ajoi. On turha enää haikailla innovaatioista, jos on menettänyt etulyöntiaseman,

Jos Nokia olisi pysynyt omassa käyttöjärjestelmässään, se olisi automaattisesti pitänyt  piuhat Suomessa, nyt joudutaan taistelemaan sijasta niin yhdysvaltalaisten kuin intialaisten kanssa. Vaikka osaaminen Suomessa on korkeatasoista, niin kilpailu on kovaa.

Yhtiön kannalta Microsoft tietenkin oli pelastusrengas, siis yhtiön omistajien kannalta, he eivät menetä kaikkea niinkuin muuten riski olisi ollut tämän kömpelön jälkeenjääneen johtamiskulttuurin johdosta. Suomalaisilla työntekijöillä ei ole vuosikausia aikaa odottaa niinkuin omistajilla, suurimmalla osalla. Heillä on elinkustannukset ja asuntolainat huolenaan. Lisäksi 5000 henkilön irtisanominen kummasti nostaa kurssia.

Kaiken kaikkiaan ei uutta tarvetta enää tule. Puhelin irroitettuna seinästä oli sellainen. Netti tietenkin miljardille ihmiselle on uutta, mutta kauan se kestää ennen kuin se tulee niin tarpeelliseksi, että se kaikilla olisi oltava.

Taulutietokoneissa on tulevaisuus, mutta Nokia jäi pahasti junasta ja määräävän aseman saaminen ei tule enää mitenkään onnistumaan, Kenttä on jo niin hajautettu ja muut ovat jo niin paljon edellä, että myöhästyminen on kyllä kohtalokasta.

Tähän väliin sopii tehdä pieni korjaus. Kun aikaisemmin kommentoin Mikael Jungnerin stooria siitä kuinka Microsoft oli pelastanut Applen konkurssilta, kirjoitin, että Microsoft ei tehnyt sitä hyvän hyvyyttään, vaan USA:n tiukkojen kartellilakien pelossa. Tarkoitin tietenkin kilpailulakeja. Microsoft oli vaarassa joutua pilkotuksi. Apple oli riittävän kokoinen kilpailijamonopolin murtamisessa.

Jorma Ollila tulee kaikesta sulavasta selostuksesta huolimatta jäämään Suomen historiaan miehenä, joka teki Nokian ihmeen, mutta joka sen myös hävitti vielä ollesssan yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Surullista. Mutta sellaista elämä on.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2011-02-17 klo 00:53.

Helmikuu 2011

Linkkejä:
http://viikkosanomat.fi/
2011/02/15/lainattu-yka-lepola-stephen-elop-nokian-viimeinen-toimitusjohtaja/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/14/nokia-microsoft-omistajien-edut-turvattiin-niin-hyvin-kuin-se-oli-mahdollista-tyontekijat-menettivat-niinkuin-aina/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/12/petteri-jarvinen-ja-mikael-jungner-kaksi-kirjoitusta-kaksi-firmaa-ja-kaksi-eduskuntavaaliehdokasta/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-scanfil-aanekoski-2000-juttu-enaa-valimuistissa/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/arkisto-2000-esimakua-tulevasta-jaahyvaiset-nokialle-vai-nokian-jaahyvaiset/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/lainaus-kauppalehti-osakesaastajien-salo-microsoft-ostaa-viela-nokian/

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/11/nokia-good-bye-uuden-suomen-kommenttipalstalta-2-viimeista/

http://www.nettisanomat.com/
2011/02/16/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/
2000/08/10/etusivu.htm


Tags: 

Helmikuu 2011

http://viikkosanomat.fi/
2011/02/17/lainaus-iltalehti-jorma-ollila-usa-ajanut-euroopan-ohi-kommentti-miksi-nain-kavi/



Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Vanheneminen

Kukaan viisas ei ole koskaan
toivonut olevansa nuorempi.
Jonathan Swift

Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin.
Francois Auber

Kun tulemme vanhoiksi, aika ympäröi meidät ihmisillä, jotka rakastavat meitä eikä, niillä joita me rakastamme.
J. Petit-Senn

Rakastaminen on sitä, ettå haluaa vanheta toisen kanssa.
Albert Camus

Camus'n ajatukseen on helppo yhtyä, varsinkin jos puoliso on huomattavasti nuorempi.
Nimimerkki yksi monien puolesta

Kahdeksankymmentävuotiaalla on se etu, että hän on ehtinyt rakastaa useita ihmisiä.
Jean Renoir

Vanheneminen on odottamattominta, mitä ihmiselle voi sattua.
Leo Tolstoi

Ei ikä estä viisastumasta.
Aiskhylos

Ne jotka syvästi rakastavat, eivät vanhene. He saattavat kuolla iäkkäinä, mutta he kuolevat nuorina.
Arthur Wing Pineiro



Et voi kuvitella mielessäsi, että se mitä kutsumme elämäksi, voisi tulla vanhaksi. Elämän liekkiä on verrattu lampun liekkiin, joka alati sytytetään uudelleen. Se on luonteeltaan sellainen, ettei se voi vanhentua. Lamppu voi, mutta liekki ei. Samoin voi ruumiimme vanhentua, mutta näiden vanhojen elämä on yhtä nuorta, yhtä uutta ja reipasta kuin lasten.
Axel Fredenholm

Koulutus on suhteellista. Jos ihminen tietää kaiken, mitä hän tarvitsee elämiseen, hän on koulunsa käynyt.
Frierich Hebbel

Se, että huolestumme vanhenenisesta, johtuu siitä, että huomaamme vain sen, mitä vuodet vievät, emmekä sitä, mitä ne lahjoittavat: tietoa, selvänäköisyyttä ja ymmärrystä. Huomaamme ainoastaan, että silmälasit olisivat tarpeen.
Magnus von Platen

Kun koemme onnen, emme tavallisesti osaa tajuta sitä onneksi, mutta kun se lopulta on ohi, ja silmäilemme taaksepäin menneeseen, huomaame yhtäkkiä - toisinaan yllättyneinä - kuinka onnellisia olemme olleet.
Nikos Kazantzakis

Opeta minua, oi metsä. Lakastumaan iloisesti.
Adam Oehlenschläger, 1813

(77) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Isänpäivä


Niin gimis on Stadi, siks toivomus snadi,
et tsiigaa sais sen vielä kerran.
Mieli Sörkkaan ois tsöraa, sinne skuru kyllä föraa,
tai vislata issikan kärran.

Näkis Hagiksen platsit ja Brahikset matsit
ja Valkan, jepulis se stemmaa.
Siellä griinais ja steppais, vaik kohtalo kneppais,
et figgasta puuttuisi femma.

Siellä friidut ne sjungaa ja lanteet ne gungaa,
klobos sekoo ja sydämes studaa.
Oman sussusi hittaat, onnen glasarista kittaat,
olis elämä niin kivaa ja gutaa.

Vaikka lintsillä oisit ja penkillä goisit,
ja aina ei ois mitä skruudaa,
niin silti gimis on Stadi, siks toivomus snadi
et saisin, viel gartsoillas luudaa.

Stadin kundin kaiho

Stadin slangi on kieli, joka sitoo minut isääni.
Faija opetti mut pelaamaan kasinoa ja pokkaa tulitikuilla jo ennen kouluikää, joten laskento Kallion kansakoulun ekalla luokalla ei tuottanut mulle vaikeuksia. Elämäni suurimpia voittoja on edelleenkin se, kun sain faijan paskikseen tammessa ekan kerran. Sillä riemulla ei ollut rajoja. Voitin faijan, joka oli niin itsevarma, että täytti ristisanatkin aina kuulakärkikynällä.

Faijan eka duuni oli Elannossa Väinö Tannerin henkilökohtaisen tsupparin toimi. Talvisodassa, muutama päivä ennen välirauhan solmimista, faija haavoittui ja oli 30-prosenttisesti sotainvalidi. Yli kasikymppisenä hän kerran pyysi mut luokseen ja näytti Aarno Laitisen kirjoitusta, jossa Loka totesi, että Väinö Tanner oli aina oikeassa mutta yleensä väärään aikaan. Faijan mielestä se oli melkein kuin hänen kirjoittamansa juttu.

Se, että joku on lähes yhtä oikeassa ja melkein yhtä viisas kuin faija, oli suurin tunnustus, jonka ihminen voi saada. Ehkä hän itsekin koki olevansa aina oikeassa mutta väärään aikaan. Tuo luonteenpiirre on minussa jalostunut täyteen kukoistukseensa.

Arto Manninen

(76) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Arkisto 2003.

Isänpäivä sunnuntaina 9. marraskuuta. Kuvassa kaksi isää, jo luotamme poistuneet. Sotaveteraaneja kumpainenkin. Veljekset Terho ja Erkki Manninen. Kuvannut Erkin poika Pertti jouluna 1957.
Katso myös: Erkki Manninen.

Arkisto 2002


Erkki Manninen alkuperäinen kuvannimi 1956

Isä, 
Marian sairaalan vahtimestari tulee töistä kotiin polkupyörällään aamuvuoron jälkeen puoli neljältä.

Nahkarotsi, lippis ja skraka.

Muistikuva 42 vuotta myöhemmin. 
1.4.1998 Pertti Manninen

3 rullaa, 32 kuvaa, 
13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat.Helsinki, Kallio 1956.
Pertti Manninen.


http://www.nettisanomat.com/galleria/vanhat/1956/kallio/erkkimanninenkuva22.htm

Kuvassa kaksi isää, jo luotamme poistuneet.

http://www.nettisanomat.com/2003/11/06/etusivu.htm


Lokakuu 2013. Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia?

Iltalehti.fi "Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen kertoo, että Sanoma-konsernin kiinteistöt Helsingin keskustan Sanomatalo mukaan lukien ovat myynnissä. Sanoma aikoo jäädä taloon vuokralle. Myynti liittyy konsernin rajuihin uudistustoimiin, joiden myötä käynnistettiin yt-neuvottelut. Vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 70 työsuhdetta." Torstai 31.10.2013 klo 13.00. STT/IL
Kauppalehti.fi "”Toimintamme jäisi Sanomataloon, mutta sen sijaan että omistaisimme kiinteistön, olisimme tässä pitkäaikaisena vuokralaisena. Meidän tehtävänämme on tehdä hyviä sisältöjä, eikä harjoittaa kiinteistötoimintaa", Kaukonen toteaa." Torstai 31.10.2013 13:55.

Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.
 
 


Saahan sitä tahtoa, mutta Helsingin asukkaille kertomatta jättäminen ja kulisseissa operoiminen Suomen valtion ja Helsingin kaupungin virkamiesten ja luottamusmiesten kanssa, tuleva kaupunginjohtaja mukaanlukien, jättämällä huomioonottamatta kaikki kaupunkilaisten mielipiteet on nykyaikaa: pörssiyhtiö SanomaWSOY:n omistajien voittojen maksimaalista kasvattamista kansallismaiseman slummiuttamisella. Ministeri Aatos Erkko jää historiaan mahtimiehenä. Yhtiön  kiinteistöjohtajan ammattitaito on ihailtavaa ja lehden asiasta kertominen, tai siis kertomatta jättäminen, on sekin ihailtavan ammattitaitoista, valitettavasti myös kansalaisten halveksimista.

Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä. Tähän ensimmäiseen taloonkin ilmestyi jostakin kaksi ylimääräistä kerrosta ja myöhempien tietojen mukaan taloa rakennettiin myös jalkakäytävälle. Kaavoja toki muutettiin sitten myöhemmin. Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Nettisanomat.com, Pertti Manninen sunnuntaina 13.03.2005 tämän päiväisen Helsingin Sanomien pääkirjoituksen "Keskustatunneli elää suunnitelmissa" johdosta.
PS. Tämä oli myös pääkirjoitus ja pääkuva.
Kuvan otin joskus matkustaessani pohjoiseen ja kuvittelin tänään. Sama.
Linkkejä: Outo ovela optio! Helsingin Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon edestä villin lännen malliin! ja Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. Lisää: Tulossa!

http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm


Mielenrauha

Jollet hyväksy sitä, mitä olet,
et ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä sinulla on.
Doris Mortman

Jossakin vaiheessa elämääsi lähdet matkalle.
Siitä tulee pidempi kuin yhdestäkään aikaisemmasta.
Sille matkalle sinä lähdet etsimään itseäsi.
Katherine Sharp

Kartuta tyyneyden ja tyytyväisyytesi varastoasi...
ja ammena sieltä myöhemmin, kun kumpaakaan
ei ole, mutta tarvitset niitä kipeästi.
Rupert Brooke

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä edes koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä.
Helen Keller

Todellisen mielenrauhan löytää se, joka hyväksyy
kaikkein vaikeimman.
Lin Jutang



Tyytyväisyys seuraa suurta hyväksyntää ja suurta
nöyryyttä, elämän täyteydelle antautumista, sitä että
antaa elämän virrata lävitseen.
David Grayson

Viisas elämä muodostuu mietiskelystä ja toiminnasta.
M. Scott Peck

Työ karistaa huolet paremmin kuin viski.
Thomas Edison

Ota rohkeasti vastaan elämän suuret surut ja
kärsivällisesti pienet, ja kun olet puurtanut päivän,
käy rauhallisin mielin nukkumaan.
Victor Hugo

(75) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Oivallus

Sanat ovat vain tienviittoja. Sitä, mihin ne osoittavat, ei löydy ajatusmaailmasta, vaan sisällä olevasta ulottuvuudesta, joka on syvempi ja rajattomasti laajempi kuin ajatus.
Eckhart Tolle

Ihminen on ajatustensa summa: hän rakentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii paha mielessään, tuskat ja vaivat ovat hänen kannoillaan niin kuin vaununpyörät ovat vaunuja vetävän härän kintereillä.

Ihminen on ajatustensa summa: hän raentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii puhtain aikein, onni seuraa häntä kuin varjo, joka ei koskaan katoa.
Dhammapada



Jokainen näkee aina sellaista,
mitä hänellä on sisimmässään.
Rumi

Etkö usko, että ihmisen sisimmässä piilee syvyyksiä,
jotka jääväät kätköön häneltä itseltäänkin?
Pyhä Augustinus

Jumaluus, jota rakastan,
On sisimmässäni!
Kabir

(73) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

Sananvapauden loukkaus Lue!




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


 


Helkingin Sanomat 2013/11/20 - Lapsen oikeuksien julistus. Lapsen oikeuksien päivä - Kuolema - Uusi Suomi: Nokian puhelimet myyty Microsoftille! - Marraskuu 2006. Bill Gates: Microsoft ei osta Nokiaa - Kesäkuu 2000. "Kepeät mullat Nokialle". Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.- Vain tapahtumailmoituksia: JEESUS TULEE - Kuvat - Isän päivä - Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia? - Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen. - Mielenrauha. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Keskiviikko 20.11.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen.

N:o 1684 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-11-20, nettiin 2013-11-20 14;37, linkkejä 2013-11-20.


Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivustosta 2014-02-12.