Etusivulle

20 vuotta sitten 2.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Keisarin uudet vaatteet Jyväskylässä - Irak-vuoto syyteharintaan. Lue! - Sarjakuva Moe - Pääkirjoitus: Puhetta

Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
N:o 2787 - 26. vuosi 2023
Lokakuu 3.10
Tiistai
Nettisanomat.com vuodesta 1999

Tiistai 3.10.2023.
20 vuotta sitten 16.10.2003. Sarjakuva Moe.

Moe - By Matti Reijonen

- Sain hankittua töitä pörssistä.
- Hieno homma! Jo oli aikakin. Vai että oikein pörssistä!

Sitten:
MUSTAPÖRSSI
- Moe! Käytkö hinnoittelemassa ne aamulla tulleet tavarat.
- Ok!

http://www.nettisanomat.com/2003/10/16/sarjakuvamoe.htm

Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 9.10.2003.

Moe 20 vuotta sitten: 2.10.2023 - 3.10.2023

Maanantai 2.10.2023.

20 vuotta sitten 2.10.2003.
Pääkirjoitus. Puhetta.

"Hyvät maanmiehet, tilanne on vakava. Täten haluan vakuuttaa teille, että puolueeni on valmis täyttämään velvollisuutensa valitsijoiden suhteen. Samoin niiden, jotka ovat parlamentaarisen työn ulkopuolella. Mitä se käsittelee? Synkkä sävy viime kuukausien raporteissa ei valitettavasti jätä sijaa epäilyille. Niiltä, jotka koko ajan kritisoivat pyrkimyksiämme, vaadin vaihtoehtoista ehdotusta..."

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 02.10.2003.

PS Keksitkö, kuka näin sanoi ja missä yhteydessä? Vastauksen paljastan myöhemmin. Arvatakin saa! nettisanomat@hotmail.com

Sama

http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/paakirjoitus.htm

Pääkirjoituksia.    

http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/paakirjoitus.htm

Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 2.10.2003.

N:o 2785 - 26. vuosi 2023
Syyskuu 1.10
Sunnuntai
Nettisanomat.com vuodesta 1999

Sunnuntai 1.10.2023.
Kurjet lentävät.

Kurjet lentävät. Vain äänikonsertti auttoi näkemään korkealla lentävät linnut metsäpolun siimeksessä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 1.10.2023 17:14. Kuva Pertti Manninen.

Lauantai 30.9.2023.

Arkisto. Lauantai 2006-11-11.
Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
Nyt 2006
: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen. Juhani Niirasen kuva.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi"
. Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

Lauantai 30.9.2023.
VIIME KERRALLA.

VIIME KERRALLA!
Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!

Niinistön sanoja ja puheita ihmetellään. Kuva Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Topautoosat.fi

Renkaat.com

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista  12.fi

www.12.fi - www.12tori.fi - www.apumiehet.fi - www.biden.fi - www.eduskuntatalo.fi - www.elama.fi - www.ennustamo.fi - www.erika.fi - www.faktaamo.fi - www.fotomo.fi - www.fy.fi - www.gagarin.fi - www.helkinginsanomat.com - www.helsinginsanoma.fi - www.helsinki-areena.fi - www.helsinki-lehti.fi - www.helsinkilehti.fi - www.helsinkisanomat.info - www.hs24.mobi - www.hs27.com - www.iltaset.fi - www.infoinfo.fi - www.infomo.fi - www.iske.fi - www.kansalaisneuvosto.fi - www.kansalaistori.fi - www.keskiviikko.fi - www.kirkuva.fi - www.knummi.fi - www.kuvala.fi - www.kuvasanomat.fi - www.kuvaviikko.fi - www.maanantai.fi - www.muistamo.fi - www.mummi.fi - www.n1.fi - www.nettilehti.com - www.nettimobi.com - www.nettinen.fi - www.nettisanomat.com - www.nettisanomat.fi - www.pappa.fi - www.per.fi - /www.raw.fi - www.sanaamo.fi - www.sanala.fi - www.sanat.fi - www.sanomaatti.fi - www.sanomadigi.fi - www.sanomahouse.fi - www.sanomakonserni.fi - www.sanomamags.com - www.sanomamarkkinat.fi - www.sanomamobi.fi - www.sanomanet.fi - www.sanomanetti.fi - www.sanomapark.fi - www.sanomasampo.fi - www.sanomatori.com - www.sanomatori.fi - www.sanomaviikko.fi - www.sanomo.fi - www.sanonet.fi - www.sanoraama.fi - www.shit.fi - www.siivo.fi - www.suomisanomat.fi - www.tiistai.fi - www.venus.fi - www.viikko.fi - www.viikkosanomat.fi - www.vuosi.fi - www.vuosisanomat.fi - /www.week.fi - www.wincapita.fi - 04.05.2023

Lauantai 30.9.2023.

Nettisanomat lauantai 2006-11-11.

Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo.

Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos
esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia.
Kuva: Juhani Niiranen. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Nettisanomat lauantai 2006-11-11.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla.
Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.

Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa
Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Kuka näin sanoi ja milloin?  Ehkä monikin, mutta Nettisanomiin, Viikon Kettuseen, se tarttui Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kirjoituksesta Keskisuomalaisessa 1999-07-25. Kaupunginjohtaja sitten noudattikin tätä ohjetta. Vielä ns. kuuluisassa erorahassaankin hän höynäytti kaupungin päättäjiä maksattamaan itselleen siitä, että itse halusi erota! Taitaa olla asian käsittely vielä yhä kesken oikeuksissa.
http://www.nettisanomat.com/1999_00/netti2007.htm#viikonkettunen

Björn Wahlroos sai tiettävästi tämän elämänohjeen kuuluisalta aikaisempien vuosikymmenien sijoittajalta Henrik Kuninkaalta, joka on pitänyt kyllä hyvin matalaa profiilia rikkauksistaan. Legendan mukaan Kuningas olisi tuhahtanut Wahlroosille nämä kuuluisat sanat: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."

Tässä nyt kuitenkin ensiksi Helsingin Sanomissa julkaistun jutun nimi: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti oli seuraava: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Hiukan lisää muistinvaraista omaisuustietoa ja omaisuuden mukanaan tuomaa tietoa. Björn Wahlroos omistaa Halikossa, Salon kupeessa kartanon, jota on aikoinaan isännöinyt Kustaa Mauri Armfelt. Maaomaisuuttaan Wahlroos lisäsi muutama vuosi sitten maanvaihtokaupalla. Nokian tehtaiden vierestä Salon kaupunki sai teollisuustontteja Wahlroosilta ja Wahlroos sai sata tai ehkä enemmänkin hehtaaria metsämaata. Ei kai Nokia sinne mitään enää ole lisää rakentanut. Kaupungin päättäjät tietenkin tekivät oikein, kun ottivat huomioon tämän rakentamismahdollisuuden maanvaihdossaan. Tämä nyt muistinvaraisesti.

Jossakin tv-ohjelmassa kerrottiin myös, että Björn Wahlroos saa suunnilleen eniten EU:n maataloustukea Brysselistä. Eihän siinä mitään nokankoputtamista ole. Tuki jaetaan EU:n hyväksymien sääntöjen mukaan ja asia on ihan klaari suuresta porusta huolimatta.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Niinhän siinä sitten kävi, että aikapula iski päälle ja vanhojen lehtien läpikäynti oli lopetettava, tällä kertaa. Kun katkelmat ja kokonaiset jutut ovat aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan, niin tosielämän tapahtumat ovat sikin sokin. Kertomuksesta tuli enemmänkin valtion omaisuuden hävittämiskertomus, joka ehkä hiukan kertoo taustoista. Paljon puuttuu asioita ja henkilöitä. Tämä kappale tuli tähän viimeisenä, joten ehkä edellinen kappale on syytä toistaa.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Suomen Yhdyspankin aikaan liittyy Wärtsilä-Meriteollisuuden konkurssiin liittyvä juttu Nettisanomissa torstaina 1999-08-12  Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla:

"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta."
http://www.nettisanomat.com/1999_02/netti1208.htm#alho2

Syksyllä 1999 pankkitukirahat valuivat Ruotsiin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.
Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen. Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkituki.htm

Yksi pankkipilkkojista, Matti Inha  kertoo jotakin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993!
Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen." "Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa."" "Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan." ""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät." ""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm

Valtion omaisuutta oltiin hävittämässä. Seuraavassa jutussa  Soneran jonkun osakeannin yhteydessä Nettisanomat kirjoitti torstaina 1999-10-07 jutussa Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi?

"Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (nettisanomat.com 5.10.99 pm) .
http://www.nettisanomat.fi/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm

Vaikka poliittinen tahto valtion omaisuuden hävittämiseksi eli yksityistämiseksi oli olemassa, niin koville joutui välillä hävittämisen keskipiste valtiovarainministeri Sauli Niinistökin. Nettisanomat torstaina 1999-10-28:

"Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää. Niinistö ei viihdy enää ministerinä.
Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913polit.htm

Postipankin hävittämishistorian juuria tämäkin Seppo Lindblomin ja Mauno Koiviston toiminta. Nettisanomat torstaina 1999-11-28:

"Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999:
"Norjalainen boksi" "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten."  Ilta-Sanomien Diileri 26.10.1999. Mitä silloin oikein tapahtui? Pääjohtaja Lindblom ryhtyi edellämainittujen kauppalopojen toivomuksesta suunnitelmalliseen peittelyoperaatioon, jossa tappiot oli tarkoitus jakaa usealle vuodelle ja häivyttää se tietoisesti julkisuudelta. Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi ja Lindblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Lindblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913syyte.htm

Postipankin jyväskyläläinen johtaja muisteli syntymäpäivähaastattelussaan pankkimurrosta torstaina 1999-10-28 Nettisanomien Keskisuomalaisesta löytämästä jutusta mm. näin:

"Pankkimurros ollut myös kiehtovaa!" Leonian johtajana Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, synttärien aattona.
"Ennen vanhaan saattoi pankkiin töihin pääsevä kiittää hyvää onneaan. Töitä uskottiin riittävän, sai olla sisätiloissa eikä palkkakaan ihan pelkkiin minimeihin jäänyt. Kun pankkialaa katselee reilun kymmenen viime vuoden ajalta, työnteon onnesta voi jo olla toista mieltä. - Pankki- ja rahoitusalan muutokset 1990-luvulla ovat olleet niin kovia, ettei vastaavaa ole ollut varmaan sataan aikaisempaan vuoteen yhteensä, vertaa jyväskyläläinen pankinjohtaja Elmer Toivanen. Kaikille murrokset ja myllerrykset eivät ole olleet pahasta. Toivasen mielestä oikeastaan vaikeampaa oli 1980-luvulla, kun pankkibisnes oli tiukan sääntelyn alla. - Silloin ei ehkä päässyt toimimaan niin kuin olisi halunnut.  Kun rahamarkkinat sitten 80-luvun puolivälissä vapautuivat ja pystyttiin kilpailemaan, alkoi tuntua, että tässähän saattaa olla monenlaisia kuvioita vielä edessä, Toivanen muistelee. - Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen tykännyt, kun on vähän hankalampaa. Murros on ollut kiehtovaa, on ollut mukava elää siinä mukana ja päästää vaikuttamaan, Toivanen miettii. Toivasen mielestä ehdottomasti järisyttävimpiin kokemuksiin kuuluu säästöpankkien pilkkominen syksyllä 1993. Hänen vastuullaan oli silloisessa Postipankin Jyväskylän konttorissa kaikki heille säästöpankista tulleet yritysasiakkaat.  - Historiallisesti se on yksittäisenä tapahtumana aika kova juttu. Menee varmaan kaksi tai kolme sukupolvea, ennen kuin niitä asioita voidaan kiihkottomasti tutkia, Toivanen uskoo. - Yritysasiakaskannan tila oli esimerkiksi lähes käsittämätön. Meillä vastaanotetuista Säästöpankki Suomen yritysvastuista järjestämättömiä luottoja ja takauksia oli yli 90 prosenttia. Meillä itsellämme oli niitä pahimmillaan noin 20 prosenttia ja minusta sekin oli hurjan korkea määrä. Elmer Toivanen työskentelee tällä hetkellä Leonian Keski-Suomen yrityskonttorissa, missä hänen asiakkaitaan ovat julkisyhteisöt. Toivasen uraan on tällä vuosikymmenellä mahtunut myös kimurantteja käänteitä. Vuonna 1994 hän oli häviävänä osapuolena pankin ja asiakkaiden välisessä kiistassa, joka koski tontin omistussuhteita. Oikeusjutun jälkimainingit veivät miehen kahdeksi vuodeksi Helsinkiin pankin ns. keltaisen linjan projektin johtajaksi. Jyväskylään hän palasi vuonna 1996. - Jutusta ei jäänyt mitään pysyvää traumaa, mutta olihan se kiusallista silloin. Oikeuslaitosta en halua kritisoida, mutta kyllä siihen prosessiin erikoisiakin piirteitä mahtui, Toivanen muistelee. ... EIJA LEINONEN Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm

Postipankin hävittämisestä vuoden 1999 lopulla kirjoitti Nettisanomat kaksikin juttua torstaina 1999-11-04. Näistä ensimmäinen oli nimeltään: Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa:

"Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa. Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm

Samana päivänä juttua torstaina 1990-11-04 oli otsikoitu: Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! ja koko juttu:

"Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." "Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999). Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm

Tällä kertaa sai myös Sdp-poliitikko ansaitsemaansa (?) kritiikkiä. Nettisanomat edelleen torstaina 1999-11-04 jutussa: Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa. - Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999)."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm#anterokekkonen

Tarina jatkuu seuraavalla viikolla ja sivun otsikoksi on asioina: Suomen posti - Leonia - alasajo - Olli-Pekka Heinonen - Antti Kalliomäki - postin työntekijä. Nettisanomat Posti-otsikolla torstaina 1999-11-11:

"Posti: Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja). TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915posti.htm

Niinpä.

Säkääkin elämässä tarvitaan. Toisen huono säkä voi olla toisen hyväksi. Nettisanomissa torstaina 1999-11-18 juttu Lain yläpuolella kertoo Sammon silloisen pääjohtaja Jouko K. Leskisen säkästä:

"Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla Leskisellä on ollut vain "huono säkä" ajoittaessaan oston niinkuin ajoitti! "Huono säkä"-ilmaus Diileriltä Ilta-Sanomaista tiistaina 16. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916yleiset.htm#lain
 
Postipankin erotettu pääjohtaja Seppo Lindblom  muisti hiukan väärin Postipankin aikojaan. Nettisanomat torstaina 199-11-18:

"Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: "Toimitusjohtaja sai lähteä". Ei siis hän itse. Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! Nettisanomat.com 18. marraskuuta 1999 pm"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm

Marraskuun lopussa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin osallistui keskusteluun ja päästeli suustaan legendaarisen sammakon. Nettisanomat 1999-11-30:

"Pohjola - Leonia- Sampo: Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei päästäisi poliitikkoja päättämään talouselämän asioista. Iiro Viinanen television haastattelemana 23.11.99 TV1:ssä klo 20.35: "Ruotsalaisilta uskomaton välistäveto. Uutisten toimittaja: "Oliko tämä kouluesimerkki siitä, että poliitikkoja ei pitäisi päästä päättämään talouselämän asioista?" Viinanen: "Ehdottomasti". Helsingin Sanomat jätti pois tämän jälkimmäisen kommentin julkaistessaan seuraavana päivänä em. haastattelun sisältöä!
http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917uutiset.htm

Vuonna 2000 maaliskuussa arvioitiin neljää poliitikkoa otsikoin: Ahne Ahtisaari - Heikko Heinonen
Liukas Lipponen - Nihkeä Niinistö . Tässä heistä kaksi, Nettisanomat 2000-03-09:

"Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!"

Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999.
Kansallis-varallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?"
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/etusivu.htm

Meno jatkui 2001. Nettisanomat taas muistutti asiasta etusivullaan ja linkillä HS:n kirjoitukseen torstaina 2001-04-05 otsikoiden Soneran portaat:

"Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti Soneras aktie-försäljning 26.9- 12.10.1999.
Toinen myynti. Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa. Soneran osake romahti jo alle anti-hinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa?"
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/etusivu.htm

Katkelma HS:n kirjoituksesta. Nettisanomat torstaina 2001-04-05:

"Soneran osake romahti jo alle antihinnan. "Valtion teleyhtiön Soneran surullinen pörssitaaperrus ohitti jälleen yhden virstanpylvään maanantaina, kun rajussa laskussa ollut osake halventui antihintansa alapuolelle Helsingin pörssissä. Päätöskurssi oli 7,19 euroa eli 12,3 prosenttia maanantaista aloitusta alempana. Sonera tuli pörssiin 16-kertaisesti ylimerkittynä marraskuussa 1998 hintaan 7,57 euroa. Rapahalvaksi tuomittu hinnoittelu aiheutti suuren nurinan, jossa kyytiä saivat niin annin pääjärjestäjä Merrill Lynch kuin liikenneministeriökin." JYRI RAIVIO / Helsingin Sanomat tiistaina, katkelma kirjoituksen alusta 03.04.01.
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/sonera.htm

Vuonna 2002 ihmeteltiin Soneran UMTS-seikkailuja ja ilmestyi ns. Sonera-kirja. Se on yhä Nettisanomien arkistossa luettavissa. Alunperinkään lehti ei uskaltanut julkaista Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyksiä koskevaa lukua eikä myöskään Venäjän mafiaa koskevaa lukua. Kirjassa on ihan hyvä analyysi ja selostus kuinka valtion hyvin hoidettu perustoiminto onnistuttiin yksityistämään ja omaisuus hävittämään. Nettisanomat torstaina 2002-06-27:

"Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.  Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?"
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm

Vuonna 2003 Nettisanomat ihmetteli edelleen valtion omaisuuden hävittämistä kertomalla tällä kertaa Valtrasta Postipankkia ja Teleä unohtamatta. Nettisanomat torstaina 2003-09-11 jutussa Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu:

"Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä. Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan. Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö. Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet."
http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm

Suomen Yhdyspankin aikaisesta toiminnasta, Suomen taloushistorian kavalimmasta ja peitellyimmästä pelastusoperaatiota Nettisanomat kirjoitti torstaina 2004-05-20:

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm

Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti lauantaina 2005-09-17 jutussa "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna.":

"Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 000 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja."
Selitys: "Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."
http://www.nettisanomat.com/2005/09/17/varallisuusvero.htm

Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti keskiviikkona 2005-09-28 jutussa Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa:

"Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa. Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet."
http://www.nettisanomat.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään!

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Nettisanomat. Pertti Manninen.

2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.

Alkuperäiselle sivulle:
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html

Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Pääkirjoitukseen suoraan:
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html#vaurastumisesta

Lauantai 30.9.2023.

VIIME KERRALLA.

Perjantai 29.9.2023.
EXTRA.

Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!

Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat."
Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!
Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!

Perjantai 29.9.2023.
Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37

Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37

14.37 Pääuutiset ILTALEHTI Björn Wahlroosin havainto: Suomi on kuin vanhainkoti - vaadimme yhä enemmän ja lapset tietenkin saavat maksaa YLE
Björn Wahlroos: Tämä yhdistää kaikkia rikkaita perheitä Iltalehti 21 tuntia sitten
Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
TALOUSSANOMAT Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen - Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
Mika Ihamuotilalle kävi nuorena satumainen onni - "Björn Wahlroos antoi vapautta ja vastuuta" Kauppalehti 3 tuntia sitten
Björn Wahlroos kertoo, mikä Suomen taloudessa on pielessä "Ei tämä laiva pelkästään leikkaamalla käänny." - HS ... Helsingin Sanomat 1 päivä sitten
14.39 SATEENTEKIJÄ Björn Wahlroos kritisoi MTK-laista osuustoimintaa kovin "toukohousut" ja "maajussit... kirjassaan - Maaseudun Tulevaisuus
Björn Wahlroos oli 1990- luvulla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja se teki hänestä superrikkaan - Yhtä asiaa hän ... Talouselämä
Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset 18 tuntia sitten
14.40 ILTALEHTI Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset
Björn Wahlroos yritti naittaa Aamulehden Turun Sanomille - "Nallen" muistelmien toinen osa vie syvän lama-ajan...Turun Sanomat 1 päivä sitten
ILTALEHTI Björn Wahlroos lamaennusteesta: "Ei voisi hirveän paljon vähempää kiinnostaa" Iltalehti 6 tuntia sitten

Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37

Perjantai 29.9.2023.
EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.

Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat." Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

12.8.1999. "Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos."

Alho- Sundqvist II
: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
12.8.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

18.11.1999. "Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!
Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!"
Pankinomistajien tuki. 18.11.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit2.htm

20.5.2004. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia.

Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.

Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi.

Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."

Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit."

"... mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa
ahti hirvonen
sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi

ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä

ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö

ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

seppo konttinen
niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys

mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille
..."

TALOUSARVIO YLE. Radio perjantaina 14.05.2004 NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN. 20.5.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm

11.11.2006.

Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
11.11.2006.

http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html

Lue myös!
Mistä ahneus alkoi?
18.8.2009

http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

JATKUU?

EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.

Keskiviikkona 27.9.2023

torstaina elokuun 12. päivänä 1999

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun 12. päivänä 1999

Selkänahka vaarassa!
Lisää Leikkauksia tulossa?
kuva: pertti manninen
(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

12.8.1999

Arkistosta 1999. Opiskelijoiden kurmuutus.
Kurmuuttajat:

12.8.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
12.8.1999. Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Lue!
16.9.1999. Paavo Lipponen, pääministeri Lue!
16.9.1999. Sauli Niinistö, valtiovarainministeri Lue!
16.9.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
16.9.1999. Suvi Linden, kulttuuriministeri Lue!
30.9.1999. Pekka Kettunen, Jyväskylän kaupunginjohtaja Lue!
30.9.1999. Suvi Linden, opetusministeri Lue!

Puolustajat:
12.8.1999. Vertti Kiukas, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Lue!
30.9.1999. Saana Siekkinen, Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Lue!

Tiistaina 26.9.2023.
Lähtöä odottaen.

Lähtöä odottaen? Joutsenet pellolla.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Maanantai 25.9.2024 15:33. Kuva Pertti Manninen.

Tiistaina 26.9.2023.

Kommentti: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Lue!

Kommentti
Jan Hurri

Ilta-Sanomat
Taloussanomat

Sunnuntai 24.9.2023.

Lue!

https://www.is.fi/
taloussanomat/art-2000009873861.html

"Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille ovat tökeröä politiikkaa, mutta ne eivät ole Orpon tai Purran keksintöä. Samaa kokeilivat jo 1980-luvun ”suuret talous-uudistajat" Reagan ja Thatcher – surkein seurauksin."

Sunnuntaina 24.9.2023.
Syksyn lehdet metsäojassa.

Lehdet ja risut odottavat talvea ja kevättä muhentaakseen uutta voimaa seuraavalle kesälle.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 24.9.2024 15:18. Kuva Pertti Manninen.

Näin paljon korkeakoulu-
opiskelijoiden talous on heikentynyt: Yliopistoja valtaavien opiskelijoiden huoli on aito. Uusi Suomi. Kommentti. Sonja Mänty.
Lue!

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-paljon-korkeakouluopiskelijoiden-talous-on-heikentynyt-yliopistoja-valtaavien-opiskelijoiden-huoli-on-aito/c1b7a9b9-024e-4a87-88ba-84ee02346dbf

torstaina elokuun12. päivänä 1999

teemme kotisivut edullisesti! - hanki ilmoitustilaa edullisesti! nettisanomat@hotmail.com
nettisanomat.com
viikkolehti
joka torstai
sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Kuvagalleria

Jaska Jokunen

Puhkupillit

Vanhat kuvat

Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Uusia kuvia Puhkupilleistä!

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz

sai sittenkin sanansa solmuun, suuret selitykset suistivat suohon.

Siis: Saara, Santtu sopeutukoon suden suuhun.

Sittenkin: Suuri Selittäjä sulautukoon Saharaan sakaalien seuraksi!

"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista

Tietoa eri aloilta:

Tyylipohja
(kun HTML ei enää riitä)

KIRJOITA MIELIPITEESI TOIMITUKSELLE:

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun12. päivänä 1999

Perjantaina 22.9.2023.
Ajankohtaista narutusta?

Porvaristo saa mitä persuilta tilaa!
Narutusta Mansessa 2023

... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat.
Narutusta Moskovassa 2022

20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen ... jatkuu - Uskaltaako Ahtisaari mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Sarja2

Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
N:o 2784 - 26. vuosi 2023
Syyskuu 30.9
Lauantai

Päivälleen 24 vuotta sitten: Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa vain aidan sisäpuolella? Lue!

Päivälleen 24 vuotta sitten maanantaina 27.9.1999.

1999/8b maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999

Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa vain aidan sisäpuolella?

Helsingin kaupunginhallitus oli sitä mieltä, että sillä oli oikeus päättää katujuopottelun täyskiellosta. Kaupunginsihteeri oli jopa niin voimansa tunnossa, että epäili oikeusoppineen ymmärrystä tuntea viinapullo.

Jäähallin ikuinen isännöitsijä ja kokoomuksen edustaja Bogomoloff nuorempi oli niinikään onnensa kukkuloilla kun pystyi säätämään nuorisoa ja kurittavan määräyksen vaikkei kansanedustaja olekaan.

Köyhät kyykkyyn-linja jatkuu. Jos sinulla ei ole varaa mennä ravintolan aidan sisäpuolelle tai jos Sinulla ei ole asuntoa, niin älä sitten ryyppääkään!

(Kuvannut Pertti Manninen kesällä 1999 Jyväskylässä.)

Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.
Katujuopottelun täyskielto pulmallista.

Lue myös Nettisanomat 99/2:
Laitonta kurinpalautusta.

1999/7 torstaina syyskuun 16. päivänä 1999

Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.

Katujuopottelun täyskielto pulmallista

Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti Helsingin kaupungin järjestyssäännöstä.
...
Välillä vaikuttaa siltä, että niin asiaaa valmistelleet virkamiehet kuin pormestari ja kaupunginhallitus ovat autuaan tietämättömiä rikosoikeuden yleisistä periaatteista ja perustuslaista.

Rikosoikeuden keskeinen periaate on: ei rikosta ilman lakia.
Tämä pertiaate on kirjattu Suomen Hallitusmuodon 6a §:ään, jonka mukaan ketään ei voida syyttää tai tuomita rikoksesta "sellaisen teon perusteella, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi". Säännös vastaa niin Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 15 artiklaa.

Perustuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaan jokin teko; kuten katujuopottelu tai prostituutio, saatetaan kriminalisoida vain ja ainoastaan lain tasoisilla säännöksillä. Laissa voidaan kyllä delegoida tarkasti rajoitettu valtuutus kriminalisointeihin.

Näin on tehty kuntalain 7 §:ssä, jossa valtuustolle on annettu oikeus "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistämiseksi hyväksyä järjestyssääntöjä", joiden rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon. Tämä ei anna kunnalle rajattomia valtuuksia. Kunnanvaltuusto kun ei ole lakia säätävä eduskunta. Näin ollen järjestyssäännössä voidaan kriminalisoida teot, jotka loukkaavat "yleistä järjestystä ja turvallisuutta".

Koska kyse on kansalaisten vapauteen puuttuvista säännöksistä, niin rikosoikeudellisten periaatteiden mukaan Kuntalain 7 §:äää on tulkittava suppeasti. Toisin sanoen vain ja ainoastaan sellainen katujuopottelu, joka selvästi häiritsee yleistä järjestystä ja turvallisuuttta voidaan kieltää. Samoin on kyse prostituution suhteen.

Niin katujuopottelun kuin prostituution täyskielto järjestyssäännössä on sekä hallitusmuodon että edellämainittujen ihmisoikeussopimusten vastainen.
...

Ari Hirvonen Helsingin Sanomissa torstaina 9.9.1999.
Kirjoittaja on oikeustieteen lisensiaatti ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden assistentti.

Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.
Katujuopottelun täyskielto pulmallista.

Lue myös Nettisanomat 99/2:
Laitonta kurinpalautusta.

torstaina elokuun12. päivänä 1999
 
Laitonta kurinpalautusta!

Monet kunnat rustaavat järjestyssääntöihinsä juopottelun ja prostituution kieltäviä pykäliään.

Kuitenkin pitäisi pitää mielessä se, ettei millään järjestyssäännöillä voi mennä eduskunnan säätämän lain ohitse.

Näin ollen esimerkiksi suuvaahdossa touhuavat Helsingin kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Sauri ovat arveluttavalla tiellä.

Heidän tulisi pikemminkin ilmaista huolensa asiantilasta ja pyytää eduskuntaa ja maan hallitusta säätämään asiaa koskevia lakeja.

Muuten ollaan menossa arveluttavaan mielivaltaan ja helposti järjestyssääntöihin vetoamalla ryhdytään kaikenlaisiin laittomiin kurinpalautuksiin.

Vanha klassinen esimerkki on Helsingistä. Mielipidelehden jakelua kadulla estettiin jopa poliisien avulla järjestyssääntöön nojaten. Oikeusvaltiossa kuitenkin perustuslain suoma mielipiteen ja sananvapaus oli vahvempi kuin kaupunginjärjestyssääntö. Tosin tähänkin tarvittiin aikoinaan oikeuskanslerin selvitys ja lausunto.

Veijarit kokeilevat aina kaikkia laittomuuksia!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998katujuopottelu.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997katujuopottelu.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#laitont

Sivut valmisti Pertti Manninen 23.09.99 (27.09.98) copyright Nettis Nettisanomat 99/8
Sivut valmisti Pertti Manninen16.09.99 (17.09.99) copyright Nettis Nettisanomat 99/7
Sivun valmisti Pertti Manninen13.08.99 copyright nettisanomat nro 2/99

Keskiviikkona 20.9.2023.
KALTSIN KALTSIT

Isonna!

Valokuvaaja Aulis Nyqvist järjesti kirjaimet riviin ja niin syntyi slangikirja "KALTSIN KALTSIT" (Bamlailuja Kaltsista) tunnelmiin liittyvin valokuvin.

Nyt teosta on saatavana Stadin slangi -toimistosta, Hämeentie 67. Toimisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 14-17. Myöhemmin teos löytyy mahdollisesti kirjakaupoista ja ainakin Kallion kirjastosta. AN

Nyt myös ROSEBUD Kaisaniemen myymälästä!

LUE LISÄÄ!

HS: Kirjailija Torsti Lehtinen kuollut

Tuuli käy heidän ylitseen.
RIP Torsti.
Pertti Manninen

Kirjailija, filosofi ja kääntäja Torsti Lehtinen on kuollut lauantaina Helsingissa. Lehtinen oli 81-vuotias. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat (HS).

Vuonna 1942 syntynyt Lehtinen julkaisi urallaan noin 40 teosta ja suomensi tanskasta, ruotsista ja englannista. Hän kirjoitti muun muassa romaaneja, runoja, aforismeja, esseitä, näytelmia ja kolumneja.

Filosofiassa Lehtinen erikoistui kristilliseen eksistentialismiin. Hän Suomensi useita tanskalaisfilosofi Sören Kierkegaardin teoksia.

Ylen tekstitv tiistaina 19.9.2023 16:20

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!

Keskiviikkona 20.9.2023.
Niinistön sanoja ja puheita tulkitaan ja ihmetellään.

Isonna!

Ilta-Sanomat tiistai 19.9.2023
Venäjän media kuhisee
ERIKOISIA TULKINTOJA NIINISTÖN SANOISTA

Iltalehti tiistai 19.9.2023
Huippu asiantuntija
IHMETTELEE NIINISTÖN YDINASE- PUHEITA

Kuva Kirkkonummen CM:n lehtitelineestä tiistaina 19.9.2023 08:53. Pertti Manninen.

Maanantaina 18.9.2023.
Luottamusta.
Ulkomaat

Niinistö Putin HS 17.9. --- Trump Putin Iltalehti 17.9. --- Erdogan Ilta-Sanomat 16.9. --- Ardern Støre Marin Trudeau HS 17.9.2023. Kuvat

Luottamusta.
Kotimaa

Orpo Iltalehti 15.9. --- Orpo Nettisanomat 20.6. Kuvasarja. --- Orpo HS 15.9. --- Orpo HS 15.9.2023. Kuvat

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Sarja2. - Sarja3.

Niinistön sanoja ja puheita ihmetellään. Kuva Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia.

Kuvat

Tiistaina 12.9.2023.
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa. Katso!

Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!

Perjantaina 8.9.2023..
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia. Lue!

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

Perjantaina 22.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 25.9.2003.

216
Torstaina 25. syyskuuta 2003. Numero 217.
218
 
25.09.2003. Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?

Keskiviikkona 24.9.2003 tiedotusvälineet kertoivat että, YK:n pääsihteeri Kofi Annan on nimittänyt presidentti Martti Ahtisaaren YK:n turvallisuutta Irakissa koskevan tutkimusryhmän johtoon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa rohkea mies, kun sinne uskaltaa lähteä.

Ryhmän jäsen, suomalainen kenraali sanoi toimittajalle, että kyseessä on sotatoimialue ja sen mukaisesti siellä on elettävä. jotenkin näin hän sanoi.

Aamulla sanomalehdistä saimme lukea, että Ahtisaari menikin aluksi New Yorkiiin ja suhtautui varsin varovasti Bagdadissa käyntiin. Tänään torstai-iltana toimittaja Saarikoski haastatteli Ahtisaarta ja tämä kiemurteli pois Bagdadissa käynniltä. Voi olla, että hän lentokentällä uskaltaa käydä, aika näyttää.

Helsingin Sanomat suitsuttaa Ahtisaaren etevyyttä ja toimittaja Kari Huhta Näkökulma-kolumnissaan Ahtisaarella on USA.n luottamus päättää tekstinsä näin: "Ahtisaarella ei ole ollut tapana julkisesti epäillä Yhdysvaltain toimia etukäteen eikä arvostella tuloksia jälkikäteen.
Ahtisaaren ymmärtämys Irakin sodan perusteille on herättänyt vähän keskustelua Suomessa, mutta sillä on ollut merkittävä vaikutus hänen kansainvälisiin toimintaedellytyksiinsä. Yhdysvaltain hallituksella on paljon enemmän vaakalaudalla Irakissa kuin sillä oli kaikissa 90-luvulla käydyissä Balkanin sodissa yhteensä." (Helsingin Sanomat torstaina 25.09.2003)

Varsinainen limbo! Helsingin Sanomat on juuri itse käytännöllisesti katsoen vaiennut Ahtisaaren mielipiteistä. Ahtisaarellahan on oikeus tietenkin mielipiteisiinsä, mutta lehdellä olisi velvollisuus tuoda ne esille! Vain jollain Lyhyesti- palstalla huomaamattomasti tämä Ahtisaaren sammakko tuotiin esille. Nettisanomat.com julkaisi uutisen torstaina 21.08.2003 otsikolla Ahtisaari ei kaipaa todisteita. Keskusteluun osallistuen, arvioinnin lukijoille jättäen.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.09.2003.

Lue myös! Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.

  Ahtisaari ei kaipaa todisteita. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Kuva: Martti Ahtisaari

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Presidentti Martti Ahtisaari kehotti torstaina Ylen radiouutisten haastattelussa demokraattisia maita sopimaan nopeasti, miten maailman diktatuureihin suhtaudutaan.

"Pitäisi keskustella siitä, suhtaudutaanko aina valtion suvereeniteettiin samoin, vaikka valtio olisi totaalisesti epäonnistunut suojelemaan kansalaisiaan, kuten Serbia teki Kosovossa", Ahtisaari sanoi.

Ahtisaaren mukaan valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen keinot nousivat esiin ennen Irakin sotaa.

"Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse", hän sanoi. STT.

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.    

Kuvatekstit: Nato ei ole entisensä. Presidentti Martti Ahtisaari suosittaa Suomelle Nato-jäsenyyttä.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta toivoo Ahtisaaren puheen lieventävän Nato-vastaisuutta Suomessa.
Naton huippukokous kutsui viime viikolla Prahassa seitsemän maata liiton uusiksi jäseniksi.

Lue myös!
Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta.
Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Tiistaina 26.11.2002. Pekka Ervasti.

"Se oli tärkeä puhe. Fiksua tekstiä".
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta.

Pukki kaalimaan vartijana 2.
Nettisanomat.com 28.11.2002.

Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.  

Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/
2003/09/18/paakirjoitus.htm

Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Keskiviikkona 20.9.2023.
KALTSIN KALTSIT

Valokuvaaja Aulis Nyqvist järjesti kirjaimet riviin ja niin syntyi slangikirja "KALTSIN KALTSIT" (Bamlailuja Kaltsista) tunnelmiin liittyvin valokuvin.

Nyt teosta on saatavana Stadin slangi -toimistosta, Hämeentie 67. Toimisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 14-17. Myöhemmin teos löytyy mahdollisesti kirjakaupoista ja ainakin Kallion kirjastosta. AN

Nyt myös ROSEBUD Kaisaniemen myymälästä!

LUE LISÄÄ!

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!

Keskiviikkona 20.9.2023.
Niinistön sanoja ja puheita tulkitaan ja ihmetellään.

Ilta-Sanomat tiistai 19.9.2023
Venäjän media kuhisee
ERIKOISIA TULKINTOJA NIINISTÖN SANOISTA

Iltalehti tiistai 19.9.2023
Huippuasiantuntija
IHMETTELEE NIINISTÖN YDINASEPUHEITA

Kuva Kirkkonummen CM:n lehtitelineestä tiistaina 19.9.2023 08:53. Pertti Manninen.

Maanantaina 18.9.2023.
Luottamusta.
Ulkomaat

Niinistö Putin HS 17.9. --- Trump Putin Iltalehti 17.9. --- Erdogan Ilta-Sanomat 16.9. --- Ardern Støre Marin Trudeau HS 17.9.2023.

Kotimaa

Orpo Iltalehti 15.9. --- Orpo Nettisanomat 20.6. Kuvasarja. --- Orpo HS 15.9. --- Orpo HS 15.9.2023.
Luottamusta.

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

KALTSIN KALTSIT

Aulis Nyqvist Himassabudjasmutsisysteritfaijaraflassastadillaskiditpenskat pitskullakunditfrenditfoogutrotsitbyysitskriinattiinkartsallaku Imallaskrakaduunikledju mmatböönatmekkeensex ortsariskrubuaskulattiinh tistaglabbitglesanasuulis dallattiinjorattiinfriidutgi tlintsillabailattiinskebap nurtsillaboltsiaudattiinfu nskiditbraijaspitskullabo itsutbrennasfilkkaflekkasjufenautjumbejukrapärtsilläotettiinm ollikkaasnarallabraijattiinpitskullakatsillatsiikattiinbongattiin KALTSIN KALTSIT hilluttiinstudattiinspiidattiinkartsallalatarijelppastsuppaamalla skrinnattiinsombattiinskimbattiinetc.bondellelandelletsörasinf illarillapakkaristongamekunditpusattiinkoijadösallakaltsiinra tikallatsörattiinsporallaskurullafiudellabilikallatsugellasukulai siinskolemaikkapesisjälkkäritsakallastuiduhaneenpimutpokad ikkaabylsiäsörkkatolikkästailikledjutslumpatafyrkkasprigibög atlätsäkotsapläägättsengatdikatasnäfästubumagabulimorkkish orkkiskondisprakasbunkkastudatastikkaakybafemmahintsustil imusittissafkaskruudatatsufekalsafrysisfönaridörtsiposeenbast usimmatadyykataflindaklitsuflaidisföratasbuglatadelatapollari skoudeslurgitkyttästydihanduflindaslumpataröökifikkastiditho katakokiskusitsepaflekkisbrändiseldataskutsivodabotskiskigla tabotnetsimmatatsungatastygeskittajelpatajobiduunarihandutla ppariskeklutsepajengiheppukaiffarisällikundiklopitdorkabroidi frenditpärtsärittsuppariklitsueltsuprenkkubunkkasnöfispultsari pummistarbuspurgunistiputkastebuklasaridallatavanhallebaila amaandallatabunkkasorisniidufudatahoksatalinjatkartsatskolet stikkaavodaadikkaastadiikartsatgimisdallaaeldiskloddihemmo BAMLAILUJA KALTSISTA

Aulis Nyqvistin kniiga Kaltsin kaltsit vie lukijat 1950-60-lukujen Stadiin, pitskuille, kartsoille ja bärtseille, jotka heräävät eloon upeissa fotoissa ja niihin liittyvissä kirjoitelmissa ja runopolvissa.

Kuvat ovat vuosilta 1959-2022.

Kriguajan muistoja invalidit pitskuilla sjungaamassa. Flaidattii nälkää vastaan, skruudattii ranskista, Kaltsin skoles makaroonivellii. Vossikat föras fiilisrundei. Kundit samlas papruu ja sai klagun. Braijattii natskuu ja brennattii filkkaa. Pompittii barbii ja skulattii seinää, skrubuu ja viivaa.

Tsörattii fillareil ja busattii räpättimii klubiaskin kannest. Lintsin bärtsillä skragattii stebareilla. Bulimpana saatii nyya, style nahkarotsi. Kelpas mennä bailuihin ja jortsumestoihin. Kliffa musa tsungas gimmankin kurveissa. Oltii niin skrodei karjui, öögat borsan varjossa.

Aulis Nyqvist, s. 1941 Helsingissä, on tunnettu ja arvostettu kotikaupunkinsa kuvaaja. Hän opiskeli valokuvausta alan Grand Old Man in M. A. Pitkäsen johdolla 1960-1964 sekä Ateneumissa 1961-1963.

Nyqvistin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1965 Elannon kerhotiloissa. Vuonna 1985 järjestettiin Kluuvin Galleriassa hänen ja Reijo Porkan yhteisnäyttely "Kallio-dokumentti" ja vuonna 2000 hän oli mukana kutsunäyttelyssä "Stadin nuoriso" Tennispalatsissa. Kaikkiaan hän on osallistunut yli kolmeenkymmeneen näyttelyyn Suomessa ja ulkomailla.

Heikki Paunonen

Lue myös!

Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!

Perjantaina 8.9.2023..
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia. Lue!

Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Katso!
Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Maanantaina 18.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 18.9.2003.
  Kesän kuvia. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja1. Kuvat Pertti Manninen.

Viime viikolla: Lautalla.
 
215
Torstaina 18. syyskuuta 2003. Numero 216.
217
 
  18.09.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
Iraq
  Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003 Iraq: archive special
Iraq: interactive guides
Special report: Iraq

Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003
     
Blix

  Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003 Blix: Iraq dumped WMDs · Former weapons inspector believes Iraq kept up appearance that it had WMDs to deter a military attack · No evidence to link Saddam with September 11 attacks, Bush admits
     
18.09.2003. Pääkirjoitus. Kesä, aina yhtä ihana!
     
  18.09.2003. Sarjakuva. Matti Reijonen.
Haluatko miljönääriksi- ohjelman juontajana.
     
  18.09.2003. Kuvia. Pertti Manninen. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja1.
     
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Sivu kokonaan:
http://www.nettisanomat.com/
2003/09/18/etusivu.htm

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia. Maanantaina 11.9.2023.
14:45 - 14:46 - 14:52.

Tiistaina 12.9.2023.

10:43 - 10:43 - 11:24.

Keskiviikkona 13.9.2023.
12:34 - 12:53 - 15:56.

Torstaina 14.9.2023.

Kurjet torstaina 14.9.2023 09:31. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. - Maanantain ja keskiviikon kuvat samassa paikassa. Tiistain kuvat kunnan keskustassa Kuninkaantiellä ja Kuusalassa. Pertti Manninen. Isonna!

Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia.

Maanantaina 11.9.2023.
14:45 - 14:46 - 14:52.

Tiistaina 12.9.2023.

10:43 - 10:43 - 11:24.

Keskiviikkona 13.9.2023.
12:34 - 12:53 - 15:56.

Torstaina 14.9.2023.

Kurjet torstaina 14.9.2023 09:31. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. - Maanantain ja keskiviikon kuvat samassa paikassa. Tiistain kuvat kunnan keskustassa Kuninkaantiellä ja Kuusalassa. Pertti Manninen.

Tiistaina 12.9.2023.
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa.

Tiistaina 12.9.2023 09:59- 10:22. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Kirjasto. Porkkala-sali Porkalasalen. Kuvat: Pertti Manninen.

Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!

Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!

http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html

Sanna Marin paholaisen palkkalistoille.
Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime viime kerralla: Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005. Etusivu. Numero 340.

Tulossa?

19.03.2005.
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.

Tulossa?

"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin?

Se, joka rahoittaa tulevan presidentin valtaanpääsyn, vaikuttaa puolestaan siihen, millaista politiikkaa presidentin hallinto harjoittaa. Nykyisen presidentin yhteydet tiedettiin hyvin jo ennen viime kierrosta ja suunnitelmat olivat paperilla. Olisi pitänyt ymmärtää heti alkuun, mitä on tulossa. Nyt tiedetäänkin, että Irakin sota oli päätetty aloittaa jo heti Bushin kauden alussa.

Sodan seurauksista kärsitään nyt Irakissa ja maailmalla.
Vasta runsas vuosi sitten meille kuitenkin vakuutettiin, että Saddamin vangitseminen lopettaa vastarinnan. Rauhaan ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia niin kauan kuin amerikkalaiset miehittäjät ovat maassa. Eikö sitä nyt jo vihdoin ymmärretä? Eikö jo Afganistan ole opettanut tarpeeksi? Sodan alussa ei haluttu mainita Vietnamia. Eikö Vietnam ole jo läsnä?

Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."

Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/
2005/04/13/etusivu.htm

Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Lue myös!
Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.

Kommentti: Sanna Marin kiillottaa nyt Irakin sodan arkkitehdin julkisuuskuvaa – uudella työnantajalla arveluttava tausta

Tony Blair on räikeä valinta ihmisoikeuksien puolustajana profiloituneelle Sanna Marinille, toimittaja Elias Ruokanen kirjoittaa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009841177.html

Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.

Maanantaina 11.9.2023.

HS Mielipide. 9.9.2023.

Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
Tuore esimerkki haitallisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös nimetä Lenininpuisto uudelleen.

"Patsaat kumoon, katujen ja puistojen nimistö uusiksi, julkinen kieli moraalipyykkiin – länsimaissa yhä kiivaammin sykkivä kulttuurisota on rantautumassa myös Suomeen. Kannanottojen jyrkentyessä useimmat näyttävät unohtavan, että symbolisia puhdistuskampanjoita on ollut historiassa useita, eivätkä ne välttämättä osoita suvaitsevuutta tai historiantajua.

Suomen muututtua vuonna 1809 venäläiseksi suuriruhtinaskunnaksi monet Ruotsin ajan symbolit, nimikkeet ja käsitteet poistettiin käytöstä. Helsingin keskustasta on turha etsiä kaupungin perustajan eli kuningas Kustaa Vaasan patsasta. Harva tietää hänen muistomerkistään, joka paljastettiin Vanhassakaupungissa Helsingin 400-vuotisjuhlan kunniaksi kesällä 1950.

Maamme itsenäistyttyä hävitettiin Venäjän ajan muistomerkkejä ja paikannimiä. Jopa Aleksanteri II:n patsasta Senaatintorilla vaadittiin poistettavaksi. Vasta kun tunnetut yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Yrjö Hirn, korostivat sellaisen tempauksen olevan häpeäksi historiaansa kunnioittavalle kansakunnalle, siitä luovuttiin.

Karummin kävi Helsingin yliopiston juhlasalissa olleelle Aleksanteri I:n rintakuvalle. Äärikansallisten ylioppilaiden vaatimuksesta se poistettiin ja siirrettiin hallintotiloihin. Yliopiston saatua helmikuun 1944 pommituksissa täysosuman patsaan taival jatkui Kansallismuseon suljetulle sisäpihalle ja 1950-luvun lopulla yliopiston kirjaston eli nykyisen Kansalliskirjaston eteläiseen terassipuistoon.

Taidokkaasti entisöity rintakuva paljastettiin yliopiston päärakennuksen uudella katetulla Agora-sisäpihalla syyskuun alussa. Veistoksen paluu julkisuuteen on merkittävä taide- ja kulttuurihistoriallinen tapahtuma.

Toivottavasti rintakuvan kunnianpalautus näyttää esimerkkiä siinä, miten yhteiskunnassamme vaalitaan yhteistä muistoperinnettä. On lyhytnäköistä kuvitella, että osoittaisimme korkeampaa moraalia ja historiatietoisuutta kuin aiemmat sukupolvet poistamalla jonkin aikaisemman aikakauden jostain syystä juuri nyt ärsyttävän muistomerkin tai paikannimen.

Historiallisten kerrostumien pitää antaa näkyä.

Tuore esimerkki tällaisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös antaa Lenininpuistolle uusi nimi. Alppilassa sijaitseva puisto sai nimensä Neuvostoliiton perustajan V. I. Leninin syntymän satavuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1970. Tällä juhlistettiin samalla maittemme vakaita suhteita. Niiden takuumiehenä toiminut presidentti Urho Kekkonen oli 1950-luvun lopusta lähtien korostanut Leninin olleen juuri se neuvostojohtaja, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden uudenvuodenaattona 1917.

Kekkonen harjoitti tietenkin tällä retoriikalla kieroa historiapolitiikkaa. Leninhän pyrki tunnustuksellaan houkuttelemaan Suomen vasemmistoa aloittamaan vallankumouksen, jonka loppupäässä ei olisi itsenäisyys vaan maailmanlaajuinen kommunismi.

Leninin seuraava Suomea koskenut päätös oli itse asiassa paljon kauaskantoisempi. Maaliskuun 1918 alussa neuvostojohto joutui allekirjoittamaan Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen, jossa luvattiin vetää jäljellä olleet venäläiset sotajoukot pois Suomesta ja lopettaa kaikki agitaatio Suomen laillista hallitusta vastaan.

Puoluetoverit syyttivät oikeutetusti Leniniä Suomen vallankumouksen pettämisestä, sillä sopimus ratkaisi maassamme riehuneet taistelut valkoisten hyväksi. Porvarillisella puolella on ollut vaikea myöntää, että valkoisten voitto oli paljolti tämän sopimuksen sivutuote.

Poistamalla Leninin rintakuvia ja häneen viittaavaa nimistöä ja muistolaattoja pyyhkäistään huomaamatta näkyviltä nämä raadolliset ulottuvuudet maamme historiassa. Liberaalissa demokratiassa pitäisi olla malttia antaa kaikkien historiallisten kerrostumien näkyä ja kuulua julkisuudessa.

Jos Lenin-puhdistuksien motiivina taas on tuomita Vladimir Putinin laiton hyökkäyssota Ukrainassa, kyseessä on vielä suurempi huti. Putin inhoaa Leniniä yli kaiken. Putinin mielestähän Lenin syöksi Venäjän kaikkiin niihin ongelmiin, joissa se nyt piehtaroi."

Henrik Meinander on historian professori Helsingin yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009823337.html

Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!

http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html

Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

DAGENS NYHETER. Torsdag 31 JULI 2003. Pressad Blair forsökte charma.
"Småflickor säljs på gatan i Bagdad."
Lue!

Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. "Stop Women's Abduction & Killing".Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Lue!

Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Lue!

Perjantaina 8.9.2023.
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille

Pääkirjoitus.

Good Bye, Sanna!

Entinen pää-
ministerimme Sanna Marin on pyytänyt eroa Suomen eduskunnasta perusteenaan, että hän siirtyy asiantuntijaksi Britannian entisen pääministerin Tony Blairin instituuttiin, TBI:hin.

Kamalampaa työpaikkaa ei kai sitten ollut tarjolla kun hän joutui tyytymään häikäilemät-
tömän valehtelijan, paholaisen Tony Blairin palkkalistoille.

Tässä sattumalta pari kirjoitusta ja otsikkoa kahden vuosikymmenen takaa, jolloin Blair silmät kirkkaana valehteli kansalaisilleen Irakin joukkotuho-
aseista.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin, kerrotaan, että instituutille maksaa palkkioita myös Saudi-Arabia, tuo paloittelu-
murhaajamaa.

Tällaisin kannuksin paholaisten palveluksista ei Marinilla ole enää mitään asiaa takaisin Suomeen, sääli?

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 8.9.2023 20:01

"Mielestäni toimintakykyni oli aivan hyvä."

Kuva: Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022 20:35. Pertti Manninen.
Kuvasarja.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/22/marin.html

2003.

DAGENS NYHETER. UTRIKES. Torsdag 31 JULI 2003.
Pressad Blair forsökte charma. Tony Blair tänker rida ut stormen kring honom och Irak-kriget. Fast den brittiske premiär-
ministern erkänner att han måste återvinna förtroendet hos allmänheten, bara inte just nu.

"Småflickor säljs på gatan i Bagdad." Flickor säljs på gatan, barn handlar med droger och bristen på lag och ordning gör folk livrädda för att lämna sina hem. DN har tagit del av ett brev där Iqbai i Bagdad beskriver det dagliga livet för sin syster i Kanada.

Lue!

"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/08/28/
v20elokuu20030828.html#
ma20230828v20
irakraiskaukset20030828

Hän ottaa vastuun - mutta mistä? "Trovärdiga undersökningar visar att uppemot
10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske
30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem."
Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/09/04/v20syys20030904.html#
ma20230904v20
hantaransvar20030904

20 vuotta sitten 18.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Kesä, aina yhtä ihana! Pääkirjoitus. - Moe haluatko miljönääriksi-ohjelman juontajana Sarjakuva. - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Kuvat

20 vuotta sitten 11.9.2003 - Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973. Kuva - 11.09.2001. Kuolema Nykissä. Kuvitelma - Anna Lindh surmattiin tänään. Muistolle

20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

"Sten Suvio oli valmentanut Ruotsin nyrkkeilyjoukkuetta, - ja nyt annetaan nyrkkien puhua Messuhallissa. Nyrkkeily kuului ohjelmaan jo Hellaan kisoissa. Näissä otteluissa oli 295 nyrkkeilijää. USA:n Nate Brooks on voittanut tähän asti kaikki ottelunsa. Nyt on hänen vastustajanaan Saksan nuori toivo, Edgar Basel. Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua. Saksalainen jatkaa ja loppuajan yrittää epätoivon vimmalla tasoittaa. Hän tietää, että maahanlyönti on merkinnyt isoa miinusta. Brooks saa pistevoiton 3 - 0. kuten Risto Luukkosestakin. Onnellisena hän kiittelee yleisöä suosionosoituksista. Värilliset jenkit veivät puolet kisojen kultamitaleista."

"Kultaa ja kunniaa".
Helsingin Olympialaisista 1952 kertovan kisaelokuvan toisen osan nimi oli "Kultaa ja kunniaa", jonka Yle lähetti perjantaina 2012-07-20. Kuvia nyrkkeilyosuuden alusta kuvaruutuun lyhennetyin tekstein. Ääninauhalla selostaja käytti "neekeri"- ilmaisua useamminkin.
Mobikuvat: Pertti Manninen 13:00- 13:01.

http://www.nettisanomat.com/
2012/07/20/etusivu.htm

20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Maanantaina 4.9.2023.
Narutusta Mansessa 2023

"Hallitusta vastustava juliste oli kiinnitetty roskiksen kylkeen."

Alas hallitus! Kohti sosialistista vallankumousta!
PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA!
Lisää riistoa kotimaassa ja ulkomailla!
punainentoiminta @proton.me

Kansanedustaja Pauli Kiuru kieltäisi Tampereella levitetyn julisteen, koska hänen mielestään siinä sirppi ja vasara kiihottavat väkivaltaan. Lue lisää!

https://yle.fi/a/74-20048243

Narutusta Moskovassa 2022

"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat."

Perjantai 26.8.2022. "Tämä on rautaesirippu." ... Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat. Kuvasarja
Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/26/etusivu.html

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream.King 1963 Lue!

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769

Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Lue kokonaan!

Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011
Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue! Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!

- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvat
- Antti Partekin osti ja möi Lue!
- Rallikuvia 2011 Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 4.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.

213
Torstaina 4. syyskuuta 2003. Numero 214.
215
 
  Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Hän ottaa vastuun - mutta mistä?
"Trovärdiga undersökningar visar att uppemot 10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske 30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem." Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?
     
Onneksi kaikki eivät pimitä!
"Tasavallan presidentin ja johtavan hallituspuolueen puheenjohtajan turvallisuuspoliittiset sukset ovat pahasti ristissä. Tämä käy ilmi kahdesta kesällä ilmestyneestä lehtihaastattelusta." Iltalehti. Timo Hakkarainen. Keskiviikko 3.9.2003. Halosen ja Lipposen linjat pahasti ristissä.
     
  "Yllättävää on se, että toisen rikoksesta epäillyn asianajaja on ottanut tiedottamisen itselleen."
"Hyvään asianajotapaan kuuluu kuitenkin ns. trial by newspaper -kielto eli kielto ajaa asiaa lehtien palstoilla ja yleensä julkisuuden välityksellä." Aamulehti. Mielipide. Jyrki Virolainen, lainkäytön professori. Maanantai 1. syyskuuta 2003. Outoa esitutkintaa.
Kuvassa Charlie Chaplin elokuvassa Nykyaika.
     
  Historian havinaa. Toukokuu 2003.
"Hänen mielestään yksi syy Lipposen jatkohaluille oli pyrkimys muuttaa Suomen kansainvälistä linjaa.
- Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman läheinen ystävä. Lipponen näki itsensä näissä asioissa lähes korvaamattomaksi, Bergholm sanoo." Seura perjantaina 23.5.2993. Heikki Saari haastattelee Jorma Bergholmia. Jäähyväiset Lipposelle!
     
  Sarjakuva!
Heip,
Tarjoaisen sarjakuvia julkaistavaksi lehteenne,
ystävällisin terveisin: Matti Reijonen.
Moe Ranskassa.
     
Viikon Sasi
  "Sasi muistuttaa, että Vanhanen ja Koskinen ovat täysraittiita miehiä, eivätkä Kalliomäki ja ulkoministeri Tuomiojakaan viihdy ravintola Storyvillessä. Toista oli Lipposen ja Niinistön aikaan." Seura perjantaina 05.09.2003. Sasi varoittaa Vanhasesta: Uskonnollinen uusoikeisto iskee.
     
Asiakirjoja
  Asiakirjoja. 30.12.2002. Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite. Lausunto valitukseen nro 2/00. (Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö) Liitteen liite. Selitys Laura Mannisen ulosottovalitukseen. (Avustava ulosottomies Raino Rinne). Liite. Selitys Laura Mannisen ulosottoasiassa 00/733 (Pertti Manninen). 09.01.2003. Esitutkinnan päätökset (Tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho). 15.01.2003. Syyteharkinta 30.12.2002 tekemässäni... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite: Korkeimman oikeuden päätös. (Oikeusneuvokset Lindholm ja Koskelo). 20.05.2003 Vastaus tutkinta- ja syyteharkintapyyntöön. (Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas). 17.06.2003 (Valtakunnan syyttäjälle) Syyteharkinta ... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). 25.08.2003. Pertti Mannisen kirjoitus. (Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske).
     
Kesän hyvä teko:   Opeta lapsi uimaan!
Ilmoitukset.
Lukijan postia.

Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.
Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Lähtöjä, Mittavaatteet, Vallan vaiheilla, Kaupungin vilinää, Lautta jätti, Viking-sinfonia, Valoja ja varjoja, Uutta ja vanhaa, Valkoinen laiva. Kuvat Pertti Manninen.

Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?

"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Bagdad. Fler än 400 irakiska kvinnor har kidnappats och våldtagits under de senaste fyra månaderna i Irak. Det rapporterade människorättsorganisationen Women's Freedom i Irak på söndagen. Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. Våldtäkt tillhör vardagen i Irak.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.

I have a dream. "Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." I have a dream.
I have a dream On August 28 1963, Martin Luther King delivered his famous speech. Gary Younge explains why it is as important now as it was then.'I have a dream' - full text
Poem: Ben Okri
Special report: United States
Guardian Unlimited, Thursday August 21 2003

Kuka hän on? Äiti: "Hän ei koskaan osannut istua hiljaa. Mutta ei se ollut mitään ihmeellistä, sillä kaikki tyttäremme olivat sellaisia." Isä: " Vanhempanakaan hän ei koskaan istunut telkkarin tai tietokoneen ääressä vaan touhusi jotain koko ajan. Jos hän ei ollut harjoituksissa, hän oli menossa ja tapasi kavereitaan." Kuka hän on? Arvaa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.

28.08.2003. Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut?

Huussin perältä. Elokuu 2002. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän. "Valtiovarainministeri Sauli Niinistö, huomenna 54, on nähty lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen julkisesti rovaniemeläisen kokoomusvaikuttajan, oikeustieteiden lisensiaatti Ulla Karvon, 41, kanssa." Ilta-Sanomat. Viihde. Perjantaina 23.08.2002. Niinistön uusi naisystävä on himolenkkeilijä Lapista.

Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/irakinsota.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/valdtakttillhor.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/ihaveadream.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/kukahanon.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/paakirjoitus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/niinistonuusi.htm

Torstaina 24.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 21.8.2003. Katso!

20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream. On August 28 1963 Lue! - Onko mikään muuttunut? Lue! - Huussin perältä. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

20 vuotta sitten 21.8.2003 - Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Idi Amin Lue! - Irakin tilanteen hoito ei onnistu ilman YK:ta. Lue! - Hullut vaalit 2. Kalifornia. Lue! - Marlboro-mies lopettaa! Lue! - Gösta Sundqvistin muistolle. Teuvo. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 14.8.2003.

210
Torstaina 14. elokuuta 2003. Numero 211.
212
 
  USA. Hullut vaalit. Pornonäyttelijä. 100-vuotias ja Arnold yrittävät päästä valtaan Kaliforniassa!
Det galna valet.
Aftonbladet måndag 11.08.2003.

Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 21.8.2003.

211
Torstaina 21. elokuuta 2003. Numero 212.
213
 
  Hullut vaalit 2. Arska vieraili sopivasti Irakissa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta. "Vierailin Saddam Husseinin kesäpalatsissa, jossa järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlat." Oho! keskiviikkona 06.08.2003. Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. Nettisanomat.com torstaina 10.04.2003.

Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - Kuvia Laukaassa Kuvat - Mitä HS kirjoitti Lipposen ja Bushin tapaamisesta 2002? Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan selvittäjäksi. Lue! - Irakilaiset hyökkäsivät brittiläisiä joukkoja vastaan Lue! - Kuningas suojelee Saddamin tyttäriä. Lue!
20 vuotta sitten 7.8.2003 - Käden ojennus. Kuva - Saddamin poikien hautajaiset. Lue! - Saddamin jahti. Lue! - David Kelly Lue! - Haloselle rauhanpalkinto Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

Lauantaina 5.8.2023.
20 vuotta sitten 31.7.2003. Kun Antti Partekin osti ja möi.

208
Torstaina 31. heinäkuuta 2003. Numero 209.
210
 
Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Keskisuomalaisen uutinen 30.07.2003 ja peräkkäisten päivien pääkirjoitukset 26.06. ja 27.06.2003!

Extra! Koneen Antti Herlin totuusleikissä. Ilta-Sanomat 25.07.2003.

Lue!

20 vuotta sitten 31.7.2003 - Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo - Pääkirjoitus. 6.8.1945. Lue! - Herlinin Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Lue!

20 vuotta sitten, torstaina 31.7.2003.

"Naama käden päässä." Kuva: Pertti Manninen maanantaina 03.06.2003. Nilakka.
 
Pääkirjoitus.

6.8.1945.

Keskiviikkona 6. elokuuta 2003 tulee kuluneeksi 58 vuotta ensimmäisen ihmisten tappamiseksi tarkoitetun pommin pudottamisesta Japanin Hiroshimaan.

Tämä vuosipäivä on usein jäänyt vähälle huomiolle, minultakin. Elämän riepotukset ovat vieneet kaiken huomion ja aina ei mediakaan ole pitänyt asiaa kovin tärkeänä.

Nyt tappamisen jatkuessa Irakissa, Liberiassa ja Israelissa sekä Palestiinassa ja muualla on jokaisen syytä miettiä, onko meidän tämä hyväksyttävä. Johtuuko tämä välinpitämättömyydestämme, onko meillä johtajat, jotka tosissaan yrittävät saada muutosta aikaiseksi. Meidän antamilla valtakirjoilla he operoivat.

Tärkeintä on muistaminen, ei silmien sulkeminen.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.

Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli.

http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/etusivu.htm

20 vuotta sitten 24.7.2003 - Pääkirjoitus Lue! - Irak Lue! - Poliisi tutkii Lue! - Arsenal Lue! - Hanna-Maria Lue!
20 vuotta sitten 17.7.2003. Pääkirjoitus Lue! - Bisquit. Isänmaan palturit Lue! - Poliisi tutkii näitä lehtiä Lue!
20 vuotta sitten 3.7.2003 (alku - loppu)
20 vuotta sitten 10.7.2003 ("Valehde...)
20 vuotta sitten 10.7.2003 (Keskust...)

Sunnuntaina 9.7.2023

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.

Rauhantutkimuksen uranuurtaja Johan Galtung - joka rankkaa maailman suurimmaksi ongelmaksi Yhdysvaltain nykyjohdon - näkee keinoja päästä pois terrorismin ja sen vastaisen, Afganistanin ja Irakin sotiin johtaneen valtiojohtoisen terrorismin kierteestä.
...
- Yhdysvallat on nyt alistettu maan eteläosien tahdon alle. Voi jopa sanoa, että etelä on voittanut sisällissodan, jonka se hävisi vuonna 1865. Se synnyttää maassa nyt valtavia vastavoimia.
...
- Yhdysvaltain täytyy hyväksyä kansainvälinen oikeus, niin terroristeja kuin valtion harjoittamaa terrorismia koskeva. Heillä on kaikki syyt saattaa Osama bin Laden oikeuteen terrorismista, mutta samalla tavalla pitäisi myös Henry Kissingerin joutua valtion harjoittamasta terrorismista kansainväliseeen tuomioistuimeen.
...
- Yhdysvallat on tehnyt 69 sotilasoperaatiota vuodesta 1945 lähtien, Irak viimeisimpänä. Sen täytyy loppua. Yhdysvaltain on yksinkertaisesti myönnettävä ongelmansa ja jätettävä asia YK:n harkittavaksi, Galtung sanoo.
Konflikteissa on kuollut yli 12 miljoonaa ihmistä.
...
- Yhdysvaltain ja muun maailman välillä täytyy olla jonkinlainen sovitteluprosessi. Se tulee olemaan vaikeaa, tuskallista ja tulee kestämään kauan. Mutta tästä on olemassa loistava Etelä-Afrikan esimerkki.

- Pahimpien rikollisten on päädyttävä oikeuteen: Heitä on useita Yhdysvaltain edellisessä hallinnossa, ja voidaan väittää, että myös nykyinen presidentti pitäisi nähdä kansainvälisessä tuomioistuimessa.
...
- Perusteina ovat vaalipetos, taloudelliset väärinkäytökset (Bushin läheiset yrityssuhteet) sekä se, että hän on johtanut maailman sotaan valheiden avulla, joista joukkotuhoaseet ovat vain yksi esimerkki, Galtung listaa.

Johan Galtung vieraili Jyväskylässä maanantaina Unesco-konferenssin pääpuhujana. Kolmepäiväisessä tapahtumassa puidaan kulttuurienvälisen ymmärtämisen, ihmisoikeuksien ja rauhankulttuurin opetusta ja oppimista.

Yliopiston kaikkien aikojen kansainvälisimpään konferenssiin osallistui likii 600 ihmistä noin 80 maasta.

"Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta".
...
- Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta. Jos haluat pääkaupunkisi Jerusalemiin, anna toinen puoli toiselle. Jos haluat palata kotideudulle, anna toistenkin palata., Galtung havainnollistaa esimerkkinä Lähi-idän tiekarttaa.

- Tiekartta ei tarkoita rauhaa. Se ei ole tie, joka johtaa rauhaan. Se ei ole kartta, koska se ei täytä tärkeitä asioita.

Galtungin mukaan monissa kriiseissä "neuvottelut" merkitsevät sodan jatkumista sanallisena, ja tulokset ovat latistuneita kompromisseja. Rauhandialogi sen sijaan on jatkuva prosessi, sillä vaikka väkivaltaa voi ehkäistä, konflikteja ei.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

Tiistaina 17.06.2003.

Kuva: Rauhantutkimuksen isänä pidetty Johan Galtung totesi Jyväskylän vierailulla uskovansa, että amerikkalaiset vaihtavat maansa johdon.

Rauhantutkimuksen isä aloitti Suomesta.
Norjalainen professori Johan Galtung (s. 1930) johtaa Ranskaan 10 vuotta sitten perustamaansa Transcend-verkostoa, joka pyrkii konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun.
...
Hänen kiinnostuksensa rauhantutkimukseen syttyi stipendiaattiaikoina Suomessa 1950-
luvulla. Osloon hän on perustanut Rauhantutkimusinstituutin. Galtung on kitrjoittanut 95 kirjaa ja yli 1000 artikkelia.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/
2003/07/03/galtung.htm

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.
Ilta-Sanomat käytti sumeilematta hyväkseen!
Ilta-Sanomat, pääkirjoitus 17.06.2003: SDP noussut suosituimmaksi.

Uusi HS-Gallup todistaa virhemarginaalin unohtamisen tahallisuuden!
HS-Gallup 30.06.2003.

Pääkirjoitukset 01.07.2003.
Ilta-Sanomat: Keskusta putosi kannatuskuoppaan.

Helsingin Sanomat: Keskusta maksaa kalliisti Jäättenmäen tähdenlennosta.

USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin
jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?

Eino Leino 125-vuotta.
"Päivä paistaa, lehti loistaa,
vaarat tanhun tahdin toistaa:
Kesä tullut on."

Sinipiikojen kesälaulu karkelokuvaelmasta Väinämöisen kosinta.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.
Tulossa.
Muut lehdet:
- Ruusupensaan alta löytyi ydinlaitteita.
- Presidenttiehdokas vihjaa Bushin valehdelleen.
- Asetarkastajien Hans Blix haikein mielin eläkkeelle.
- Amerikkalaiset uskovat Bushin kieroilleen sodassa.
- Brittisotilaiden ja paikallisten välit kiristyvät Irakissa.
- Irakgerillan utmanar USA.
- Dödsoffren i Irak.
- Kasvava turvattomuus uhkaa jälleenrakennusta Irakissa.
- SISSISOTA KIIHTYY IRAKISSA.
- USA vähättelee vastarintaa Irakissa.
- Irakin sodan uhrit.
- USA aloitti iskut vastarinnan nujertamiseksi.
Tulossa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/03/etusivu.htm

20 vuotta sitten 3.7 (alku - loppu)

20 vuotta sitten 2.1 - 9.1 - 16.1 - 23.1 - 30.1 - 6.2 - 13.2 - 20.2 - 27.2 - 6.3 - 13.3 - 20.3 - 27.3 - 3.4 - 10.4 - 17.4 - 24.4 - 1.5 - 8.5 - 15.5 - 22.5 - 29.5 - 5.6 - 12.6 - 19.6 - 26.6

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003. Etusivu

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

Torstaina 26. kesäkuuta 2003. Numero 204.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
HS-GALLUP valehtelee! "Keskustan kannatus pudonnut eduskuntavaalien jälkeen" ja "Keskusta on pudonnut kauas Sdp:stä". Helsingin Sanomat sunnuntaina 15.06.2003. Gallup ei tätä kerro, vain väärä tulkinta! "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." HS-GALLUP valehtelee!
Lue myös! Nettisanomat.com 20.06.2002: Gallupit oikein. Tulkinnat väärin 3.

Viikon perse.
Lähi-Itä on syvällä.
Tämän miehen takamus kertoo, miksi Lähi-Itä on kaiken keskipisteenä näinä päivinä. Ei käy kateeksi. Katso 12.06.2003.
Tarkemmin!

HS-Gallup
 
  HELSINGIN SANOMAT. 1889 PÄIVÄLEHTI. Seppo Kievari, kustantaja, Janne Virkkunen, vastaava päätoimittaja, Reetta Meriläinen, päätoimittaja, uutiset, Heleena Savela, päätoimittaja, viikonlopputoimitus, Mika Pettersson, toimituspäällikkö, uutiset, Kimmo Pietinen, toimituspäällikkö, uutiset, Pekka Kukkonen, toimituspäällikkö, kehitys.

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan!

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/06/26/etusivu.htm

20 vuotta sitten: "Pinnan alla"

Matkalla Suomessa. Yksi kuva joka kesäkuulta 2003-2023. Pertti Manninen. Kuvasarja

Maanantaina 22.5.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 22.5.2003.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Viikon kuva. Auf die freundschaft. Holsten Pilsener. Asetelma: Pertti Manninen. Nettisanomat.com 20.06.2002.
     
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
Viikon kuva.

Auf die freundschaft. Holsten Pilsener.

Hannoverissa maaliskuussa 1998 matkalaiset unelmoivat lämpimistä ja kylmistä vesistä.

Asetelma: Pertti Manninen.
Julkaistu ensimmäisen kerran 20.06.2002.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2003/05/22/etusivu.htm
(Korjaus kuvatekstiin: Holzen > Holsten 22.05.2023).

2003.

Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.
Lätkäfanin hurma ja humala. Kuvasarja.
Muut lehdet:
PERKELE!
Muut lehdet: PERKELE! Kotikisat. Suomella jalkeilla kaikkien aikojen maajoukkue. Ratkaisuotteluna Suomi-Ruotsi-klassikko. Suomi saa fantastisen alun: puolen tunnin pelin jälkeen Suomi johtaa 5-1. teemu Selänne nöyryyttää Tommy Saloa ja tekee hattutempun, Saku koivukin syttyy ilmiliekkeihin. Ja sitten tulee Ruotsi... Ilta-Sanomat Urheilu torstaina 8.5.2003.
"Tällaisen pelin jälkeen on vaikea uskoa Jumalaan." Kisavieras. Jari Tervo. Ilta-Sanomat Urheilu, Pasi Kostiainen.
Torstaina 8. toukokuuta 2003. Numero 197
http://www.nettisanomat.com/
2003/05/08/perkelemuut.htm

20 vuotta sitten!

2003 Huhtikuu. Torstai 24.04.2003.
Paths of Glory.

Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo
mediatutkija.
Väkivallan katsominen
syö tunteita.

Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003.
Katriina Tuomisto.
...

Television ja tietokonepelien väkivalta vaikuttaa pahiten niihin, jotka ovat suojaamattomia ja elävät pienissä ympyröissä viihteen keskellä. Pelien vuorovaikutteisuus tekevät niistä vielä televisioviihdettäkin vomakkaamman vaikuttajan.
Mustonen korostaa ystävien ja
harrastusten merkitystä lasten ja
nuorten suojana. Vuorovaikutus
muiden kanssa pitää kiinni reaalimaailmassa.
Suurin vastuu on kasvattajilla. Lapsia
pitää toisaalta suojata
väkivaltaviihteeltä, toisaalta heitä
pitää opettaa suhtautumaan kriittisesti mediaan.
...
Kuvateksti: Mediatutkijan mielestä
nuoret voivat saada kielteisiä vaikutteita todellisuuteen pohjautuvasta viihteestä. Mallia halutaan ottaa elokuvan
"sankareista".

"Viihteen tuottama tunnetulva
turruttaa suuriin tunteisiin ja sitä
kautta myötäelämisen kyky
vähenee."

Anu Mustonen, psykologian tohtori ja mediatutkija Jyväskylän yliopistosta.
Paths of Glory.
 
Häpeä,
Raimo!
Mielenosoitus-
jatko
Adressin vähättely  

Väkivalta ja tunteet Veteraani-
päivä
   
Torstaina 24.04.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/04/24/
vakivaltamustonen.htm

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu:
Etusivu 20 vuotta sitten
torstaina 10.4.2003.

Reuters 10.04.2003. Kaleva.
Valtauksen merkki.
Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Seppo Ylönen, Kaleva.

Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.
Suomentanut Auli Tarkka vuonna 1971 suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Sanankäyttöä, johon Johan von Bonsdorff ja Auli Tarkka valitsivat artikkelit. Oikeuden voitto eli rehellisin kansa.

KOKO SIVU!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.
Kiirastorstaina 20. huhtikuuta
2000.

Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita.

"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.
"Nämä kertomukset paljastavat, että Suomessa on ongelmia, jotka eivät ole kenenkään tiedossa. Monet eivät ole saaneet apua mistään!"

"Yhteiskunta ei halua puhua tästä. Halutaan unohtaa lama äkkiä, että päästään uuteen nousukauteen"

Haastatellut KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat Tiistaina 18.4.2000

"Niiden rinnalla Karpolla ei ole juurikaan asiaa."

Lue!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.

14.3.2023. Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten. Arkisto 2003 tammikuu. Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen. Lue!

Jotakin maaliskuussa 2000 -2023. Sarja 2

Jotakin maaliskuussa 2000 -2022. Sarja 1

Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten.

2003
tammikuu

Arvaa kuka?

Torstaina 2.1.2003

Vuoden nuolaisu.

Paavo Lipponen.

Päästyään tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia joulukuussa 2002 Suomen pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti käynnillään, että Suomi tulee ilomielin mukaan paikkaamaan Irakin sodan tuhoja ja osallistumaan jälleenrakennukseen.

Tämä siis tilanteessa, jolloin sotaan ollaan vasta valmistautumassa.

Kaikkeen se vallassa oleminen ja vallan säilyttämisen halu johtaakin.

26.12.2002 Pertti Manninen, nettisanomat.com.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/02/
vuodennuolaisu.htm

2003
tammikuu

Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista 10.12.2002.

Torstaina 16.1.2003

Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi:

"Minä kerroin hänelle, kuinka paljon me Suomessa arvostamme hänen johtajuuttaan, kun kysymys on hyvin vaikeista haasteista maailmanlaajuisesti."

Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002.

"Lipponen esitti Cheneylle toivomuksen, että sota voitaisiin vielä välttää. molemmat keskustelukumppanit pitivät tärkeänä, että tilannetta arvioitaisiin ensin YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka on myös kannettava vastuunsa."

"Lipponen kertoi varapresidentille Suomen olevan valmis osallistumaan humanitaarisiin ja YK:n johtamiin avustus- ja rauhanturvaoperaatioihin, jos sota kuitenkin alkaa."

Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen.

Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista.
Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. USA painostaa yhä EU:ta Turkin pikaisen jäsenyyden puolesta.
Keskisuomalainen 10.joulukuuta 2002. Suomen Nato-jäsenyys esille.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/16/
nuolaisu.htm

Tiistaina 14.3.2023.

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003. Sarja

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/lehdet.htm

Maanantai 23.1.2023

Arkistosta 2003:

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.
Viikon kuva.
Käden ojennus.
  Pertti Manninen.
Isonna! http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.

Hetki: Kurjet lentävät. Vaikka pyöräillessäni eteenpäin katsoinkin niin jokin häivähdys taivaalta silmiini tuli. Kurkipari lensi kohti etelää ja tahdoin hetken ikuistaa ennenkuin kokonaan häipyvät. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Lauantaina 27.8.2023 15:22. Pertti Manninen.

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin.

ILTA-SANOMAT
Torstai 24.8.2023
Hurjia väitteitä leviää
PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
Naisten 28 vuoden odotus vihdoin ohi
WILMA MURTO: PRONSSIA!
UKRAINALLA TÄNÄÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ
Orpo pommisuojaan

WILMA MURTO PÄÄTTI SUOMEN TUSKAN!
Iso rahapotti odottaa
Kaikki upeasta taistelusta PRONSSIJUHLAT ILTALEHTI
Torstai 24.8.2023
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN

Torstaina 24.8.2023 14:53. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. LIDL. Kuva Pertti Manninen.

ILTA-SANOMAT 24.8.2023
Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä
Tänäänkin maa taistelee itsenäisyydestään
EMMEHÄN UNOHDA?

TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
ILTALEHTI 24.8.2023

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.

Tanssi yli hautojen. Ilta-Sanomat tiistaina 15.8.2023: Uutuuskirja: Aselepo ennen kuolemaa. Niinistön ja Kanervan koskettava kohtaaminen. Kuva: Uusimaa. Kirkkonummi. CM tiistaina 15.8.2023 08:59. Pertti Manninen.

Pääkirjoitus.
Tanssi yli hautojen.

Kun vain toinen osapuoli voi kertoa kädenojennuksesta ja aselevosta niin hehkutus on aika kornia. Kuoleman hetkellä arvokkaampaa olisi ollut tehdä tilit selviksi.

Aikalaiset voivat kertoa kuinka paljon Sauli Niinistö eri asemissaan kiusasi Ilkka Kanervaa, ja suorastaan vittuili julkisesti ja myös kulisseissa, joka on vielä raukkamaisempaa.

RIP, Ile.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 15.8.2023 18:36.

Arkisto 2018

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa!

"Oho! - Että silleen". Kuva.

Ei arvannut Ilkka Kanerva, että edestään löytää jo kohta parikymmentä vuotta sitten lausumansa seuraukset. Kun Sauli Niinistö vihdoin kolmannella yrittämällään pääsi kansanedustajaksi Ilkka Kanerva luonnehti Niinistöä "yhden kauden kansanedustajaksi".

Tunnetusti pitkävihainen ja hienohelmainen tasavaltamme presidentti ei tällaista unohda. Taustalla hän on häärännyt niin Alexander Stubbin kuin nyt myös Ilkka Kanervan tien torppaamisessa. Uskollisia puudeleita on löytynyt toteuttamaan nämä tekoset.

Viime kesänä hän ei enää malttanut kokonaan olla poissa julkisuudesta, vaan paljasti lausunnoillaan Perussuomalaisten hajottamisen ja hajoamisen yhteydessä, että hänelläkin oli sormensa mukana pelissä. Siinäkin puudelit tekivät likaisen työn ja vaivoin Niinistö kiemurteli itsensä irti tapahtumista.

Seuraavat kuusi vuotta, ellei sitten enemmänkin, joudumme tällaisen presidentin kanssa elämään. Mikäänhän ei tällaista vallan huipullaolevaa pysäytä.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 05.02.2018 22:54 Runebergin päivänä ja päivänä, jolloin Paula Risikko valittiin Eduskunnan puhemieheksi.

Kuvassa Ilkka Kanerva kumartuu alistuneena Sauli Niinistön edessä. Epäselväksi jää kumpi aloitti vuoropuhelun
"Oho! - Että silleen."

12.06.2017. Lue myös!
Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

12.06.2017. Lue myös!
"Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.
– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.
– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin."
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

Kuva kahdesta kuvasta Pertti Manninen. Niinistön kuva Ylen TV1:stä torstaina 01.02.2018 ja Kanervan kuva lauantaina 26.11.2011 julkaistusta kuvasta, jonka kuvateksti oli seuraava: "Lahjuksen vastaanottamisesta epäilty ja syytetty Ilkka Kanerva ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon jälkeen maanantaina 2011-11-14. Kuvaa dramatisoinut Pertti Manninen."
http://www.nettisanomat.com/2011/11/26/etusivu.htm

Katkelma alkuperäisestä sivusta:
http://www.nettisanomat.com/2018/02/05/etusivu.html

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdalintie. Pappa pikkuisen kanssa ostamassa ison paketin. Lauantaina 12.8.2023 puolen päivän aikaan 11:33. Kuva. Pertti Manninen.
Jätskiautolla.

Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011

Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue!

Onneksi on perussuomalaiset Lue!

Pääkirjoitus lauantaina 2011-04-30 Neekeriukko ja hurriakka. Lue!

Torstai 2011-04-21 Stubb epäiltyjen merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ole" Lue!

Ensimmäinen ja viimeinen kerta: PERSU – Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!

Rasismia Vapunaattona 30.4.2011

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Oravien uusi sukupolvi hippasilla kaksihaaraisessa tammessa. Sunnuntaina 13.8.2023 aamulla 08:40. Kuva. Pertti Manninen.

Uusi sukupolvi hippasilla.

Torstaina 10.8.2023.
Koulut alkoivat. Matkakuvia.

Koulut alkoivat. 15 kuvaa!

Torstaina 3.8.2023.

Rallikuvia 2011

Perjantai 2011-07-29 - N:o 1241 -
Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen!

12 vuotta! Lue!

"Suomi voittaa aina".
Neste Oil Rally Finland - Suomen MM-ralli - Jyväskylän MM-ralli
. Siirtymätaipaleellekin riitti katselijoita, jotka vilkuttivat innokkaasti niin rallareille kuin myös pikataipaleille kiiruhtaville jännäreille. Kuvassa Mersun toista lippua työnnetään juuri ikkunasta hulmuamaan tässä keskisuomalaisessa kansanjuhlassa. Kuva: Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. - Pertti Manninen sattumalta paikalle osuunena uintiretkellä torstaina 2011-07-28 klo 16:37.

Suomi voittaa aina - Kimi - Idylli - Russia - Arvokuljetus - Sarvikuljetus - Nordkappiin - Tärkeä puhelu - Kimifani - Lippu - Tuulimylly - Liehu - 112 Ural - Puttosen Esso on nyt St1. (Poikaa nostettu ylöspäin). - Show must go on, Larsen & Eriksen, Norge - Laukaassa tapahtuu - Ralliradio - Rallilehti.
Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. Matkalla Vuolakkeen uimarannalle (kuvat 1-9) ja takaisin (kuvat 10-18). Torstai 2011-07-29 klo 16:37- 18:46. Kuvat: Pertti Manninen.

Kuvasarja!

Torstaina 3.8.2023.

2011
Tänään 12 vuotta!

"Näköislehti"

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769

Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Onko historiallista vai ei osallistu hiekkamyrsky puheenjohtaja Niin tai sit vaan semmosta niin niin että et keskeistä on nimenomaan tää konteksti Mistä tämä tiedonanto tehtiin vähän eli se oli nimenomaan tämän ketään vellovan rasismi kriisin takia ja kiltti mutta syy miks meillä tämä tiedonantoon it on tietenkin se sisältää hyviä kirjoituksia mutta sun ristiriidassa sitten taas hallitusohjelman kanssa joka itseasiassa ei toimi niin kunnianhimoisesti ihmisoikeuksia edistäviä en kun pitäisi vielä pikemminkin päinvastoin sitä voi myös tulkita niin että seitsemäs heikentää maahanmuuttajien keskeisiä oikeuksia hyvin monin tavoin ja ne vasemmistossa ajatellaan tiedonanto halutaan ottaa tosissaan

tehdä metallit Irma mitä se pitäisi jalat

Politiikka on se joka on hyvin monella tapaa ongelmallinen pääviesti hallitusohjelmassa on ulkomaille että tänne ette ole tervetulleita oleskelulupaa säännöksiä kiristetään hyvin monin tavoin olevien maahanmuuttajien lisätään monin eri tavoin Eli kyl se viesti on hyvin Karu myös niille ihmisille jotka täällä Suomessa asuu tällä hetkellä eli sikäli Tää on kyllä mielestäni horny tämä tiedonanto koska nimenomaan hallitusohjelmaan peilaten niin hallitusohjelma ei ole rasisminvastainen tarkemmin missä niin se on kysymys ja nyt ehkä keskustelun jälkeen työtön

mielestäni hyvä esimerkki hyvin niin kuin puu Ronja sekoittamisesta näissä asioissa eikä siitä tiedä maahanmuuttopoliittiset toimenpiteitä määritellä ehtona sille Millä ehdolla joku tulla Suomeen siellä joku semmonen itsenäinen suvereeni oikeus määrittää ketä sinne saa tulla ja millä ehdoilla eihän se ole mitään asiaa ja se on eri asia lisää niitä luonnoksia ja hän oli vastuksellinen neuvottiin Kuinka kannattaa edetä Mitä siinä sinne voi kertoa oli siinä välissä raskaaksi tässäkin niinku hirveen monella eri tavalla

Mäkelän mökki mökki tilata myös olemaan tuota että mä tiedän tämä ei syntynyt hallituksen avustajat lähteä torjumaan rasismia kunnianhimoisesti Suomessa vaan se syntyy valtavan julkiseen paineen pakottamana se oli vähintäänkin hallitus pystyy tekemään kesän jäljiltä ja sen jäljiltä Että Meillä on tällainen hallituskokoonpano Mistä tiedän että on niinkun mutta kuitenkin varsin vähän niinku Jani Mäkelä tässä totesi niin pitkälti toista hallitusohjelmassa jo olevista asioista ja muutamia sitten sitten uusia asioita mut että että jäin kaipaamaan ja ajattelin niin kysymys Tässä on se uskottavuus Onko tällä hallituksella uskottavuutta Onko luottamusta siihen että tämän hallituksen ministerit todella ovat sitoutuneet rasismin kitkemiseen torjumiseen rasismin puuttumiseen ja siitä ei ole ole niinku näyttöjä niin minusta uskottavuutta ei ole myöskään hallitusohjelmaan olisin odottanut että hallitus olisi pelannut läpi myös oman ohjelmansa siltä osin että et kriittisesti arvioida Onko täällä sellaisia kirjauksia jotka vahvistavat rakenteellista rasismia Suomessa hallitus joka aikoo vielä Suomessa olevista lapsista palveluihin kuin maahanmuuttajien ulosheitto pykäliä perheenyhdistämiseen kiristymiseen joka tulee uhkaamaan lasten oikeutta perhe-elämään on kerätä varoja kysymyksiä jotka ovat rasistisesta ajattelutavasta

Mitä vastaat tähän alle 11 vuotta nyt kun siellä on tuo on julkistettu

No minusta sen vahvempaa viestiä Mä oon hallitus ei voi antaa kun sen että hallitus yhdessä neuvottelee täällä on jotain Muuten annetaan aivan aivan koko aika

En myöskään käsittelyn toimenpidettä jolla Nimenomaan rasismia ja syrjintää tässä maassa ja ne ulottuvat siis työelämään käydä läpi myös lainsäädännön tilanne ja oikeastaan 13c

että tulemme tukemaan ja odotan niin tietysti näkeväni Ivan resursoinnin myöskin niin niin se ei vastaa siihen ongelmaan joka syntyi kesällä joka syntyi siitä että ne on hallituksessa puolue koska sellaisia jäseniä joilla on pahoja yhteyksiä vai historiaa ajattelua rasistiseen toimintaa rasistisiin ajatusmallien ja minusta ei ole nähty uskottavaa myöskään irtautumista tämäntyyppisestä

Jani Mäkelä voi ehkä ehkä kertoo että et millä tavalla Perussuomalaiset puolueen eduskuntaryhmän toiminta on muuttunut Mitä kun tapahtuu seuraavaksi perussuomalainen toimijan rasistinen kannanotto Tai seuraava Perussuomalaisten kansanedustaja saa paikalla tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta Miten Perussuomalaiset silloin reagoi

tästä hallitusohjelmasta niin alkoi tulemaan muuta tiukennukset on pitkälti vesi Suomen maahanmuuttopolitiikka Pohjoismaiden suuntaan Ei siihen mihin muissa Pohjoismaissa aiemmin Ei se vieläkin vähän kanssa Eli tähän jo kysymystä mitään vikaa eikä se hallitusohjelma ollut missään vaiheessa tarkoitus käydä avaamassa kalenteri sellaisenaan se hallitusohjelma tarkentava toimenpidettä kissa kansanedustajan ihmisviha hallituskauden kanssa esimerkiksi se että henkilö oli joutunut ahdistelun uhriksi joukkoliikennevälineissä ja kirjoittanut tähän asti nettiin tästä tilanteesta niin niinku tehtiin tässä syyllinen siihen tilanteeseen ja tää on se päristely

mitä että mulla tällästä niinku kuvien kautta nuotin tämmönen niinku eteenpäin pystyttäisiin niinku tekemästä työtä niiden kanssa näitä kysymyksiä ja konkreettisia esityksiä pöytään jotta että siinä Jani Mäkelä sanoi että nämä kohdat joista tämä selonteko lähti liikkeelle josta tulee joukolla vääristelty että siitä selviää tuolta eri mieltä

No minusta kuten on todettu monta kertaa aikaisemminkin niin niin meillä on Suomesta lehdistönvapaus Mitä tekee niinku kuuluuki niin oma arvokasta työtään ja ja tekevät tekevät uutisia arvioivat vaan minusta todella tekevät tästä niinku työtään jotain niinku niin ja mulla lähtee lähtee arvostelemaan meidän toimittaja tyty1 toimintaa tässä vaan Minä haluan sen nyt tiesin että että tulee kesä julkisuuteen hallitus onnea nopeus timoska autossa pelattavat ne sitoutuneet hallituspuolue vähän pierun autoon joka näkyy yhdessä yhdessä neuvoteltu ensi viikolla sekä sitten alkaa jo puolen vuoden joten niitä hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutunut rasismista ja kaikenlaista ääriajattelua oppositiolle

kyllä niin kun kokoomukselle sanoisin että että se vakavin rasismi ongelma on tällä hetkellä Suomen maan hallituksessa ja ja nyt tän keskustelun perusteella näyttää siltä se ei ole eteenpäin kun tilanne on on tämä ja Jani Mäkelä sanoisin myös että kohdistuvan väkivallan ja häirinnän vastustaminen on mahdollista ilman rasistista retoriikkaa perussuomalaisen puolueen rasismille ilman uunia hyvinkin kesän 2017 jolloin kokoomukselle oli aivan selkeitä se että yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ei voida tehdä Ja nyt kun puolueen johto kytkentä nyt rasistisia linjauksia

Mikä on Molemmat ollaan istuttu täysistunto salista viime kaudella ja kuunneltu niitä puheita Mikä se on nyt Pystytkö tekemään hallitus yhteistyötä Perussuomalaisten problematiikka lettu irtisanoudutaan kuvaamallasi tavalla ministerien toimistoon että asioista niin sitten tulee kansanedustaja sanomatta senkin alkaa

No hallitus leikkaa liikaa toisaalta että kaksi samaa asiaa niin ne oli ilmoittanut että jokin asia ministerien luottamusta vastaan Ennen kuin olette nähneet tiedonantoa kestää tehdä puoltakaan teatteria mustaa näistä teoista mitä he ovat tehneet

eikä vanhoja tekstejä vanhoja sanoja vaan ihan hiljattain tapahtuneita tekoja ei ole ehdottoman siihen että tämä 2018 mökin jatkaa sitä jo viime hallituksen ja hallitusten aloittamaa työtä siinä toiminnosta pitää hieman poikkeuksellinen että vaadittiin nämä huomenna neuvottelut ikään kuin sen toteamiseksi että se työ mitä Suomessa on ilman passia raskaalta neuvotteluja pystytty hyvässä yhteisymmärryksessä tekemään ja pitkään sen jatkosta on pitänyt neuvotella se minusta kertoo että se ei ollut itsestäänselvää mutta myös vastustanut näin että Suomessa ja ylipäänsä pitää olla tilaa ajattelemaan pitää olla tilaa oppia virheistään pitää olla tilaa kasvaa ja saada Anteeksi myös myös tekemiä virheitä jokainen tekee virheitä mutta siitä että onko meillä valtioneuvoston jäsenenä toimia henkilöt jotka eivät ole uskottavasti demokratiassa siinä olisi paljon kysymystä minusta luottamuksesta ja uskottavuudesta kysymyksestä Koska kyse Ei ole pelkästään siitä että joku henkilökohtaisten pihalta joka puolustaa ihmisoikeuksia meidän yhteisestä ohjelmasta ja kaikki meidän puolueet ovat täysimääräisen sitoutuneita ilmiötä ja tiranan itsessä

minusta on kyseenalaista Onko todella kaikki hallituksen puolueet näin sitoutuneita rasismin vastaiseen työhön Kumita Mitä Matias soitetaan Syrjän niin tuota näitä asioita myös joku toinen kerta avannossa ja tuota niinku monipuolisin mitä kirjoittaa kun haluat kuvata

Ei meitä kiinnostaa niin paljon ihmisiä kuin kokemat ongelmat kohta jossa lukee että hallitus todella tehokas toimintatapoja joilla kirjoitetaan syrjintään Vainion vihaan tai väkivaltaan yksilöitä ryhmää vastaan etnisen alkuperän kansalaisuuden uskonnon tai muun vastaavan tunnusmerkin perusteella mutta Miten torjutaan

Missä olet ulkopuolelle sitten valtavan määrän rasistisia tekoja ja vihapuhe on yksi todella iso ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa ja kertoo paljosta että vihapuhetta ei oo tässä ohjelmassa suostu jakamaan kunnolla ja esittämään silleen konkreettisia toimenpiteitä miten sitä edes ketään mutta kertovat myös kun oli tämä tiedotustilaisuus ihan selkeästi sanoi että Suomalaiset eivät tule tämän johdosta muuttamaan politiikkaansa muuttamaan millään tavalla se tulee jatkumaan samanlaisena

että tämä on hallituksen tiedonanto että Perussuomalaiset ovat Kokoomuksen vastustamiseen niin varmasti monin eri tavoin ne laittaa ne on on on siinä yksi keskeinen keinoa maalittamisen kriminalisointi mutta sen lisäksi tarvitaan paljon tutkimusta siitä että Missä kaikissa konteksteissa vihapuhetta tällä hetkellä esiintymä tiedetään ettei puoli vähemmistöt etniset vähemmistöt naiset politiikassa paljon vihapuhetta ja puheen avulla myös sitten oikeutetaan väkivaltaisia tekoja se on Office asennekasvatuksella Star on kyse siitä systemaattisesti pyritään torjumaan monin eri tavoin vihapuhetta jota esiintyy yhteiskunnassa

siitä siitä saatiin hallitus sitoutuu pitkien neuvotteluiden jälkeen nyt sitä työtä työtä jatkamaan se varmasti itselleen tärkeitä mutta kyllähän suomella edelleen on on tiettyjä puutteita kerroksen alueita missä nyt laita muutoksia tarvittaisiin vihapuheeseen puuttuminen maalittamisen kriminalisointi järjestäytyneen rasismin kieltäminen rikoksen muutamia mainitakseni Mutta kuten todettua Niin on hyvin paljon muutakin kuin vain lainsäädännön rikosrekisteriote valitaan Akin ja keikkatyö tarvitaan hyvin moninainen muutoksia tarvittaisiin

mutta siellä Saara hyrkkö salaatteja tarvittaisiin Mitä mieltä Matias Marttinen tarvittaisi vetää vihapuheen yleensä sen sen ehkäisemiseen

Niin on kyllä sellaisia muutoksia kuten tässä tiedonannossa on todettu otettu kantaa myös näihin tuota tähän toimenpiteeseen ei ole nimeä pestään tuota tällaista tällaista käytöstä ja oikeastaan se mitä halusin Sakari kanssa lisätä aikaisemmin niin mutta myös se että tämän tiedon jälkeen hän tulee kuitenkin laatimaan myös jotakin toimenpideohjelmien koska tää vaatii paljon myös jatkaa työtä ja täällä on myös niin ettei ollenkaan niin yksinkertainen kysymys mitään mitään helposti voitaisiin aina tässä keskustelussa

On tämäkin tämän tiedonannon jos nimenomaan on käyty hyvin laajasti keskustelut on kuukautiset yli sataa ihan tuntia ja sen pohjalta on laadittu nyt nämä toimenpiteet ja Lähdetään viemään viemään eteenpäin Siellä on myös seurata muutoksia joten ne pari kysymystä siitä että tässä on yhteiskunta työmarkkinajärjestöt kaikki mukaan tähän työhön

ja työtön työnhakija asia että tämä kommentti niin sitten tuollaisen Tori tämä niin se on suora tiedonannosta ei perustunut alussa Eli se on nyt niinku tutkittua faktaa että näin on asia Suomessa oli hieman huolestunut toiselta puolelta pöytä ja sen näkemistä kysyttiin että miten määrittelet enemmän myös tietoinen määritellä Mitä ilmiöitä silti vaikka tietty osaa määritellä näitä ilmiöitä kohdetta että valtiovalta puhuttua vain sellaisiin toimiin asioiden joita te ette saa mielellään lukisin että asemassa vakavammin se työ mitä me ollaan tekemässä että missä että sillä ei ole perusteltuja tarkkarajaisia täsmällisiä jotka sisältävät oikeusvarmuuden ihminen tietää lakia rikkovan

ortologi asia asia todella paljon mielestäni kovin yhteiskunnallista kehitystä entisenä lakivaliokunnan jäsenenä itseänikin sammutan hyvin hyvin sen että että tämäntyyppinen juridiikka ei oo mitenkään yksinkertaisuus huutaa vihapuheen kriminalisointi Tai maalittamisen kriminalisointi niin se ei ole helppo tehtävä juuri sen takia et ne on hyvin tarkkaan mietittävä että mihin ne tavarat asuttavat Miten saadaan tehtyä nimenomaan selkeä lainsäädäntö joka on oikeus varmaa ja jossa kuitenkin kääntynyt vaikka sananvapauden rajoittamisen hyvin korkea mutta siitä miksikään pyykkiteline seinään haluttaisiin tehdä miksi

Meillä on nyt myös asiantuntijoita jotka kokevat että on olemassa tiettyjä katvealueita jossa nämä asiat eivät tiedä ei päästä kiinni lainsäädännöllä syömään on sen että vihapuhe esimerkiksi on keinosi kaventaa tiettyjen ihmisten ihmisryhmien sananvapautta tässä yhteiskunnassa aiheuttaa heille uhkaa turvattomuutta kuin muilla ja sen tavoitteena on nimenomaan vaientaa Näitä ihmisiä kaventaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai vaikkapa tuomareiden tai toimittajan tai tutkijoiden kohtaamasta vaihdettiin maalittamisen että sen tavoitteena on vaikuttaa heidän työhönsä nimenomaan kaventaa heidän mahdollisuuksiaan nenä ja ilmiöitä jos sitä tyttö Sen lainsäädännön selkiyttämiseksi tiukentamiseksi edesautetaan Niin silloin ei koskaan pääse myöskään maalivahti

Minusta olisi ollut tärkeää että näissä olisi lähdetty nimenomaan tekemään myös lainsäädännön tasolla Sen lisäksi että myös Tehdään kokoaikaista ennaltaehkäisemään ja Puuttuva työtä sillä saralla vaikka vihapuhetta ja malttamaton piirissä tai kiellettävä harjoittaa Bullets vaikuttamisen eri puolueesta on niin että saadaan reissut on sillä puolella yliajosta myös teidän kannattajilta tuotetaan Eli se on yhteiskunnalle ongelma joka myös parempaa demokratiaa seinä tieto siitä että olisimme sitten sen kuivumista kokonaisuudessaan on väärä liike niin sitten muutoksia mutta mahdollisimman pieneksi mitä täällä tapahtuu käytön jälkeen otetaan niin toimenpide mikä sovittu toteutukseen

Ja mitä se tarkoittaa se vihapuheen mikä on semmoinen Mitä sieltä pitää kitkeä pois huomenta se että esitetään myös teitä jotka ei kaikkien mielestä ole mukavia se on sananvapauden keskustelua toisten ihmisten ihmisten niinku tällaiseen korjaamiseen ja minusta se on asiassa meidän poliittisten päättäjien täytyy näyttää esimerkkiä on ehkä myös avata sitä että miksi vaikkapa itselleen halunnut puhua ja missä puhuu nimenomaan siis hallituksen ministereiden uskottavuudesta ja luottamuksesta

Nimenomaan se että että tiedonanto Eikä kun poisto Mitä vaikutuksia joten näillä rasismikohu Villa ja niiden päättelyllä on nyt jo ollut rasismia kokevien Suomessa olevien ihmisten elämään on täysin yhdentekevää Pahoittelut näin Jos tämä prosessi on ollut raskas multaa pihalle jossa raskasta neuvotella näistä vaikeista asioista Mitä raskas tämä kesä on ollut rasismia kohta meille suomalaisille Jotka olen pihalla kaduilla kenties jopa työelämässä kohtaavat ikärasismia jotain Käyn top Italian tahoilla on oikeutettu jota on normalisoitu että kysyy

Miksi minusta on omena miten meidän valtioneuvoston jäsenet toimivat valtioneuvoston jäsenten tehtävä on edustaa kaikkia suomalaisia palvella kaikkia suomalaisia ei vain omia äänestäjiä

Marttinen vastaa tähän suomalaisesta eteenpäin

niin tota toi on niin että että mehän teemme työtä tavallisia ihmisiä valtio ja tätä työtä sen takia laittaa jokainen Suomessa voisi kokea olonsa turvalliseksi ja yhdenvertaisiksi ja sen tämä päämäärä jotta näitä yhteiskunta voidaan muuttaa ja sano vielä sen mikä on tärkeää että tämä lähettää myös maailmalle erittäin selkään ja tarkan kuvan siitä miten Suomessa suhtaudumme ylipäänsä tähän tähän työhön ja pidä sitä mä selitän täältä nyt kuuntelee niin välillä miettii että toki Koskela on oikeus kuitenkin niin että niin siinä kohtaa jos ei ole parempi että se tehdään huolella toimenpiteet Jotta ne voidaan sitten vielä eduskuntaan yhteisen keskustelun pohjaksi ja sen jälkeen tota sitten myös niin että meillä on hyvin laajasti yhteinen mielipide siitä että miten miten tuotantotoiminta viedään eteenpäin Jonne hihnapyörä sitten lopussa tulee tapahtumaan

Mitä tulee tapahtumaan ettei tässä käy niin että asia ikään kuin lakaistaan sinne maton alle toimeenpanoa on tällainen laaja vaihdattaa kerran tota seurantakomitean hallitus teki asti niin että olet aina selittää että ne kaikki hyvältä toimenpiteet tulevat käytetään 330 17 että ainakin tuntuu ja puolustamme tuntuu siltä että teille Tärkeintä on viedä läpi nämä todella raju sosiaaliturva leikkaukset jotka myös muutenkin kohdistuu maahanmuuttajien erittäin laadukkaalla tavalla lisää rakenteellista rasismia se on teille se tärkein tavoite tämän talouspolitiikan leviäminen ja silloin meille kelpaa myös tämän Perussuomalaisten erittäin ongelmallinen maahanmuuttopolitiikkaa se Nimenomaan se teidän maahanmuuttopoliittinen osuus ohjelmallinen siellä et esimerkiksi vähennetään vastaanottorahaa joka elämiseen ja joutuvat turvautumaan ruokajonoon siitä hallitusohjelmasta maahanmuuttajille on että ette ole tervetulleita tänne myös työperäinen maahanmuutto liittyvät linjaukset työttömiä Suomen edistyksen ja kehityksen näkökulmasta siitä myös elinkeinoelämä on antanut lukuisia viestejä eli mikä Matias Air 2017 kesään ja kohteet se on nimenomaan tämä 4 puoluetta olivat ne jotka tämän olevan neuvottelivat

Ja kuten totesin aikaisemmin niin mitä tulee ihmisoikeuksiin ja länsimaisen demokratian oikeusvaltioperiaatteen niistä ei tingitä tingitä yhtään on minusta ihan silleen että se on se mikä ratkaisee hallitusohjelmaa vielä näistä toimenpiteistä sen että se on asiaa että hallitus toimeenpanee ohjelmaa Se perustuslain reunaehtojen puitteissa tässä toimitaan ja todistuksia valmistellaan ja lopulta sitten eduskunnassa perustuslakivaliokunta arvioi sitten eräästä toimenpiteiden toteuttamista joten Siinä suhteessa huoli pois että

Kyllä tästä vielä tähän loppuun että perussuomalaisten puheenjohtaja vastaavia selittää kertonut sen verran mutta siitäkin syystä että Suomi on kuitenkin sellainen maa ja sen asiat on hoidettu lähes parhaiten maailmassa Täällä on ehkä vähiten Syyria

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla.

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769

Sivun alkuun!

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva

Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!

UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT
Opiskelijat
1999 - 2000 ja 2001

UUDET SIVUT! - Since 1999 KOOTUT Patsaita 1999-2006 - 2007-2008 -

UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT Sauli Niinistö 1999 - 2000 - 2001 Äitienpäivä 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007

- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023

- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!

Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.

Sunnuntaina 7.5.2023. Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
Sunnuntaina 7.5.2023. Pääkirjoitus. Presidentti Sauli Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja mitä kamalinta myös Pohjoismaiden pääministereitä ja presidentti Zelenskyitä. Lue!
Sunnuntaina 7.5.2023. Vuosiviitosten varrelta.
- PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003.
- Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008.
- Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013.
- Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018.
- Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.

Torstaina 4.5.2023. Presidentti Sauli Niinistö piti huolen siitä, että pääministeri Sanna Marin joutui päivällispöydässä istumaan mahdollisimman kauaksi muista pohjoismaisista pääministereistä. Pääministerikokoukseen Marin ei mahtunut mukaan ollenkaan! Kuva

Sunnuntaina, vappuaattona 30.4.2023. Aina ajankohtainen TYÖTÄ-kuva jälleen kerran! Jyväskylän torilta 1994! Kuva
- Vaput 2000 ja 2001-sivulle! Lue!

Lauantaina 29.4.2023. Veteraanipäivänä sotaveteraani Aarno Hussille luovutettiin Suomen sotaveteraaniliiton ansioristi. Kuva
- Veteraanipäivänä liputettiin. Kirkkonummen uimahallin kolme lippua riippuivat liehumatta tuulettomassa säässä. Viereisen Hyvinvointikeskuksen yksi lippu oli löytänyt pienen tuulenvireen. Kuvat
- Arkistosta 20 vuotta sitten: Torstaina 24.04.2003. Paths of Glory. Laukaa-Konnevesi torstaina 24.04.2003. Lue!

Keskiviikkona 26.4.2023. SONERA JA FORTUM. ARKISTO 2001, 2002, 2006 ja (2009 tulossa)
- 10. lokakuuta 2002 Sonera. Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Kuva
- 06.09.01-10.09.01. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. Optioner i Fortum värda en halv miljard - Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. "Lihapatojen äärellä". Kuva. Pääkirjoitus Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti. Lue!

Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva
- 20 vuotta sitten! Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo mediatutkija. Väkivallan katsominen syö tunteita. Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003. Katriina Tuomisto. Lue!
- 15 vuotta sitten! Torstai 2008-04-24 Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Lue!
- 10 vuotta sitten! Tiistai 2013-04-23. Violetti taitaja. Kuva
- 5 vuotta sitten! Maanantai 2018-04-30. TYÖN PÄIVÄN AATTO. "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva
- Tänään. Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva

Lauantaina 22.4.2023. Hallitustunnustelut. Petteri Orpo tapaa Li Anderssonin Pikku-Kakkosen kuvin ja Ylen uutisten tekstein. Kuvasarja
- Arkistosta 2014. Vappua ennakoiden samalla tavalla toteutettu kuvasarja.

Tiistaina 18.4.2023. Kevään ensimmäiset. Sitruunaperhonen. - Joutsenpari. - Vesille venosen mieli, miksei omistajankin! - Avovettä. - Krookukset. - Oravien kisailu. - Kärpänen. Kuvat

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu: Etusivu 20 vuotta sitten torstaina 10.4.2003. Lue!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus. Kiirastorstaina 20. huhtikuuta 2000. Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Lue!

Lauantaina 8.4.2023. Rauhankyyhky. Sepelkyyhky istahti hetkeksi langalle kertomaan kevään saapumisesta. Kuva
Lauantaina 8.4.2023. Epätäydellinen maailma. Ylen kello 6:n uuutislähetys puheentunnistuksella. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina. Sopuisaa eloa. Käpytikka, kottarainen ja sepelkyyhky napostelevat vielä tarjoilua. Kuva
Pitkäperjantai. 7.4.2023. Arkistosta 12.4.2001. Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat
- Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Lehtitelineeltä kiirastorstaina 6.4.2023 12:15. Kuvat
Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Pääkirjoitus Pääministeri Sanna Marinin luopuminen SDP:n puheenjohtajuudesta tuli Ilta-Sanomien tietojen mukaan yllätyksenä jopa puoluetovereille. Lue!
- 2020. Helmikuu. Pääministeri Rinteen erotti salaliitto, jonka johdossa oli EK:n operoiva johtaja Jyri Häkämies. Lasse Laatunen paljastaa. Lue!

Tiistaina 4.4.2023. Ilta-Sanomat: Historiallinen päivä. Tänään sotilasliittoon. Näin Nato muuttaa Suomea. Haavisto vei dokumentit Brysseliin. Iltalehti: Vahvistus tuli. Suomi tänään Natoon! Venäjältä raju reaktio. Vahvistaa aseavoimiaan rajalla. Asiantuntija: Tätä se oikeasti tarkoittaa. Kuvat
- Pääkirjoitus. Sodassa ei ole voittajia. Rauhanneuvottelut aloitettava. Ydinaseet riisuttava. Nyt Suomessakin uskalletaan puhua Natosta oikealla nimellä: Sotilasliitto. Tiistaina 4.4.2023 20:02. Lue!
- Perjantai 22. huhtikuuta 2022. Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!
- Katkelma arkistokirjoituksesta jo vuodelta 2006. HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!
- Vuonna 2009 silloinen hs24.fi-sivusto julkaisi kaksitoista kysymystä ja vastausta. Tässä niistä neljä! http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm Lue!
- Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen". Kuva

Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.

2008.

N:o 797. Torstai 2008-05-08 etusivu

"Lokki" 2008.

"Sirkka Hämäläinen". 1992.

"Pupu". 2008.

"Nalle Björn Wahlroos". 1992
Mistä ahneus alkoi?

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitettiin aikoinaan Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi, peräti varajohtajaksi (?). Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, eikö ole väärin, että hän nauttii yhtäaikaa huippueläkettä Suomen pankista, joka on tavallaan Euroopan keskuspankin filiaali, ja huippupalkkaa Euroopan keskuspankista. TV-kuva tästä on olemassa: Sirkka Hämäläinen jo poistuu tilaisuudesta ja kävellessään ilmoittaa: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". Lainaus muistin varainen. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-05-08.

Pankkikuvat Timo Erkki-Heinon ohjelmasta "Pankkiryöstö" vuodelta 1992, joka aloitti Ylen viiden ohjelman pankkien pelastamisoperaatiosarjan. Luontokuvat "Lokki" tänään torstaina 2008-05-08 klo 14.35 ja "Pupu" eilen keskiviikkona 2008-05-07 klo 13:02. Keski-Suomi. Laukaa. Vuojärvi. Pertti Manninen.

Sirkka Hämäläinen ollessaan vielä Suomen pankin pääjohtaja: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". - "Koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona". (Ylen lähetyksiissä 1992).

Veronmaksajien pelastaman pankin johtaja Björn Wahlroos: "Tähdet olivat suotuisat".
(Käännös. Ylen ruotsinkielisessä lähetyksessä 1992).

Lue myös mm!

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 2004-04-01.

Lue myös mm!

Legenda:
"Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien!
Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen.
2006-11-11.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. 2004-05-20

Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." 1999-08-12

Laman uhrit ja tekijät - Suomalainen polttouhri - Liite: Kymmeniä pankkien pelastamis- ja asiakkaiden hukuttamiskirjoituksia (ainakin linkit!)
2008-02-19

Aho - anteeksiantamaton amatööri?
"Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Pääministeri oli silloin sellaisessa virkamiesten ja liikemiesten pyörityksessä, että hän amatööriydessään hyväksyi pankkien osakkeenomistajien pelastamisen ja kansalaisten hukuttamisen. Jos hänessä silloin olisi ollut todellista valtiomiesmäisyyttä hän olisi tullut heikompien puolelle, viimeisellä hetkellä kun se Suomessa olisi ylipäätään ollut enää mahdollista. Presidenttiehdokas Ahon menestyminen riippuu täysin siitä kuinka moni antaa hänelle anteeksi. Ahon pelastukseksi voivat tulla muut ehdokkaat!" 1999-10-14

Jukka Kilpi. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. 2005-04-16 mm!

Tämä oli sirpaleinen pääkirjoitus tänään torstaina 2008-05-08. Nettisanomat- Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2008/05/08/etusivu.htm

Pitkäperjantai. 7.4.2023.
Arkistosta 12.4.2001.

Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat

Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Sarjasta Epätäydellinen maailma. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.
Arkisto 2020: Rinne teki tilaa Marinille pakon edessä. Lue! Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.

Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina.

Tiistaina 4.4.2023. Historiallinen päivä.

Perjantaina 31.3.2023. Kuvia.

Sunnuntaina 19.3.2023.

Perjantaina 17.3.2023.

Lauantaina 4.3.2023. Ydinasevaltio Suomi. Lue!

Perjantaina 3.3.2023. Arkisto. Maanantai 16.4.2007 klo 14.30. Pääministerikin lukee Nettisanomia! Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen. Lue!

Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.

2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

Lauantaina 4.3.2023.
Suomi ydinasevaltioksi selvin luvuin.
Tätähän Nato-päätös merkitsee, vaikka Naton ydinasedoktriiniin sitoutuminen ja sen määräämät velvoitteet jäivät tälläkin kertaa avaamatta ja kertomatta suomalaisille.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 4.3.2023 09:59.

Lue myös!
Perjantai 22. huhtikuuta 2022.

Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Lue myös!
Helsingin poliisimestarilla laintuntemus hakusessa. Poliisi tutkii Erdoganin poltettua kuvaa kunnianloukkauksena.
Lue!

Lue myös!
Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.
Alkusivu: Nato2022tammi

Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

.

2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.

2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

Jotakin maaliskuussa 2000- 2022.

Kalevalan päivänä 2013 ja 2023. Kuvat

Sunnuntaina 12.2.2023. Pienimmillekin.

Pienimmätkin saavat osansa, kun isommat ovat jo tulleet hetkeksi kylläisiksi. Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 12.2.2023 11:37
Eilen Haapajärven kappelissa viimeiselle matkalle siunatun Kalle Pakarisen muistolle.

Arkisto 24.2.2022.

Arkisto 27.2.2022.

Lauantaina 11.2.2023.

20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Perjantaina 10.2.2023.

Tiistaina 7.2.2023.

Perjantai 3.2.2023.

ARKEA JA JUHLAA. JA SOTAMAA LEIKKASI.
Laukaa - Konnevesi Torstai 2.3.2017 Pasi Jaakkonen

"Rikhard Sotamaa leikkasi jatkosodan lopussa kymmenen vuorokautta yötä päivää ja teki työssään lähes ihmeitä." Lue!

NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu

2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.

Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

Tiistai 31.1.2023.

NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu

Maanantai 30.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.

2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.
Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

NÄKÖISSIVU 27.1.2021.

Tammikuun 27. päivänä 2021.
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!

"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää

NÄKÖISSIVU 27.1.2021 http://www.nettisanomat.com//2021/01/27/etusivu.html

Keskiviikko 25.1.2023. Niinistö Ukrainassa.

Kuvien tekstit:
"En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Keskisuomalainen keskiviikkona 25.1.2023. Markku Ulander Lehtikuva.
"Sauli Niinistö Borodjankassa Kiovan
Alue tuhoutui viime "
. Iltalehti Keskiviikkona 25.1.2023.

2023.
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkusen kolumni. A4

20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.

- Saksan heikko talous koettelee Suomea. - Vienti on vähentynyt enemmän kuin lamavuosina.
- Jussi Pajunen ...
- Olli Rehn ehdottaa penkomaaan Stasi-lisoja.
- Irakin sodan vastustus kasvaa Yhdysvalloissa.
- Lennart Meri arvioi ...
- Dari Fon ohjaus tanssii ja nauraa. - Karnevaali alkoi Kansallisoopperassa.
SUNNUNTAI
- Talk show -isännän suu käy - mutta mitä hän sanoo?
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkunen
- Miksi Tanja Karpela saa tehdä sitä mitä muut eivät? Anneli Sundbergin Ohhoh.
- Instrun pienosakkailla on vähän vaihtoehtoja. Juha-Pekka Raesteen Rahan liikkeet.
- www.helsinginsanomat.fi - Klassikkoautomaatti etsii mieleisesi kirjat.
Isonna!

Perjantai 20.1.2023. Sopuisasti.

Talitintit nokkivat talipalloa ja keltasirkut nokkivat alas pudonneita murusia, sopuisasti.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 20.1.2023 11:33. Kuva: Pertti Manninen.

Perjantai 20.1.2023. Kuukauden kuvapari. Leopard- Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia.

Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti torstaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.

”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6

Lue lisää!

20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003:

Lee Celanon kuvan banderollit yhdistänyt Pertti Manninen.

NO WAR AGAINST IRAQ! Osallistu marssille! Pyöritä osoitinta kuvan päällä!

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan." Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa protestoivat lauantaina sotasuunnitelmistaa Irakia vastaan. DAGENS NYHETER sunnuntaina 19. tammikuuta 2003.
Kuinka Suomen päälehti HELSINGIN SANOMAT ja maakunnallinen valtalehti KESKISUOMALAINEN kirjoittivat mielenosoituksista pääuutissivuillaan ja ulkomaan sivuillaan? Oireellinen valinta?

Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.

Keskiviikko 18.1.2023. Vaalien jälkeen?
"NATOn päämajasta, herra pääministeri".

Kevään eduskuntavaalien jälkeen: Näinkö käy?
Arkistokuva: "NATOn päämajasta, herra pääministeri". Kuva: Yle. Tiistai 2008-05-27 klo 19:41. Pertti Manninen.

Torstai 19.1.2023. Kuukauden kuva. Leopard- Häkkänen

Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti tostaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.

”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6

Lue myös!

2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Maanantai 9.1.2023. Alkuvuoden kuvia.

Lumisella kivellä istuva pikkuinen orava.
Talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat.
Kottarainen ja pienemmätkin sekä peura.
Värinsä säilyttänyt pupu.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 1.1.2023 - Sunnuntai 8.1.2023. Kuvat: Pertti Manninen.

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.

Kymmenhypyt. 2003 - 2013 - 2023.

16.1.2003.
HS-GALLUP Selvä enemmistö suomalaisista haluaa Nato-kansanäänestyksen. Lue!

12.1.2013.
Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista. Lue!

9.1.2023.
Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza Taistelevat tuulimyllyjä vastaan? Lue!

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Torstai 19.1.2023.
20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003.

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan."

http://www.nettisanomat.com/
2003/01/23/massiivisia.htm

(Kuvat isonnettu 19.1.2023)

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

2016

KUMMALLISTA KUNNIAA. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Sauli Niinistö. LUE!
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE!

MAALISKUU 2016 - Perjantai 2016-03-18 - N:o 1865
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 135924 - mobi

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys

2015 - 2016 - Linkki joka etusivulle!
2016. Raapaisu urheiluseura Kirkkonummen Urheilijat (KirkU) historiaan 1970 alkaen Lue!
Vanhin (2013): Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Lue!
Uusin (2016): Kauppojen uudet aukiolot pyhätestiin pääsiäisenä. & Arkisto vuodelta 2000: Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Lue!

2023

Maanantai 9.1.2023. Kaksi kuvaa.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.

Maanantai 9.1.2023. Pääkirjoitus.

Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza
Taistelevat tuulimyllyjä vastaan?

Vielä 2016 presidentti Sauli Niinistö uhosi, että yksi mies, silloin presidentti Donald Trump, ei voi päättää siitä hyväksytäänkö Suomi Natoon, jos hakemuksen jättää.

Nyt vastassa on kaksi miestä Unkarin Viktor Orbán ja Turkin Recep Tayyip Erdoğan. Heidän päätösvallassaan on se, hyväksytäänkö Suomi, ja ohessa Ruotsikin jäseniksi.

NATO on demokraattinen järjestö ja jokaisella maalla on päätösvalta estää uusi jäsenyys. Mikä sitten on syynä siihen, että nämä kaksi maata eivät ole jäsenyyshakemuksia hyväksyneet.

Paljonhan tätä on spekuloitu, on vaalit tulossa jne. Vähemmän, jos ollenkaan, on arvioitu sitä, että NATOn maaraja Venäjää vastaan kasvaisi 1340 km ja ydinaseet tulisivat Pietarin porteille. Suomessa hoetaan, ettei ydinaseita tänne tulisi. Samalla kuitenkin unohdetaan, että joka tapauksessa Suomi sitoutuu NATOn ydinasedoktriiniin, jonka mukaan ydinaseita voidaan käyttää, ennenkuin vastapuoli olisi niitä käyttänyt tai jopa siihenkin, että ydinaseita voidaan käyttää sellaisiakin valtioita vastaan, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Samanlainen doktriini on tietenkin myös Venäjällä. Norjalla on rajoituksia. Suomi ei mitään rajoituksia ole vaatinut, vaan halutaan liittyä nahkoineen ja karvoineen mukaan.

Uuden vuoden puheessaan Presidentti Sauli Niinistö uskoi Suomen jäsenyyden tulevan hyväksytyksi tänä vuonna. Ulkoministeri Pekka Haavisto säesti puhumalla kahdesta aikaikkunasta. Molemmat avautuisivat tänä vuonna. Toinen nyt keväällä ja toinen kesällä.

Aika näyttää sitten jatkuuko suomalaisten Don Quijoten ja Sancho Panzan taistelu tuulimyllyjä vastaan pidempäänkin.

Pääkirjoitus. Maanantaina 9.1.2023 07:12.

Lopuksi juoniseloste Cervantesin romaanista:

Juoni

Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja hän herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää: hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha, ja hänen poskensa ovat välillä niin kuopalla, että ”niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan”. Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea Tobosolainen, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Sancho Panzakin pitää isäntäänsä hulluna mutta osallistuu leikkiin, koska toivoo rikastuvansa. Hän ja Quijote päättävät, että koska Dulcinea ei ole kaunis eikä tuoksu hyvältä, hänet on varmasti noiduttu, ja sankarien tehtävänä on poistaa lumous. Parivaljakon elämänasenteiden vastakkaisuus valottaa tapahtumia kahdesta näkökulmasta, sillä Panza on realisti ja don Quijote idealisti.

Monien seikkailujen jälkeen yksi don Quijoten ystävistä, pakottaakseen tämän palaamaan kotiin retkiltään, naamioituu ritariksi, voittaa vastustajansa ja vaatii tätä luopumaan ritariseikkailuistaan vuodeksi. Don Quijote päättää ryhtyä maaseudulle paimeneksi mutta sairastuu. Kirjan toisen osan lopussa, jossa don Quijote makaa kuolinvuoteellaan, hän huomaa oman narrimaisuutensa ja tajuaa tekonsa hullutuksiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/
Don_Quijote

Lue myös!

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.

Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

marraskuu 10, 2016
Presidentti Sauli Niinistö toivotti juuri valitulle Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ”onnea ja viisautta”. Hyvin hän muisti edellisen presidentin Tarja Halosen aikoinaan samalle taholle lausuman toivomuksen: ”viisautta”.

Yhdysvaltain presidentin vallasta presidentti Sauli Niinistöllä on väärä käsitys. Iltalehden pääkirjoitussivulla olevan meilin mukaan: ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta totesitte, että niin jäsenyys kuin Natokaan ei ole riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaikka tämä olisi Yhdysvaltain presidentti.”

Niinistö on väärässä: Tässä asiassa ei kävellä presidentti Donald Trumpin yli. Jos Trump haluaa, että Nato ei laajene esim. Suomen jäsenyydellä, niin ei sitten laajene. Ei kai Niinistö tarkoita sitä, että tarvittaessa laajentumista vastustava USA:n presidentti voidaan hiljentää ja eliminoida.

Ehkä siellä Naton käytävillä, jossa ko. lausunto annettiin tuli niin mahtava olo, että tosiasiatkin hämärtyivät.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2016-11-10 19:09.

Tags: , ,
, , ,
, , ,
, , , ,
,

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

Lue myös!

2022

Keskiviikko 10.8.2022.

Pääkirjoitus: Ukrainan verinen tie Natoon.

Venäjän julma ja verinen hyökkäys naapurimaahansa Ukrainaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa jo 168. päivä. Media käyttää tästä sodasta nimitystä "Ukrainan sota". Pikemminkin pitäisi käyttää nimitystä "Venäjän sota".

Mitään rauhanneuvotteluja ei vielä käydä. Nato-maat ja Natoon pyrkivät maat (Suomi ja Ruotsi) lähettävät apuaan Ukrainaan, myös aseapua. Isot Nato-maat pääasiassa USA, lähettävät aseapua valtavassa määrin. Tällä tavalla sota pitkittyy ja pitkittyy ja muuttunee kohta ihan selvästi Venäjän ja Naton väliseksi konfliktiksi.

Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

Ukrainalla on verinen tie Natoon toisin kuin Suomella, ainakin toistaiseksi.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 10.08.2022 11:10.

Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022: "Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

– Aseiden toimittaminen ei tuo ratkaisua. Se vain pitkittää ja kiihdyttää tätä sotaa, Corbyn totesi libanonilaisen Al Mayadeen televisiokanavan haastattelussa. The Guardianin mukaan Al Mayadeen on uutisoinut Venäjä-myönteisesti koko Ukrainan sodan ajan.

Corbyn on huolissaan siitä, että Ukrainan sota saattaa kestää vielä vuosia.

Hän kertoo olevansa pettynyt siihen, että juuri yksikään maailman johtaja ei puhu rauhan puolesta, vaan he käyttävät sotaisaa retoriikkaa.

Corbyn katsoo, että sota on tuhoisaa sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta. Siksi hän peräänkuuluttaa paljon nykyistä päättäväisempiä ponnisteluja rauhan palauttamiseksi.

Ex-puoluejohtajan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien tulisi ottaa keskeisempi rooli tulitauon saavuttamiseksi ja sodan ratkaisemiseksi.

Jos YK ei kykene toimimaan, mukaan neuvotteluihin pitäisi Corbynin mielestä ottaa esimerkiksi Afrikan unioni tai Arabiliitto."

Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022. Yksi kappale lihavoituna.
https://www.suomenmaa.fi/
uutiset/tyovaenpuolueen-ex-johtaja-lopettakaa-ukrainan-aseistaminen/

2023

Sunnuntai 8.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja välillä aivan talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat. Ikkunaristikot estävät lintujen törmäämisen ruutuihin kirkkaassa auringonpaisteessa ja muulloinkin.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 8.1.2023 10:57. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 7.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja värinsä säilyttänyt pupu, pitkästä aikaa. Lumessa loikkien jälkiä on näkynyt koko talven.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 7.1.2023 15:22. Kuva: Pertti Manninen.

Perjantai 6.1.2023. Loppiainen

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.

Tiistai 3.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.

Maanantai 2.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajinaan kottarainen ja pienemmätkin sekä peura lintujen ruokintapaikalla!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Maanantaina 2.1.2023 13:08. Kuva: Pertti Manninen.

Sunnuntai, uusi vuosi 1.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.

2022

Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Vesisateessa oksien alla on hyvä mutustella antimia: auringonkukan siemeniä kuorellisina ja kuorittuina, viljasekoitusta ja hiukan pähkinöitäkin. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 10:44. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Ensimmäiset raketit. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 18:28. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Rasmus aika hyvin pärjäsi paukkeessa hakeutuen kuitenkin välillä pahvilaatikkoonsa nukkumaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 19:10. Kuva: Pertti Manninen.

Suomalainen sitkeys. Pyöräänsä taluttaen ja kävelysauva mukanaan mies selviää arjen kauppareissuista kipeän jalan sen pahemmin vaivaamatta. Kuva

Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!

- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot. Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva

EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

2021

2022

EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

Tiistai 27.12.2022.Hiukan isompi komeasarvinen peura on löytänyt lintujen ruokintapaikan ja aikamoisen rohmukkaasti pistelee poskeensa auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 27.12.2022 14:56. Kuva: Pertti Manninen.

- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään. Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva

Maanantai, Tapaninpäivä 26.12.2022.

Paavi toivoi Urbi et Orbi -tervehdyksessä vuoropuhelua Lähi-itään

Paavi Franciscus puhui joulupäivänä kahden valtion mallin puolesta.

Paavi Franciscuksen tervehdys 'Urbi et Orbi' (Kaupungille ja maailmalle) kuultiin 25. joulukuuta.
Kuva: Andreas Solaro / AFP

Lue!

Arkisto 6.9.2001.

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/chaplinpuhediktaattori.htm

Arkistosta 16.12.1999:

Milloin ihminen vapautuu rattaiden syövereistä?

Charles Chaplin teki elokuvansa NYKYAIKA vuonna 1936, tai oikeammin se valmistui sinä vuonna. Siis 54 vuotta sitten.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920vapautuukoihminen.htm

HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA
1925.
Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html

Vuonna 2021 ja aikaisemminkin.
Sivu 2.

20 vuotta sitten marraskuussa 2001.
20 vuotta sitten joulukuussa 2001.
20 vuotta sitten tammikuussa
2002:

Astrid Lindgren
1907-2002

Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta.

Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset.

Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa.

Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle.

Pertti Manninen

Lapsen oikeuksien julistus

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Lue kokonaan!

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.

Ymmärrys

Eino Leino, Aurinkolaulu

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
 
Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!

Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTO-
LUETTELO!

1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA

"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen

28.7.2011.

Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

2013

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."

01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.

Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/01/etusivu.htm#otekuva
 
2007

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

2001
 
SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01

modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! - 10 kuvaa: Moto Guzzi kyläkaupalla Kuvat Riikinkukko Kuvat Mummin ruusut KuvatHallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat - Zlatan lopettaa Lue! - Mykähdyttä maali Kuvasarja - Pinnan alla Kuva - Matkalla. Kesäkuu 2003-2023 Kuvat - Ukraine 10 June. Putin Kuva - Paul Wolfowitz 2005 Kuva -

Helkingin Sanomat - Tiistai 3.10.2023. 20 vuotta sitten 16.10.2003. Sarjakuva Moe. Moe - By Matti Reijonen - Sain hankittua töitä pörssistä. - Hieno homma! Jo oli aikakin. Vai että oikein pörssistä! Sitten: MUSTAPÖRSSI - Moe! Käytkö hinnoittelemassa ne aamulla tulleet tavarat. - Ok! --- - 20 vuotta sitten 2.10.2003. Pääkirjoitus. Puhetta. "Hyvät maanmiehet, tilanne on vakava. - Pääkirjoituksia. Linkit --- Sunnuntai 1.10.2023. Kurjet lentävät. Kurjet lentävät. Vain äänikonsertti auttoi näkemään korkealla lentävät linnut metsäpolun siimeksessä. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 1.10.2023 17:14. Kuva Pertti Manninen. --- Lauantai 30.9.2023. Nettisanomat lauantai 2006-11-11. Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas. Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. - Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen. - Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". - Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen Lue! --- Perjantai 29.9.2023. EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä. Lue! Nalle Björn Wahlroos. 1992 "Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat." Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009. - 12.8.1999. "... pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." . - 18.11.1999. "Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!" Pankinomistajien tuki. - 20.5.2004. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. ... Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. " TALOUSARVIO YLE. Radio perjantaina 14.05.2004 SEPPO KONTTINEN. - 11.11.2006. Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon.Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas. 11.11.2006. JATKUU? --- Keskiviikkona 27.9.2023. Päivälleen 24 vuotta sitten: Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa vain aidan sisäpuolella? Lue! - 24 vuotta sitten: torstaina elokuun 12. päivänä 1999 Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea! "Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja." Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista "Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta." "Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa. Vertti Kiukas, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta "Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista. ---Tiistaina 26.9.2023. Lähtöä odottaen. Joutsenet pellolla. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Maanantai 25.9.2024 15:33. Kuva Pertti Manninen. - Kommentti: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Lue! Kommentti. Jan Hurri. Ilta-Sanomat Taloussanomat Sunnuntai 24.9.2023. Lue! "Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille ovat tökeröä politiikkaa, mutta ne eivät ole Orpon tai Purran keksintöä. Samaa kokeilivat jo 1980-luvun ”suuret talous-uudistajat" Reagan ja Thatcher – surkein seurauksin." --- Sunnuntaina 24.9.2023. Syksyn lehdet metsäojassa. Lehdet ja risut odottavat talvea ja kevättä muhentaakseen uutta voimaa seuraavalle kesälle. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 24.9.2024 15:18. Kuva Pertti Manninen. - Näin paljon korkeakoulu- opiskelijoiden talous on heikentynyt: Yliopistoja valtaavien opiskelijoiden huoli on aito. Uusi Suomi. Kommentti. Sonja Mänty. Lue! --- Perjantaina 22.9.2023. Ajankohtaista narutusta? Narutusta Mansessa 2023 Narutusta Moskovassa 2022. - Keskiviikkona 20.9.2023. KALTSIN KALTSIT Valokuvaaja Aulis Nyqvist järjesti kirjaimet riviin ja niin syntyi slangikirja "KALTSIN KALTSIT (Bammailua Kaltsista) tunnelmiin liittyvin valokuvin. - HS: Kirjailija Torsti Lehtinen kuollut Kirjailija, filosofi ja kääntäja Torsti Lehtinen on kuollut lauantaina Helsingissa. Lehtinen oli 81-vuotias. Ylen tekstitv tiistaina 19.9.2023 16:20 Tuuli käy heidän ylitseen. RIP Torsti. Pertti Manninen. - Keskiviikkona 20.9.2023. Niinistön sanoja ja puheita tulkitaan ja ihmetellään. Ilta-Sanomat tiistai 19.9.2023 Venäjän media kuhisee ERIKOISIA TULKINTOJA NIINISTÖN SANOISTA Iltalehti tiistai 19.9.2023 Huippuasiantuntija IHMETTELEE NIINISTÖN YDINASEPUHEITA. --- Maanantaina 18.9.2023. Luottamusta. Ulkomaat Niinistö Putin HS 17.9. - Trump Putin Iltalehti 17.9. - Erdogan Ilta-Sanomat 16.9. - Ardern Støre Marin Trudeau HS 17.9.2023. Kotimaa Orpo Iltalehti 15.9. - Orpo Nettisanomat 20.6. Kuvasarja. - Orpo HS 15.9. - Orpo HS 15.9.2023. Luottamusta. --- Sunnuntaina 17.9.2023. Varrella viikon. Luontokuvia. Maanantaina 11.9.2023. ... Kurjet torstaina 14.9.2023 09:31. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. ---- Tiistaina 12.9.2023. Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa. --- Maanantaina 11.9.2023. Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. HS Mielipide. 9.9.2023. Lue! - Arkisto 2022. Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta. Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok), Petteri Orpo, - 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja! --- Sunnuntaina 10.9.2023. Arkisto 2005. Tulossa? 19.03.2005. George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. - Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. --- Perjantaina 8.9.2023. Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Pääkirjoitus. Perjantai 8.9.2023 20:01 Kuva. --- Torstaina 7.9.2023. Arkistokuvat: Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua". --- Maanantaina 4.9.2023. Narutusta Mansessa 2023. - Narutusta Moskovassa 2022 "... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat." -20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue! --- Torstaina 31.8.2023. Monenlaisia ihmisiä asemalla. - Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. --- Maanantaina 28.8.2023. Hetki: Kurjet lentävät. Lauantaina 27.8.2023 15:22. - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. - Irak. - "Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Bagdad. - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. I have a dream. - Kuka hän on? - Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003. - Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut? IS esittelee Niinistön uuden naisystävän. --- Torstaina 24.8.2023. Putin vs Prigožin. - Arkisto. Nettisanomat 20 vuotta sitten 21.8.2003. --- Keskiviikkona 16.8.2023. Arkisto 20 vuotta sitten 14.8.2003. - USA. Hullut vaalit. - Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. 10.04.2003. Kaleva. - Ahtisaari ei kaipaa todisteita. 01.08.2003. --- Tiistaina 15.8.2023. Tanssi yli hautojen. Tanssi yli hautojen. - Ilta-Sanomat tiistaina 15.8.2023: Uutuuskirja: Aselepo ennen kuolemaa. Niinistön ja Kanervan koskettava kohtaaminen. Kuva: tiistaina 15.8.2023 08:59. Pertti Manninen. Pääkirjoitus. Tanssi yli hautojen. --- Maanantaina 14.8.2023. Jätskiautolla. Kuva. --- Sunnuntaina 13.8.2023. Uusi sukupolvi hippasilla. Kuva. --- Torstaina 10.8.2023. Koulut alkoivat. Matkakuvia. Kuvat. --- Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. --- Rallikuvia 2011. --- Alastomuutta. - --- Nettisanomat 20 vuotta sitten 22.5.2003. --- - Arkisto 6.9.2001. Pääkirjoitus. --- SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Tiistai 3.10.2023. - Kuvasanomat - Sanomatori - Helkingin Sanomat - Härkää sarvista - 12.fi -
N:o 2787. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
2023-10-03 ja 2023-10-04 , nettiin 2023-10-04 13:54, linkkejä 2023-10-04.

2022-06-17. Tarvitsetko ...
2022-12-23. Kuusi syytä ...
2023-06-26. Aktiivinen.
2023-09-21. Yli 20 mg ...

12.fi http://www.12.fi 1999-
12tori.fi http://www.12tori.fi 2008-
apumiehet.fi http://www.apumiehet.fi 2015-
biden.fi http://www.biden.fi 2017-
eduskuntatalo.fi http://www.eduskuntatalo.fi 2009-
elama.fi http://www.elama.fi 2015-
ennustamo.fi http://www.ennustamo.fi 2017-
erika.fi http://www.erika.fi 2009-
faktaamo.fi http://www.faktaamo.fi 2017-
fotomo.fi http://www.fotomo.fi 2017-
fy.fi http://www.fy.fi 2009-
gagarin.fi http://www.gagarin.fi 2009-
helkinginsanomat.com http://www.helkinginsanomat.com 2009-
helsinginsanoma.fi http://www.helsinginsanoma.fi 2017-
helsinki-areena.fi http://www.helsinki-areena.fi 2013-
helsinki-lehti.fi http://www.helsinki-lehti.fi 2018-
helsinkilehti.fi http://www.helsinkilehti.fi 2018-
helsinkisanomat.info http://www.helsinkisanomat.info 1999-
hs24.mobi http://www.hs24.mobi 2012-
hs27.com http://www.hs27.com 2009-
iltaset.fi http://www.iltaset.fi 2014-
infoinfo.fi http://www.infoinfo.fi 2009-
infomo.fi http://www.infomo.fi 2017-
iske.fi http://www.iske.fi 1999-
kansalaisneuvosto.fi http://www.kansalaisneuvosto.fi tulossa
kansalaistori.fi http://www.kansalaistori.fi 2014-
keskiviikko.fi http://www.keskiviikko.fi 2009-
kirkuva.fi http://www.kirkuva.fi 2013-
knummi.fi http://www.knummi.fi varattu
kuvala.fi http://www.kuvala.fi 2012-
kuvasanomat.fi http://www.kuvasanomat.fi 2010-
kuvaviikko.fi http://www.kuvaviikko.fi 1999-
let.fi http://www.let.fi 2009-
maanantai.fi http://www.maanantai.fi 2009-
muistamo.fi http://www.muistamo.fi blogi
mummi.fi http://www.mummi.fi 2014-
n1.fi http://www.n1.fi 2012-
nettilehti.com http://www.nettilehti.com 2009-
nettimobi.com http://www.nettimobi.com 2009-
nettinen.fi http://www.nettinen.fi 2004-
nettisanomat.com http://www.nettisanomat.com 1999-
nettisanomat.fi http://www.nettisanomat.fi rinnakkais
pappa.fi http://www.pappa.fi 2013-
per.fi http://www.per.fi 2015-
raw.fi http://www.raw.fi 2012-
sanaamo.fi http://www.sanaamo.fi 2017-
sanala.fi http://www.sanala.fi 2012-
sanat.fi http://www.sanat.fi 2009-
sanomaatti.fi http://www.sanomaatti.fi 2015-
sanomadigi.fi http://www.sanomadigi.fi 2015-
sanomahouse.fi http://www.sanomahouse.fi 2015-
sanomakonserni.fi http://www.sanomakonserni.fi 2017-
sanomamags.com http://www.sanomamags.com rinnakkais
sanomamarkkinat.fi http://www.sanomamarkkinat.fi 2015-
sanomamobi.fi http://www.sanomamobi.fi 2011-
sanomanet.fi http://www.sanomanet.fi 2014-
sanomanetti.fi http://www.sanomanetti.fi 1999-
sanomapark.fi http://www.sanomapark.fi 2009-
sanomasampo.fi http://www.sanomasampo.fi 2014-
sanomatori.com http://www.sanomatori.com rinnakkais
sanomatori.fi http://www.sanomatori.fi 2009-
sanomaviikko.fi http://www.sanomaviikko.fi 2009-
sanomo.fi http://www.sanomo.fi 2014-
sanonet.fi http://www.sanonet.fi 2014-
sanoraama.fi http://www.sanoraama.fi 1999-
shit.fi http://www.shit.fi 2012-
siivo.fi http://www.siivo.fi 2017-
suomisanomat.fi http://www.suomisanomat.fi 2014-
tiistai.fi http://www.tiistai.fi 2009-
venus.fi http://www.venus.fi 2009-
viikko.fi http://www.viikko.fi 2009-
viikkosanomat.fi http://www.viikkosanomat.fi blogi
vuosi.fi http://www.vuosi.fi 1999-
vuosisanomat.fi http://www.vuosisanomat.fi 1999-
week.fi http://www.week.fi 2015-
wincapita.fi http://www.wincapita.fi 2009-

04.05.2023

Sivun alkuun!

natosivulle2022

Maanantaina 10.7.2023. Kesällä maustetaan

Frans maustaa annosta kaverilleen Rasmus-kissan tarkkaillessa. Tarjottavaa oli niin runsaasti, että kaikki ei mahtunut pienelle pöydälle. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal sunnuntaina 9.7.2023 14:14. Kuvat Pertti Manninen. Kuvat

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (04.09.2023- 30.11.2023) nettiin maanantaina 04.12.2023.